torstai 19. maaliskuuta 2015

Syntymäpäivän taidesaldo

Viime viikolla tekemäni piirustukset olivat lähes poikkeuksetta eläinaiheisia. Aloitin raapustelemaan muun muassa joutsenia, västäräkkejä, karhuja ja korvakoiria, mutta valitettavasti nuo kaikki jäivät kesken. Lieneekö sitten kevätlevottomuutta rinnassa, kun on niin vaikeaa keskittyä vain yhteen piirustukseen kerrallaan? 
(Kannattaa muuten googlettaa nuo korvakoirat, ovat sen verran jänniä olentoja!)

Korppu ehdotti, että piirtäisin kanan räpyttämään noiden joutsenten keskelle. Taiteelliset näkemyksemme selvästi eroavat jonkin verran toisistaan.
Vietän tänään syntymäpäivääni, ja sain sen kunniaksi Korpulta lahjaksi monia taidevälineitä: uusia synteettisiä siveltimiä (!), tusseja ja suklaata. Jospa tuo viimeksi mainittu taideapuväline saisi minut pitämään peppuni penkissä edes yhden työn tekemisen ajaksi. Jostain syystä suklaa nimittäin auttaa keskittymään paremmin.
Tänä vuonna minua lahjottiin ihan kunnolla.
Loppuun vielä pieni mainos: Uusia maalausvälineitä etsiville joensuulaisille tiedoksi, että Iso Myy -kauppakeskuksessa on tällä viikolla Myynjäristys. Yleensä sen aikana Suomalainen Kirjakauppa kauppaa varsin edullisesti muun muassa siveltimiä, maalauspohjia ja akryylimaaleja. Itse lähden vasta huomenna tsekkaamaan tarjousvalikoiman, joten ihan varmasti en osaa tästä vuodesta sanoa. Jos et ehdi Myynjäristykseen (tai jos taidetarjouksia ei ole), suosittelen tutustumaan Mikartiin, josta löytyy  aina edullisia ja laadukkaita taidetarvikkeita.

4 kommenttia:

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!