Linnan juhlat, julkimoita ja Martti Alanen

Lupasin ensimmäistä kertaa vuonna 2013 piirtää lukijoiden ehdottamia julkkiksia. Ehdotuksia (vieläpä varsin hyviä ehdotuksia) toki tuli, mutta silti koko juttu jotenkin vain jäi.

Seuraavana vuonna kuulin jostain muualta, että julkkisten piirtäminen kannattaa, jos haluaa kehittyä piirtämisessä. Myös lukijoiden on helpompaa antaa rakentavaa kritiikkiä niistä, koska kasvot ovat lähes kaikkien tunnistettavissa. Innostuin ideasta, mutta taas se jotenkin jäi.

Tänä vuonna aloitin Samuli Putron piirtämisen eräänä perjantai-iltana, mutta hukkasin paperin lauantaihin mennessä. Pohdin, että mikä minulla on noiden julkkisten kanssa, kun ei vain jotenkin onnistu. Saavatko suorituspaineet minut lykkäämään julkimoiden piirtämisen ja kenties myös hukkaamaan piirroksen alitajuntaisesti? Tuskinpa. Kiire? No ei se selitä paperin hukkaamista. Jokin lapsuuden trauma? Viimeisen kysymyksen jälkeen mieleeni päsähti tapahtuma, jonka olin haudannut muistojen luutarhaan jo kauan sitten, mutta joka nyt kipusi ikävästi mullastaan ylös. En tosin usko, että se on mitenkään minua traumatisoinut, mutta koko tarina on niin kummallinen, että päätin kirjoittaa sen tänne teille ylös:

Kun olin noin 10-vuotias, eräs kaverini pyysi minua tekemään piirroksia hänelle. Olin imarreltu ja piirsin mielestäni tosi hyviä kuvia. Seuraavalla viikolla menin tämän kyseisen kaverin luokse ja hän ilmoitti haltioissaan: "Me päästään Linnan juhliin!" Kysyin tietysti syytä, johon kaveri ilmoitti, että hänen äitinsä oli lähettänyt minun piirtämäni työn tasavallan presidentille kaverini nimellä varustettuna ja presidentti varmaankin ottaisi pian yhteyttä. Olin tietysti ihan tyrmistynyt ja suutuin, ettei niin voi tehdä. Menin varmuuden vuoksi kysymään kaverin äidiltä, oliko juttu totta, johon tämä äiti vastasi: "Mitä sitten, vaikka lähetimme sinun työsi? Samaltahan kaikkien lasten piirrokset näyttää. Se piirros näytti muutenkin niin paljon Tarja Haloselta, että säälihän se olisi jättää hänelle näyttämättä." Sitten hän iloitsi vielä jotain Linnan juhlista ja minä lähdin parkuen kotiin. Olin ihan 100 % varma, että piirustukseni oli presidentin seinällä kunniapaikalla ja kaverini saisi suuret kiitokset siitä.

Lienee turhaa sanoa, etteivät tuolloinen kaverini saati hänen vanhempansa päässeet Linnan juhliin. Nyt myöhemmin aloin kylläkin miettimään, että miltä kaveristani tuntui, kun tämän äiti ei hyväksynyt oman lapsensa piirroksia presidentille näytettäviksi, vaan lähetti sen sijaan minun tekemäni työn. Hmmm...

Noh, tämän pitkän johdannon saattelemana pääsen vihdoin asiaan: sain piirrettyä julkkiksen! 

*TORVENSOITTO SAAVUTUKSEN ANSIOSTA*

Kyseessä on Alasen Martti, jonka tein sunnuntai-maanantai -yönä harjoitustyönä tv:tä katsellessani.

Martti Alanen, 2015 (Harmittaa, että tuo nenä unohtui noin tummaksi... noh, onneksi ympäriltä voi varjostaa vielä lisää, niin sitä ei välttämättä huomaa.)

Pääsisinköhän Linnan juhliin, jos lähettäisin tämän Niinistölle?