maanantai 30. maaliskuuta 2015

Onnistumisten viikko, tai oikeastaan kuukausi

Graduvuodessa ehdottomasti vaikeinta on minulle ollut se, ettei opintopisteitä ropise tavalliseen tahtiin kerran kuussa, vaan ne saadaan kaikki vasta vuoden lopussa yhdessä rytäkässä. Olen lähes viikoittain käynyt katsomassa voih-niin-pientä opintopistesaldoani ja lähes päivittäin mieleeni ilmestyy kummallinen ajatus siitä, kuinka Kelan tädit pudistelevat toimistossaan päätään ja ovat valmiina perumaan opintotukeni hetkellä millä hyvänsä. Myös tilaustöiden kanssa on vähän sama juttu, sillä sain viime kesänä suuren lyijykynäpiirroksen tehtäväkseni, jonka deadline on vasta kolmen vuoden päästä. Toisaalta on ihanaa, että työhön saa ihan kunnolla keskittyä ilman aikarajaa, mutta toisaalta pohdituttaa, kuinka aikaisin sen kehtaa oikeastaan luovuttaa, ja missä vaiheessa se on tarpeeksi hyvä. Lisäksi minua kauhistuttaa, että kyseinen työ täytyy pitää piilossa vielä kolme vuotta, vaikka haluaisin kauheasti julkaista sen jo nyt! Onpas minulla pieniä suuria ongelmia.

Viime viikolla koin kuitenkin pitkästä aikaa onnistumisen elämyksiä, sillä sain muun muassa graduni ensimmäisen versioni palautettua. Ihan vielä en kuitenkaan uskalla riemuita, sillä peräti kaksi opettajaa haluaa tarkistaa sen, mikä tarkoittaa varmasti vielä monia korjauksia itse työhön. Palan halusta kuulla korjausehdotukset, sillä varsinkin näin loppumetreillä olen ihan älyttömän innostunut hiomaan gradustani paremman.
Toiseksi, sain erään minulta tilatun maalauksen valmiiksi. Tilaaja itsekin myönsi tilauksensa tulleen vähän äkkiä, sillä hän toivoi maalauksen valmistuvan jo vähän päälle kuukauden päästä. Maaliskuu onkin mennyt minulla vuoroin tuon maalauksen kanssa, vuoroin gradua näpytellessä ja vuoroin erästä suurta Animalian luentoiltaa järjestäessä (vapaa-aikani olen puolestaan käyttänyt nettisivujen päivittämiseen ja myytävien äitienpäiväkorttien suunnitteluun). Kiirettä on siis pitänyt, mutta nyt kun maalaus on valmis, gradu palautettu ja luentoilta pidetty, olo on virkistyneempi kuin aikoihin. Maalauksen julkaisen luultavasti ensi viikolla, minun pitää vielä tarkistaa tilaajalta tarkka päivä.

Nyt pukkaa taas täysin uusia projekteja: aloitan gradun lomassa lykkääntyneet opintojaksot uudelleen, viimeistelen vielä lyijykynäprojektini, teen Mahdollisuuksien torille myyntituotteita ja pistin tänään nettisivujeni puolelle myyntiin suunnittelemani äitienpäiväkortit, jotka näkyvät kuvassa alla.
Äitienpäiväkortti, jonka voi tilata esimerkiksi täältä. Ei sisällä tekstiä, eli soveltuu mainiosti myös muuksi onnittelukortiksi!
Äitienpäiväksi tilattuja maalauksia ja piirroksia otan muuten vastaan 9.4. saakka. Sen jälkeen alkaa tulla turhan kiire toteuttaa niitä, eivätkä työt välttämättä onnistuisi kiireessä kovin hyvin. Lahjakortteja äitienpäiväksi voi sen sijaan tilata vielä vaikkapa itse juhlapäivänä, koska lähetän ne tulostettavassa muodossa!
Mahdollisuuksien torille valmistan muun muassa hernepussikettuja. Kuvan kettu vielä palasina (kuulostaapa karulta...).

Tällaisia taidekuulumisia siis tänään. Nyt pitäisi nousta koneen äärestä ja lähteä luennolle - voi tätä laiskotuksen määrää... Onneksi pääsiäinen on kuitenkin jo lähellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!