maanantai 27. huhtikuuta 2015

Mihin se kaikki aika katosi?

Kevätstressi vaivaa - paljon tekemistä on ollut, mutta paljon on onneksi saatu myös aikaan. Mahdollisuuksien toria varten olen valmistanut Animalialle pöllökellon, hernepussikettuja ja muutamat korut. Lisäksi olen ollut vastuuhenkilönä tapahtuman järjestämisesta, ja tulen olemaan myös paikan päällä myymässä. Piti ihan toppuutella itseäni tekemästä enempää tuotteita, sillä olisin halunnut valmistaa vielä lisäksi myyntiin dodo- ja pupuleluja, äitienpäiväkortteja, pieniä maalauksia ja bambutiskirättejä, vaikka minulla on ihan älyttömästi opiskelukiireitä. Siis ihan suakelisti. Lisätehtävät olisivatkin menneet yötöiksi, joten oli pakko vähän hellittää.

Arpajaisten päävoitto, pöllökello, näyttää vielä melkein ihan samalta kuin edellisessä postauksessa, sillä en ole ehtinyt sitä juurikaan tehdä. Ketut sen sijaan ovat valmiita, ja niillä on jo nimetkin: oranssi on Derpy, vaaleanruskea Kössi ja tummanruskea Espresso. Kössi muistuttaa mielestäni erehdyttävästi Kössi Kengurua, mistä se sai nimensäkin.
Hernepussikettuja ja myyntiin tulevia koruja.
Keskeneräiset korut (eli kuvassa nuo valkoiset) on vielä lakattava, maalattava ja koottava. Lisäksi kello on viimeisteltävä, arpajaiset valmisteltava ja opiskellakin pitäisi varmaan vielä. Aikatauluni onkin ollut melko yksipuolinen ja ennustettavissa viime päivät. Vähintään yhdeksästä neljään olen yrittänyt opiskella, ja sen jälkeen vaan valmistellut Mahdollisuuksien toria.

Aloitimme onneksi eilen Korpun kanssa trukkilavasohvan rakentamisen, josta haaveilin ensimmäisen kerran blogi puolella jo kaaauan sitten. Sitä tehdessä saa kiireetöntä näperrettävääkin.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pieni kevätale!

Kaikille pöllökellon kuvaa Facebookissa kommentoineille on luvassa 15 euron alennus huhti-toukokuun aikana tilatuista neliön muotoisista kahvipöllökelloista! Yhteensä hintaa tulee siis 45 € / kello, ja tuohon hintaan kuuluvat myös verot ja postikulut Suomen sisällä.
Pöllökello on myös mahdollista voittaa Joensuun Mahdollisuuksien Torilla 9.5.2015 euron arvalla. Tällä kertaa maalaan kelloon päätään kallistavan pöllön.
Uusi pöllökello valmistuu arvontavoitoksi. Tuotto hyväntekeväisyyteen!

Koska tämä postaus oli jo muutenkin niin mainossävyteinen, jatketaan vielä samalla teemalla: käy myös tutustumassa muihin tuotteisiin osoitteessa www.limppuwitick.fi. Synesteettinen Sivellin ottaa  huomioon erityisesti eläineettiset arvot tuotteita valmistaessaan.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Hiihtäjä, 2015

Vuoden ensimmäinen maalaus on täällä! Työ valmistui tilaajan äidille tämän syntymäpäivän johdosta. Sain tilauksen kuukauden varoitusajalla, joten gradu- ja vapaaehtoistyökiireiden välissä minun piti yrittää tasapainotella ihan kunnolla tätä työstäessäni. Tilaaja onneksi ymmärsi kiireitäni.

Tilaaja antoi minulle kuvia, joista sain valita mallit maalaukseen. Hänen toiveensa kuitenkin oli, että maalauksessa olisivat mukana ainakin maisema, nainen ja koira. Valitsin kuvat itse, mutta otin tilaajan toiveet huomioon valinnassani. Kaikissa kuvissa oli erilaiset valaistukset, joten vaati hieman pohdintaa, kuinka valot, värit ja varjot maalaukseen asettuisivat.
Hiihtäjä, 2015
Jostain syystä en saanut otettua maalauksesta kuvaa, jossa värit näyttäisivät samalta kuin livenä. Kaikista valokuvista tuli liian tummia, sinisiä tai keltaisia. Yritin muokata kuvia, jotta saisin niihin alkuperäiset värit, mutta vieläkin ne näyttävät ihan liian räikeiltä. Ainoastaan lähikuvasta oikeita värejä voi havaita paremmin.

Pieni perfektionisti sisälläni kimitti koko maalausprosessin ajan, etten ehtisi saada maalauksesta niin hyvää kuin haluaisin. Pakko myöntää, että olisin halunnut hioa sitä vielä, mutta aika loppui kesken. Tosin Korppu sanoi, ettei huomannut mitään muutosta maalauksessa viimeisenä viikkona, jona sitä työstin. Ehkäpä hienosäädön seuraukset olisivat siis näkyneet ainoastaan minun silmiini...

--
EDIT: tässä näkyvät värit vähän paremmin.