maanantai 29. syyskuuta 2014

Unelmastani totta?

Ensinnäkin kiitos kaikille pöllökellosta tykänneille ja sitä blogissa kommentoineille! Tuli todella hyvä mieli kommentteja lukiessa :3 Olisi aivan mahtavaa tehdä kelloja lisää: kuvittaa niihin ensinnäkin kahvieläimiä ja toiseksi maisemia. Unelmani olisikin päästä vuoden 2015 joulumarkkinoille myymään näitä kelloja. Harmi vain, että osat ennen kuvittamista tulisivat maksamaan noin 15 euroa per kello ja haluaisin niitä myytäväksi vähintään 20 kappaletta... eli toisin sanoen kahdenkymmenen kellon valmistus maksaisi 300 euroa ;_____;

Sonera järjesti kilpailun, jossa se toteuttaa nuorten unelmia, ja pääsen siihen mukaan vain jos saan 30 "tukijaa". Tukijaksi pääsee mukaan yksinkertaisesti menemällä kilpailuun ja painamalla "Tue hakemusta" -nappia. Napin painamisen jälkeen kilpailu luultavasti herjaa, että sinun pitää kirjautua Facebook-tunnuksillasi sisään, ennen kuin voit jatkaa. Ja tämän jälkeen taas joudut etsimään minun kilpasivuni uudelleen. Kirjoitin äskeisen vain siltä varalta, että jos ei ole tarkkana, voi luulla tukeneensa hakemusta, vaikka todellisuudessa niin ei olisi. Tällä hetkellä minulla on Korpun lisäksi yksi tukija.

Olisin kuitenkin superkiitollinen, jos viitsisit nähdä vaivaa ja tukea hakemustani! Löydät kilpailun täältä: http://www.sonera.fi/10000/projekti/tarvikkeita-taidekellojen-kuvittamiseen.

Kiitos tuhannesti etukäteen!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Pöllökello on valmis!


Tämä kello ei ollut samalla tavoin suunniteltu kuin maalaukset. Ostin pohjan hällä väliä -asenteella ja sanoin Korpullekin vain puolitosissani, että teen tästä kellon. Maalasin pohjaan kahvipavut ja kahvikupit yhdeltä istumalta. Sitten vuorossa olivatkin jo numerot, mutta vielä numeroiden aikanakin olin hieman kyyninen kellon onnistumisesta, enkä ikävä kyllä vaivautunut tekemään niitä viivottimen kanssa. Niinpä ne osoittavat hieman poispäin kellon keskipisteestä. No mutta mitäpä pienistä: kello näyttää hauskalta ja toimii tehtävässään mainiosti! Olen jo useamman kerran blogissani huomauttanut, että mikäli tekisin näitä asiakkaille, olisin huomattavasti tarkempi: numerot osoittaisivat kaikki oikeaan suuntaan, eikä lyikkärijälkiä näkyisi. Meidän kämppäämme tämä puolihutiloitu kello kuitenkin sopii vallan mainiosti.

Nyt kun kello on seinällä, en voi olla vilkuilematta sitä. I love it :3

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Mikä julkisessa maalaamisessa hirvittää?

Olen käynyt Kansalaisopiston maalaamiskurssilla nyt kahden kerran verran. Ensimmäinen kerta oli pääosin esittelyä, mutta eilen rupesimme maalaamaan. Pakko sanoa, etten muistanutkaan taiteilun olevan niin kuumottavaa kun opettaja kiertelee luokassa neuvomassa. Opettaja vaikutti kuitenkin  onneksi olevan juuri sitä parasta kuvataideopettaja-mallia, ja nimenomaan kommenttien ja vinkkien takia minä maalauskurssille ilmoittauduinkin. Silti se on aika hurjaa olla koko ajan jonkun arvioivien silmien alla. Minun oli pakko ottaa kotoa keskeneräinen työ mukaani kurssille, sillä tuntui liian jännittävältä aloittaa tekemään täysin uutta maalausta siinä tilanteessa. Ihan hyvä, että otinkin, sillä käteni tärisivät ja ajatus katkeili sen verran, etten olisi varmaankaan saanut mitään aikaan (seuraavan maalauksen aion kuitenkin tehdä alusta loppuun ainoastaan Kansalaisopiston tiloissa). Koska olin ottanut keskeneräisen maalauksen mukaan, olin ensimmäinen, joka kaivoi maalit esiin sillä välin kun suurin osa vasta luonnosteli työtään tai pohti aihettaan. Kun muutkin saivat aloitettua, alkoi kysymyksiä ropista: kuinka sivellintä kannattaa pitää? Mistä kannattaa aloittaa? Saako mallikuvaan tehdä muutoksia? En itse ollut tajunnut kysyä yhtään mitään, joten tuli vähän dorka olo, kun vain aloitin työni suoraan.
Hirvittävä Paint-kummitus

En selvästi ollut ainoa, jota maalauksen aloittaminen jännitti. Huomasin, että melkein joka kerta kun opettaja pysähtyi uuden ihmisen selän taakse, alkoi anteeksipyytävä selittely. "Tää nyt on vaan tällanen...", "Mä tässä vasta aloittelen..." "Mä en sit osaa mitään", "Mä en oikein tienny, kuinka aloittaa", "Tää on varmaan tehty ihan väärin". Myös minulle itselleni tuli suuri tarve pahoitella työtäni, vaikka se oli vasta alkuvaiheissaan. En sitä kuitenkaan tehnyt, sillä yritän kovasti harjoitella pois häpeämisestä. Lopulta kuitenkin myönsin opettajalle, että vähän tässä kauhistuttaa, mihin opettaja vastasi, että häntäkin kauhistuttaa melko paljon (kurssi on hänen ensimmäisensä, mikäli oikein ymmärsin). Olimme siis vissiin koko porukka melko kauhistuneita :D

En tiedä, onko nimenomaan taiteen tekeminen jollain tavalla pelottavampaa kuin jokin muu uusi harrastus vai ovatko kaikki taiteesta kiinnostuvat ihmiset helposti hermoilevia vai kuuluuko "en osaa" -asenne vain suomalaiseen mentaliteettiin. Tässä kuitenkin omia ajatuksiani, jotka lähes poikkeuksetta käyvät pääkopassani, kun pitäisi maalata niin, että joku näkee:
1. Aiheen esittely: "Mulla on aihe täysin selkeä ja valmis, mutta pitää nyt esittää, että olen epävarma sen suhteen. Ihan siltä varalta, ettei opettaja pidä mua tyhmänä, jos se aihe onkin dorka. Ajatteleekohan se, että luulen itsestäni liikoja? Vai luuleeko se, että oon kunnon tekotaiteilija?" 
2. Luonnostelu: "No niin, tässä hiilellä vähän huidon. Voi ei, haluaisin tuon ketun kyllä ihan toisin päin! Huidon uuden ketun vanhan päälle. Nyt se ope ei saa tästä mitään selvää ja ajattelee varmaan, että hohhoijaa, mitä tuokin on tänne tullu säheltämään..
3. Aloittaminen: "Sekoitan ihan hyvän ruskean sävyn maalauksen taustaväriksi. On se vähän eri värinen kuin mitä ajattelin. Opettaja varmaan pitää mua värisokeana. Olisikohan sittenkin pitänyt aloittaa vaaleista väreistä? Teen äkkiä muodon vuoksi pari valkoista länttiä, ennen kuin opettaja ehtii tänne!"
Kun olin saanut tunnin verran maalattua, käsien tärinä ja oman olemukseni pohdinta pikkuhiljaa loppuivat ja jäljelle jäi vain innostus jatkaa. Kaksi ja puoli tuntia tuntuivat kuluvan kuin siivillä, enkä olisi halunnut lähteä pois ollenkaan. Onneksi sitä rentoutuu varmasti kurssin edetessä kokonaan ^_^

Tähän loppuun haluaisin kysyä vielä, että osaako joku kertoa syyn, miksei Kansalaisopistossa tehtyjä töitä saa myydä? Tarkoituksenani ei ollut alunperinkään tehdä siellä mitään myyntiä varten, mutta opettaja sanoi eilen erikseen, että siellä tehtyjen maalausten myyminen on kiellettyä. Hän ei osannut kertoa syytä tälle, vaan kertoi ohjeistuksen tulleen ylempää. Kielto tuntui aika hassulta, kun käytettävät välineet ovat kuitenkin omat, ja kurssilla maksetaan ainoastaan tilasta ja opetuksesta. Ymmärtäisin paremmin, jos Kansalaisopisto omistaisi maalauspohjat, maalit tai muut tarvikkeet.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Syysarvonta

Syksyn inspiroimana päätin järkätä pienen arvonnan pystyyn. Tällä kertaa arvontaan voi osallistua ainoastaan Facebookin kautta. Ohjeet löydät kuvasta.
Arvontaan pääset klikkaamalla tästä.
Lahjakortit ovat voimassa niin kauan kuin Synesteettinen Sivellin on pystyssä ja ne voi käyttää joko yhdellä tai useammalla kerralla. Tervetuloa osallistumaan! :)

tiistai 16. syyskuuta 2014

Rillit maalissa, uniikki osteripöllö ja #selfie

Muistan hyvin abivuoden aikataulut: lukulomaa meillä kuvislinjalaisilla ei ollut, joten päivä koostui oppitunneista, joiden jälkeen tehtiin läksyt, joiden jälkeen opiskeltiin YO-kirjoituksia varten ja joiden jälkeen saattoi jäädä hieman aikaa piirtämiseenkin. Koko päivä sujui siis lähelle tihrustellessa, mikä aiheutti välillä "silmien takana" tuntuvaa kipua. Nyt tilanne on vähän saman kaltainen: parin viikon sisällä pitäisi tenttiä viisi kirjaa, lukea sitäkin enemmän kirjoja, kirjoittaa kaksi esseetä ja yrittää änkeä Pro gradu -tutkielman kunnollinen aloittaminen johonkin väliin. Onneksi minulla on myös muutama ihana tilaustyö tekeillä, joten välillä saa hyvällä omalla tunnolla keskittyä muuhunkin. Joka tapauksessa, silmiä on ruvennut taas välillä särkemään, vaikka näössä ei testien mukaan ole mitään vikaa.
Lukemista riittämiin
Kaverini, joka piirtää paljon, kärsi samasta ongelmasta. Lääkäri suositteli hänelle halppis-lukulasien hankkimista, sillä ne rentouttavat silmät ja siten poistavat päänsärynkin. Suuntasin eilen kirpparille ja ostin kahden euron rillit. Koska olen käyttänyt noita laseja vasta eilisen illan, en tietenkään vielä huomaa eroa päänsäryn säännöllisyyksissä, mutta yksityiskohtia on paljon helpompi piirtää, eikä paineen tuntua silmiin tullut eilen ollenkaan. Lasit ovat tosin sen verran köppösen oloiset, etten aio ottaa niitä yliopistolle mukaani, vaan pyhitän ne ainoastaan koti-taiteilulle.
Nyt näytän sekä sivistyneeltä että katu-uskottavalta :D
Myönnettäköön, että etenkin viikonloppuina olen tehnyt aika paljon muutakin kuin tilaustöitä. Mieleni on tehnyt muun muassa kokeilla uusia tekniikoita, piirtää syksyisiä maisemia ja sisustaa. Facebookiin laitoin jo kuvan tekemästäni pöllökellosta, mutta kerrottakoon siitä vielä täälläkin: koska en löytänyt millään tarpeeksi halpaa ja kaunista kelloa kämppäämme, suunnittelin sellaisen itse. Ostin ympyrän muotoisen maalauspohjan Suomalaisesta Kirjakaupasta ja kuvitin sen haluamallani tavalla. Vielä olisi tarkoitus hankkia Clas Ohlsonilta kelloon koneisto ja viisarit, jotta Korppu voisi asentaa sen paikoilleen. Jostain syystä tuon koneiston hankkiminen tuppaa unohtumaan joka päivä, vaikka luentojen välissä sen voisi kipaista hakemassa todella nopeasti.
Pöllö haikailee viisareitaan
Viime aikoina olen törmännyt kellojen lisäksi piirroksiin, jotka on toteutettu vahvoilla rajoilla ja viivoilla. Halusin kokeilla samanlaista tyyliä ja piirsin jälleen kerran kuvan omasta pärstästäni. Mittasuhteet ovat melkoisen kökköiset, mutta lopputulos oli ihan jännän näköinen.

Luonnos omasta pärstästä
#Selfie
Nyt kun olen näköjään päässyt kuvien makuun, on minun vielä tähän loppuun pakko julkaista kuva, jonka otin eilen kirpparilla. Kyseessä on siis viimeinkin tuo uniikki osteripöllö, joka varmasti pisti silmään myös otsikossa:

Huhuu...
Tarkoituksenani oli aloittaa toiseen blogiini uusi osio nimeltään "Oudot kirpparilöydöt" (joita muuten riitti!), ja harmittelin koko kirpparikierroksen ajan, että kamera unohtui kotiin. Tajusin vasta osteripöllön kohdalla, että kännykässäni on kamera. Henkisen facepalmailun jälkeen enää kuitenkaan löytänyt tai muistanut niitä oudoimpia löytöjä, joille olimme Korpun kanssa aiemmin nauraneet. Jospa sitä seuraavan kerran kirpparille eksyessään muistaisi toteuttaa tämän idean.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Hääpotretti, 2014

Mitä olen värkännyt toukokuusta asti? Erästä hääkuvaa! Tiedän, että kirjoitan lähestulkoon _AINA_, että maalaus oli haastavin tähän mennessä, mutta tämä ylitti kaikki tähän mennessä tekemäni työt siinä. Mallikuva oli kooltaan vain 480 x 720 pikseliä (eli suunnilleen postikortin kokoinen minun näytölläni), ja lisäksi siinä olivat neljät kasvot, joista pitäisi kaikista yrittää maalata edes jollain tasolla tunnistettavat. Kuten kuitenkin tilaajalle ilmoitin: häät, kasvot ja eläimet ovat lempimaalattaviani, joten ryhdyin työhön mielissäni. Kauan siinä meni ja monet kerrat meinasin menettää toivoni yrittäessäni tehdä ihosta oikean väristä, tarpeeksi tasaista tai kasvoista saman näköisiä kuin kuvassa. Lisäksi hahmojen mittasuhteet toisiinsa nähden, sekä taustan ja kasvojen värit piti saada oikeanlaisiksi. Loppujen lopuksi työstä tuli silti hieman tummempi kuin valokuvasta. Ilmeissä onnistuin suunnilleen oikein, mutta yhden henkilön kasvot olivat jostain syystä vaikeammat kuin toisten.


Lopputulos oli kuitenkin paljon parempi kuin mihin olisin uskonut pystyväni. Huomaan ilokseni kehittyneeni maalaamisessa melkoisesti.

Mittasuhteiden kuvaamiseksi. Työ on kokoa 35,5 x 35,5 cm.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Sadekävely, 2014

Kesäloma on päättynyt ja palasimme muutama päivä sitten takaisin opiskelukaupunkiimme, jossa opinnot starttasivat heti täysillä. Maalausvälineitä en ole vielä ehtinyt kaivaa esiin, mutta ehkä pääsen rytmiin taas pian. Taiteilua kuitenkin pitäisi olla luvassa ihan kunnolla, sillä uskaltauduin ilmoittautumaan Kansalaisopiston piirustus- ja maalauskurssille.

Kesän aikana valmistuneet työt ovat vielä lähes kokonaan esittelemättä, joten seuraavaksi on vuorossa yksi niistä.
Sadekävely, 2014
Kuten huomaatte, kyseessä on jälleen sadetyö; eikä muuten jää viimeiseksi lajiaan tältä vuodelta. Tämä työ tilattiin minulta kesän lopussa, ja toiveena oli, että maalaus olisi suurempi versio Parasta minä voi tehdä sateella, on antaa sataa -sarjan ensimmäisestä työstä. Eipä muuta kuin tuumasta toimeen ja työ valmistui muutamassa päivässä. Maalinvalutus sottasi jälleen kerran paljon enemmän kuin olisin kuvitellut, ja sanomalehdet piti vaihtaa peräti kolme kertaa. Melkoinen sotku odotti myös maalin kuivuttua, mutta onneksi tahrat irtosivat helposti.

Aihe innosti minua jälleen kerran maalaamaan sateenvarjoja. Sateenvarjojen pyöreys, heijastavuus ja värikkyys tekevät niistä tosi ihanat maalattavat :)

Asiasta paperiin: muistanette toissa postauksessa esittelemäni kamalan party hattuni? En jaksanutkaan roudata sitä mukaan tänne lähes 600 kilometrin päähän, vaan sen sijaan kirjoitin kirjeen, jonka teippasin hatun sisälle. Itse hatun kuljetin sen jälkeen kirpputorin saa ottaa -laariin. Mielenkiinnolla odotan löytääkö joku jossain hatun ja sen sisältämän kirjeen - ja saanko kuulla siitä enää koskaan mitään -, vai katoaako se kuin tuhka tuuleen. Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa, mutta toivo elää.