Mielikuvapossuilua

Taideteos aiheuttaa yleensä jonkinlaisen mielikuvan työssä vallitsevasta tunteesta, olipa se sitten piirustus, maalaus tai valokuva. Eilen luennolla käväisi käsissäni kirja nimeltä Ihmisten eläinkirja: muuttuva eläinkulttuuri. Kannessa, jonka voi nähdä muun muassa tuon linkin takaa, ihmistä katsoo hevonen. Koko kirja alkaa pienellä analyysilla kannesta: hevosen katseesta ja sen luomasta mielikuvasta. Kirjailija pohtii, kuinka kokee tuntevansa yhteyden tuon hevosen kanssa, muttei ole varma onko kyseessä vain kuvitelma. Tavallisuudesta poiketen aikeenani ei ole tässä postauksessa tuoda esiin ihmisen ja eläimen suhdetta. Aion myös yrittää pitää mielipiteideni julkituonnin minimissä ja pohtia ainoastaan kantaaottavan mainonnan ja taiteen vaikutusta niiden näkijään.

Mietitäänpä aluksi erään lihantuottajan uutta mainosta, jossa lehmät juoksevat onnellisina laitumelle ja possu tepastelee karsinan käytävällä. Mainos ei ole - onneksi - täysin epärealistinen ja lihateollisuus on päässyt edes vähäsen enemmän irti siitä mielikuvamainonnasta, josta sitä alunperin kritisoitiin. Eläimet eivät näytä mitenkään liioitellut onnellisilta mutta eivät kärsiviltäkään. Kaikki voivat nähdä, että possuja on ihan jumalattoman paljon pienessä tilassa. Tietysti iskevät lausahdukset, liikuttava musiikki ja sisun kuvaaminen saavat suomalaisen puristamaan kätensä nyrkkiin ja tirauttamaan liikutuksen tipan silmäkulmastaan: olemme me hyviä. Mutta se nyt on ihan normaalia mainontaa, sillä sen tarkoitushan on juuri synnyttää mielikuvia ja positiivisia mielleyhtymiä.

Otetaan tämän jälkeen vertailukohdaksi Oikeutta Eläimille -järjestön tiedonlevitys. Päinvastoin kuin lihateollisuuden mainonnassa, eläimet näyttävät onnettomilta, niillä on haavoja ja selviä sairauksia. Tämäkin on tietysti ymmärrettävää, sillä järjestön tarkoitus on levittää tietoisuutta eläinten pahoinvoinnista ja pyrkiä parantamaan niiden oloja. Myös Oikeutta Eläimille -järjestön videoihin on lisätty liikuttava musiikki, joka tosin aiheuttaa aivan erilaisen olon kuin edellinen video.

Näiden kahden videon tapa herättää katsojissa tunteita sai minut pohtimaan mielikuvia ja mielleyhtymiä. Jos minulle sanoo sanan "Atria", posahtaa ensimmäisenä mieleeni jokin iso tila, jossa muutama possu tuijottelee ympärilleen tai nukkuu. Jos minulle sanoo "Oikeutta eläimille", posahtaa mieleen kuva kituvasta eläimestä. Loogisesti jälkimmäisestä tulee negatiivinen reaktio. Oikeutta eläimille = kituva kana. Tämä mielleyhtymä ei ole hyvä juttu, sillä kituva kana ei ole järjestön tavoite, vaan ihan päinvastainen asia.

Tämän pitkän johdannon jälkeen herääkin kysymys: jos taiteella tai tiedonlevityksellä haluaa vaikuttaa eläinten hyvinvointiin, miten ihmeessä se pitäisi tehdä? Jos maalaan possun, joka katsoo kyynelsilmin ihmistä, herättää se negatiivisen olon niin eläinoikeustoimijoita kuin kasvissyöntiä tai lihan vähentämistä kohtaan. Jos taas maalaan iloisen possun, on kuin hätää ei olisikaan. Voiko taiteella - tai mainonnalla ja tiedon levittämisellä ylipäätään - ottaa kantaa eläinten oikeuksiin, aiheen vahvan tunnepitoisuuden vuoksi? Varmasti voi, mutta se vaatii luovuutta ja uusia keinoja. 

Luonnostelin possun samalla kun mietin niiden ulkonäköä. Usein sanotaan, että siat ovat jotenkin rumia eläimiä. Itse olen tosin aina tykännyt niiden ulkonäöstä. Nehän on vähän niin kuin pokemoneja :D

Toinen melko samankaltainen kysymys, jonka jätän ilmaan, on seuraava: olemmeko jo tottuneet kantaaottavan taiteen ja markkinoinnin ainaiseen järkyttämisenhaluun vai ohjaako tämä järkytys meitä tahattomasti väärään suuntaan sen synnyttämän huonon olon vuoksi? Kun teininä kuulin ensimmäistä kertaa eläinten huonosta olosta ja näin kuvia turkistarhoista, se tepsi. Nykyään en enää järkyty kuvia nähdessäni, vaikka tehotuotantoa ja turkistarhausta äänekkäästi vastustankin.

Loppukevennyksenä tämä pieni possu: