perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kolme koiraa ja kisu, 2014

Kolme koiraa ja kisu, 2014
Sain tilaustyökseni maalata eräälle lukijalle synttärilahjaksi kuvan hänen kolmesta koirasta ja kissastaan. Työ oli tähän mennessä haastavin, sillä kaikki kuvat, jotka sain lemmikeistä, olivat kuvattu eri kulmista ja eri valaistuksessa. Lisäksi työ oli suuri, kooltaan F8. Kaikilla oli myös salaman valoittamat silmät, eikä kokoeroja voinut erillisistä kuvista kovin helposti tulkita. Etummainen koira, joka "nojaa" maalauspohjan päätyyn, lisättiin vasta myöhemmin työhön ja siksi se on näissä ottamissani kuvissa vielä vähän märkä. Alunperin maalauksessa siis piti olla vain kolme eläintä. Minun piti muutaman kerran vaivata tilaajaa kyselemällä lisäkuvia ja -ohjeita, mutta lopulta kokoerot ja muut ongelmat saatiin selätettyä. Oli kiva huomata, että olen kehittynyt etenkin koirien karvojen maalaamisessa! :)




Hyvää synttäriä Ennille ja hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille! :)

2 kommenttia:

  1. Joo, tosi hyvän näköistä jälkeä! Onnistuneita eläimiä! :) Vastaanottaja on takuulla tyytyväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjan saajalta en ole kysynyt, mutta tilaaja tykkäsi ainakin :) Kiitos!

      Poista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!