sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Harmillinen laitevika

Tietokoneen äkillisen rikkoutumisen vuoksi, tämä blogi jatkaa toimintaansa vasta 6.1.2014. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

perjantai 20. joulukuuta 2013

20. Luukku: Sienipää

Kudoin yhdelle pikkusiskoistani Super Marion "Sienipään", eli Toadin. Mittasuhteet nyt ovat vähän niin ja näin, mutta hyvä tästä tuli :3


torstai 19. joulukuuta 2013

19. Luukku: Super Mario -taulu


Toiselle pikkuveljelleni tein lahjaksi Super Mario -taulun. Taulu on tehty "kolmiulotteisesti", eli siten, että mitä edenpänä kohdat ovat, sitä paksummin niissä on maalia. Siksi esimerkiksi laatikkojen reunat ovat niin paksut. Tästä kuvasta ei kolmiulotteisuutta valitettavasti kuitenkaan näe.

Harmi kun kuvasta tuli taas noin varjoinen ja epäselvä vaikka muka tarkistin miljoona kertaa, että se oli tarkka. Noh, otan tähän ehkä joulun jälkeen paremman kuvan, ehdin nimittäin jo paketoida työn.


ps. Tässä paita, jonka tilasin poikaystävälleni vuosipäivä/joululahjaksi:


Hän siis opiskelee fysiikkaa :D

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

18. Luukku: Vili Vilperi 13 v!

Koviskoira on kovis, 2013

Tänään on rakkaan koiravanhuksen, Viltsun, syntymäpäivä. Hän täyttää 13 vuotta, eli on nyt teini-iässä, haha :D
Yllä olevan työn tein pikkuveljelleni joululahjaksi. Luotan  siihen, ettei hän lue tätä blogia eli saa vihiä työstä ennen aikojaan...


Epäselvä kuva, jossa työn koko tulee paremmin esiin



Viltsu ja Limppu vuosien varrella. Harmi, että tuo uusin kuvakin on yli kolme vuotta vanha :(

tiistai 17. joulukuuta 2013

17. Luukku: Huipputomaatit



En kirjoita tänään mitään, koska ryhdyin huipputomaatiksi.
Lue: en keksi mitään.

ps. Kandi valmistui viimein!

maanantai 16. joulukuuta 2013

16. Luukku: Limppu ja tekotaide

1. Isku
Maalaus, jossa tomaatti iskeytyisi betoniseinään. Kun galleriassa lähestyisit Iskua, alkaisi kaiuttimista soida täysillä Apulannan "Vasten mun kasvojani". Teos kuvaisi pettymyksiä elämässä.


2. Peniskalat
Maalauksessa olisi akvaario täynnä pieniä pyrstökkäitä peniksiä. Teos kuvaisi evoluution mielettömyyttä... tai kenties ihmisen alkeellisuutta?


3. Elämä
Maalaus, jossa on paperi, jossa puolestaan on fysiikan kaavoja sekä yksi "lapsellisesti" piirretty aurinko. Teos kuvaisi sitä, kuinka jotkut asiat muuttuvat ja toiset eivät.


Minkä näistä tekotaiteellisuuksista on lempparisi? Entä mitä merkityksiä itse antaisit töille, jos näkisit ne ilman noita sekunnissa keksimiäni tarkoituksia? : D

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15. Luukku: Hauskimmat taidevitsit

Eilen oli aivan liian kiire postata mitään, joten tänään jouduin hyppäämään suoraan 15. luukkuun. Toivottavasti nämä taiteeseen liittyvät hauskat kuvat kuitenkin auttavat toipumaan pettymyksestä ;)








Ps. Posti löysi viimepostauksessa esillä olleen mukin! :)

perjantai 13. joulukuuta 2013

13. Luukku: Kuvatuotteet omista töistä

Tässäpä pieni vinkki taiteita harrastaville: teetä kuvatuotteita taiteestasi! Kuulostaa ehkä hieman itserakkaalta, mutta ovatpahan esineet ainakin persoonallisia, hahah :D

Suunnittelin tässä muutama päivä sitten mukin seuraavasti:


Mallina toimi tekemäni kortti 
Muokkasin kortin Picmonkeylla tällaiseksi

...ja muokkasin sitä hieman lisää (oikeassa mukissa on tietysti meidän oikeat nimet)
Ja lopulta tilasin Ifolorilta tuotteen tekemälläni kuvalla


Tällaisella tavalla saa tosi persoonallisia tuotteita ja lahjoja myös esimerkiksi lasten piirroksista! :)
Ikävä kyllä Posti hukkasi tuon mukin, joten en ole saanut sitä vielä hyppysiini livenä. Toivotaan, että löytävät sen.

torstai 12. joulukuuta 2013

12. Luukku: Askarreltu ruusu

Marraskuun alussa pesin joululiinan, laitoin sen kuivumaan ja lopulta kaappiin odottamaan joulukuun alkua. Arvoitukseksi jäi kuitenkin, mihin kaappiin se meni, sillä olen nyt etsinyt sitä tästä 45 neliön kaksiostamme jo pari viikkoa, eikä sitä vain löydy. Halusin kuitenkin saada kuusen lisäksi jotain jouluista pöytään, joten päätin tänään askarrella ruusun. Nyt kun jälkikäteen mietin, en tiedä millä logiikalla ruusu on jouluinen. Se vain sattui tuntumaan tsoi tunnelmalliselta idealta.
Pahoittelen muuten jo etukäteen kuvien laatua, kamerani ei suostu tarkentamaan punaiseen väriin.




Tarvitset:
- lankaa ja puikot 
- vanhan ja huonon siveltimen, jonka voi uhrata tähän

1.
Luo 40 silmukkaa kudo n. seitsemän riviä.
2.
Jätä aina puikon toisesta päästä muutama silmukka enemmän kutomatta, niin että kutomus "ohenee" toiseen suuntaan.
Kun se on mielestäsi tarpeeksi paksu, päättele.


3.
Ompele kutomus parsinneulalla rullalle
4.
Luo seitsemän silmukkaa ja kudo ruusullesi  vielä pari terälehteä ympärille.

5.
Halutessasi korosta ruusun varjoja maalaamalla siihen tummempia kohtia (kyllä, maalasin lankaa :D)




Maalaa vanha kökkösiveltimesi vihreäksi, tuikkaa se ruusunkukkaan ja TADAA, kestokukka on valmis.
Itse lisäsin nuo lehdet ihan vaan siksi, että ruusu pysyisi tarpeeksi ylhäällä. 

Tajusin jälkikäteen, että ruusun olisi tietysti voinut tehdä kokonaan paperistakin, eikä langasta.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11. Luukku: Arvaa kuka julkisuuden henkilö

3. pisteen vihje:


2. pisteen vihje: suomalainen, joka syntyi ja kuoli

1. pisteen vihje: 


















Pieni joulukalenteripähkinä ;)

tiistai 10. joulukuuta 2013

10. luukku: Viheltävä jättipääkettu

Ihan teitä ajatellen piirsin luennolla viheltävän jättipääketun. Suurin osa niistä, jotka sen näkivät, luulivat sitä koiraksi valkoisesta hännänpäästä huolimatta.



ps. Luennon aiheena oli ilmeisesti Lutherin näkemys kolminaisuudesta. Miten niin ei opiskelu oikein luista?

maanantai 9. joulukuuta 2013

9. Luukku: Pikapiirrokset

On jännä huomata, kuinka "tarkka" piirustustaito ja pikapiirustustaito kehittyvät ihan eri tahtiin. Itse olen harjoitellut piirtämään ainoastaan tarkasti, joten pikapiirustustaitoni on ihan samalla tasolla kuin se oli 7-vuotiaanakin.

Piirsin alla olevat kuvat niin nopeasti kuin vain pystyin. Eniten minua huvittaa tuo hevonen, koska se on ihan samanlainen kuin täällä: http://synteettinensivellin.blogspot.fi/2013/11/taidetta-15-vuoden-takaa.html :D


Poikaystävän sormet ovat myös aikamoiset lonkerot O.o

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

8. Luukku: Pöllöjä


Maalasin iloksenne pöllöjä. Leijuvalla oksalla, tietenkin ;)

Pöllöterkuin, Limppu

lauantai 7. joulukuuta 2013

7. Luukku: Taide ja sotku

Minun on pakko myöntää, ettei nyt ainakaan heti tule mieleen mitään kotioloissa toteutettavaa sotkuisempaa harrastusta kuin taide. Sen vuoksi voinkin todeta, että jos rakastat siisteyttä ja tahrattomuutta, älä aloita tätä harrastusta. Ja jos muutat yhteen jonkun taidetta harrastavan kanssa, siedätyshoidata itsesi ennen sitä. Taide ja sotku nimittäin kuuluvat yhteen. Vaikka ajattelet maalaamisen olevan vain siveltimen pitelyä, maalilla on taianomainen vaikutus päätyä joka paikkaan: vaatteisiin, matolle, lattialle, jopa lamppuihin. Vaikka ajattelisit piirtämisen olevan vain kynän pitelyä, lyijy jotenkin kummallisesti löytää tiensä sormiisi, ja ennen kuin huomaatkaan, olet piirtänyt koko kämpän täyteen sormenjälkiäsi. Säikähdän usein että mistä olen saanut noin jättimäisen mustelman reiteeni, kunnes huomaan että lyijyähän se vain on. Muistan kun kuvaamataidon opettajani lukiossa sanoi, että yksikään taiteilija ei ole voinut säästyä maalin syömiseltä. Itse voisin melkein lisätä tähän, että ei edes harrastelijataiteilija.

Hieman kuvamateriaalia:




Kädet piirtämisen jäljilta

Seurausta edellisistä kuvista


Maalipurkki "räjähti" ja sisältö lensi lamppuun

Ennen maalauspaidan hankkimista kaikki vaatteeni näyttivät tältä

Minimaaliläikkiä löytyy mitä kummallisimmista paikoista, mm. jumppapallosta

Poikaystävän kamera

 Juuri toissapäivänä sain piiiitkästä aikaa puhdistettua maalauspöytäni ja lavuaarin, olisittepa ehtineet nähdä ne! :D Hauskinta tässä on se, että taidetta harrastavan silmä itse tottuu noihin läiskiin niin paljon, ettei hän esim. siivotessaan tajua puhdistaa niitä, ennen kuin joku huomauttaa asiasta. Minunkin piti oikein etsimällä etsiä, ennen kuin aloin havaita tahroja ympärilläni.

perjantai 6. joulukuuta 2013

6. Luukku: Itsetehdyt sormukset

Tein viimekesänä itselleni ja poikaystävälleni matchaavat sormukset. Arvasin jo etukäteen, ettei poikaystävä ei oikein tuollaisista "tyttöjen jutuista" välitä ja olin oikeassa: ei hän ole sormusta juurikaan käyttänyt, hah :D Sormusten tekeminen oli kuitenkin helppoa, ja mielestäni niistä tuli ihan kivat. Tästä saa mukavan joululahjan kaverille.

Tarvitset:

- sanomalehtiä
- jotain hieman "kovempaa" paperia (esim. mainoslehtisistä) eli sellaista mikä ei rypisty vedestä
- liimaa
- akryylimaaleja


1. Leikkaa sekä sanomalehdistä, että kovemmasta paperista suikaleita. Sen pituisia ja paksuisia kun sormuksesta haluat.

2. Ota kovemmasta paperista tehty suikale ja liimaa se ympyräksi, joka mahtuu sormeesi.

3. Liimaa vielä noin kuusi palaa kovemmasta paperista leikattuja suikaleita ympyrään.

4. Liimaa tämän jälkeen sanomalehdistä tehtyjä suikaleita sormuksen päälle. Paperi on "rypistyvää" ja siitä tulee sormukselle kiva pinta. Jos et halua ryppyistä pintaa sormukseen, käytä pelkkää kovaa paperia. Liimaa kerroksia niin kauan, että sormus on mielestäsi sopivan paksuinen.

5. Sivele vielä kerros liimaa sormuksen päälle.

6. Kun liima on kuivunut, maalaa sormus akryyliväreillä sellaiseksi kun haluat. Itse tein koivukuviota:



Päätin myöhemmin lisätä omaan sormukseeni vielä tuollaisen "metsätähden", mikä tosin osoittautui virheeksi,
koska en jaksanut keskittyä sen tekemiseen kunnolla ja siitä tuli aika huolimattoman näköinen.

Kun liimaa ja maalia käyttää tarpeeksi, tulee sormuksista myös vedenkestävät ja kovat. Itse tein sen virheen, etten malttanut olla heti sormuksen valmistuttua pitämättä sitä kädessäni, joten kun menin pesemään kädet, sormus rypistyi aika paljon.

Ja vielä toinen varoituksen sananen: sotkua tulee syntymään paljon.

Veikkaan, että te lukijat jaksatte myös tehdä tarkempaa jälkeä maalaamisen suhteen. Ite on niin hullun kärsimätön saamaan kaiken valmiiksi nyt ja heti, että hätäilin ihan älyttömästi >.<

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

torstai 5. joulukuuta 2013

5. luukku: Kököimmät taiteilijavitsit ikinä

Alkuperäinen idea oli tehdä blogimerkintä aiheesta "parhaat taiteilijavitsit ikinä", mutten löytänyt yhtään hyvää... niinpä saatte tyytyä näihin letkautuksiin:



Taiteilija oli päätynyt sänkyyn mallinsa kanssa. Kiihkeiden hetkien jälkeen mallityttö kysyi:
- Olenko todella ensimmäinen malli, jonka kanssa olet rakastellut?
- Takuuvarmasti.
- Kuinka monta mallia sinulla on ollut?
- Viisi. Vene, lato, omena ja kaksi kukka-asetelmaa.


Tyylikäs keski-ikäinen rouva tilasi taiteilijalta muotokuvan. Hintaa kertyi useita tuhansia, mutta rouva kirjoitti sekin tuntuvasti suuremmalle summalle.
- Mutta emmehän me näin paljosta sopinenet, lausahti taiteilija hämmästyneenä.
- Tämä on tosiaankin vähän kiusallista, mutta ettekö voisi maalata minua alasti? Kysyi rouva ja ojensi sekkiä lievästi punastellen.
- Kaikin mokomin, kunhan saan pitää sukat jalassa: lattia on aika kylmä, vastasi taiteilija.


Taiteilija pistäytyi galleristinsa luona kysyen, oliko hänen paraikaa avoinna oleva näyttelynsä herättänyt yleisössä kiinnostusta.
- Minulla on hyviä ja huonoja uutisia, galleristi kertoi.
- Hyvä uutinen on, että muuan herrasmies kävi tiedustelemassa, nouseeko töidenne arvo kuolemanne jälkeen. Kun kerroin, että niin tapahtuu varmasti, hän osti kaikki 15 maalaustanne.
- Hienoa, taiteilija innostui. Mitä ne huonot uutiset ovat?
- Ostaja oli oma lääkärinne.


Neuvostoliitto vuonna 1936:
Taideministeriö julkistaa maalareille tarkoitetun taidekilpailun, teemana "Toveri Lenin Varsovassa".
Maalaukset saapuvatkin, mutta erästä niistä kilpailun tuomaristo ei ymmärrä. Taiteilija saa kutsun Kremliin.
- Toveri, tämä työ ei oikein sovi kilpailun teemaan. Nämä ihmiset rakastelevat kuvassa! Ja kuka tämä nainen edes on?
- Hän on Krupskaja, siis rouva Lenin, vastaa taiteilija.
- No nii-in, mutta se mies hänen päällään ei ole toveri Lenin!
- Ei olekaan. Hän on toveri Leninin autonkuljettaja.
- Ja missä on toveri Lenin?
- Toveri Lenin on Varsovassa.


Varakas mies tilasi taiteilijalta taulun Aatamista ja Eevasta.
- Ennen vai jälkeen syntiinlankeemuksen? Taiteilija kysyy.
- Sen aikana.
(Tätä en tajunnut yhtään. Selventäkää joku D:)


Sukulaistäti poikkesi kylään ja alkoi jututtaa pikku-Penttiä.
- Kylläpä sinä olet kasvanut kovasti. Mikä sinusta tulee isona?
- Lääkäri, taiteilija tai ikkunanpesijä.
- Vai niin. Mikä näistä ammateista on sinulle kaikkein mieluisin?
- Ei sillä niin väliä. Pääasia, että näkee alastomia naisia.


Mitä saa kun yhdistää taiteilijan ja nyrkkeilijän?
- Muhammed Dalin.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

4. Luukku: Joululahjalista

Eräs post crossing -kortin vastaanottajani toivoi retro-aiheista korttia. Niinpä maalasin hänelle tennariavaimenperän, kun en muuta keksinyt. Olen aina pitänyt tennareita varsin viehättävinä kenkinä, ja niinpä kyseistä avaimenperää maalatessani minut valtasi hirveä hinku itsekin omistaa sellainen. Ikävä kyllä, aina kun olen niitä kaupoissa nähnyt, niissä on ollut poron kuvia. Olen siis aikoinaan asunut Rovaniemellä, ja totaalisen kyllästynyt niihin poron kuviin joka paikassa. Poroton tennariavaimenperä päätyi sitten joululahjatoivelistaani.



Mulla on aina ollut myös hirveä hinku tehdä sellainen joululahjapostaus, joten päätin sellaisen tähän luoda, vaikkei se suoraan taiteeseen liitykään. Olipahan alussa edes jonkinlainen, aasinsilta (melko hutera tosin...).

Tämän vuoden joululahjatoiveisiin kuuluvat seuraavat tavarat:

- Erivahvuisia lyijykyniä
- Erikoiskahvia (erityisesti kookoskahvi on lempparini :9)
- Suklaata
- Uusi penaali. Voisin tosin itse kutoa sen itselleni lahjaksi...
- Lahjakortti Clas Ohlsoniin, Suomalaiseen kirjakauppaan tai Body Shoppiin
- Andrew Linzeyn joku kirja
- Poroton tennariavaimenperä
- Postimerkkejä

Sattuukos mulla olemaan kenenkään teidän kanssa samoja toiveita? Suklaan lisäksi ainakaan? ;D

tiistai 3. joulukuuta 2013

3. Luukku: Yksinkertainen jouluhirvi-kortti

Persoonallinen herbderp-hirvi syntyy kätevästi kierrätysmateriaaleista.

Tarvitset:

- Liimaa tai keitetyn perunan
- Paperin
- Vanhoja lehtiä
- Karkkipapereita
- Tussin


Halutessasi voit hankkia myös:

-Vesivärit
- Kimalletarroja


Etsi vanhoista lehdistä ruskeita (tai miksei muunkin värisiä) kohtia ja leikkaa niistä kaksi pientä ympyrää ja yksi iso. Liimaa palat paperiin kuvan mukaisesti ja piirrä hirvelle sarvet, jalat, häntä, kaula ja sarvista roikkuvat narut. Leikkaa karkkipapereista paloja, jotka liimaat hirven sarvista roikkuviksi koristeiksi. Liimana voit käyttää myös halkaistua keitettyä perunaa, jota käytetään liimapuikon tapaan.
Itse olen aika laiska askartelemaan tarkasti, mutta kortistani saa jonkinlaisen kuvan millaista tässä olen hakenut :D Tietysti tuo voi olla myös poro, en enää muista kumpaa tässä aluksi yritin.

maanantai 2. joulukuuta 2013

2. Luukku: Joulukortti PicMonkeylla

Tämä blogimerkintä sopii sinulle, joka haluat antaa persoonallisia joulukortteja, mutta kärsivällisyytesi, taitosi tai aikasi ei riitä väsäämään omaa korttia jokaiselle. Merkintä sisältää erittäin yksinkertaiset ohjeet yksinkertaiseen joulukorttiin :)


1. Valitse kuva, josta haluat kortin. Olipa siinä sitten perheenne, koiranne, lapsenne, sinä ja puolisosi, miten vaan. Otin tähän esimerkiksi koirani kuvan, koska uskon, ettei hän loukkaannu kuvansa käytöstä:



2. Mene osoitteeseen picmonkey.com ja paina nappia "Edit photo". Lataa tuo äsken valitsemasi kuva.


3. Kokeile rohkeasti kaikkia vasemmalla sivupalkissa olevia juttuja. Älä huoli, voit aina aloittaa alusta tai peruuttaa tekemäsi valinnan.


4. Kun olet tarpeeksi testaillut ohjelman jännyyksiä, valitse "Textures". Se näkyy ristikkona vasemmanpuoleisessa palkissa.



5. Etsi esimerkiksi googlaamalla kuva, jonka haluat joulukorttisi taustalle. Esimerkiksi hakusanalla "talvi" löytää loistavia kuvia.


6. Valitse "Your own" vasemmalta ja lataa taustalle haluamasi kuva painamalla "Open my texture"



7. Tausta on automaattisesti aika läpikuultava ja "likainen", ja luultavasti väärässä kohdassa ja väärän kokoinen. Niinpä valitse aluksi "Move", josta voit liikuttaa taustaa ja säätää sen kokoa. Sen jälkeen valitse "Move"-napin vieressä oleva  "Effect", jossa on alkuperäisenä asetuksena "Multiply". Vaihda se asetukseen "Normal".

8. Nyt taustasi näyttää suunnilleen tältä: 

Paint-työkalulla voit kuitenkin piirtää hiirellä esiin kuvan pääosan.


9. Kun pääosa on piirretty esiin, tausta on yhä läpikuultava. Poista läpikuultavuus laittamalla "Fade"-asento nollaan prosenttiin:



10. Paina Apply-nappia tallentaaksesi tausta. Tallennettuasi sen, et voi enää muokata sitä.

11. Tämän jälkeen suuntaa vasemmanpuolimmaisen valikon alimpaan kohtaan, eli paina lumihiutaletta. Valitse "Santaland" tai Winterland"



12. Voit esimerkiksi lisätä kuvaasi tonttulakkeja, punaisia poskia tai punaisen nenän.

Lakkia voi suurentaa sen ympärille tulevista reunoista ja kääntää sen yläpuolelle ilmestyvästä pallurasta:



12. Voit myös lisätä oman kuvasi painamalla vasemmalla olevaa perhosta ja "kumittaa" kuvan ympärillä olevat liiat palat:



13. Tämän jälkeen voit lisäillä muita löytämiäsi elementtejä, kuten lumisadetta, tekstiä tai kehyksiä kuvalle:




14. Tulosta tekemäsi kortit tai lähetä ne esimerkiksi Ifolorille kehitettäväksi "oikeiksi" korteiksi.

Kysy ihmeessä, jos et löydä jotain tiettyä asiaa tai jokin jäi epäselväksi! Tulen tarkistamaan blogin kommentit joulukuun jokaisena päivänä :)