Valitusta ja kukkaronnyörien kiristystä

Ensi kuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun aloitin päätoimisen taiteilun. Vuosi kulunut tajuttoman nopeasti ja ollut mitä upein. Olen iloinen, että ryhdyin tähän. Olen saanut monilta ihmisiltä paljon rohkaisun sanoja sekä selkään taputtelua taidenäyttelyn suhteen. Se on ollut yksi pääsyy siihen, että olen jaksanut ahkerasti jatkaa näyttelyn parissa työskentelyä, eli KIITOS.

Vuosi 2017 ei kuitenkaan alkanut niin ruusuisesti kuin olisin kuvitellut. Pääosin syinä ovat olleet omat mokani. Tässäpä siis on muutama vinkki, jos mielit ruveta elättämään itseäsi taiteella:

• 1. Älä luota mihinkään tai kehenkään, ennen kuin on nimi paperissa.
• 2. Pidä huolta kirjanpidosta ja yrityssuunnitelmasta.
• 3. Tee ajankäyttösuunnitelma. 

Kaikki kohdat kuulostavat suhteellisen helpoilta, mutta ovat olleet ainakin minulle tajuttoman vaikeita sisäistää. Niin monet ihmiset lupaavat silmää räpäyttämättä ja silmiin katsoen, että ”ensi vuoden alussa tilaan sinulta tätä ja tätä ja tätä”, ja minun on vaikeaa olla luottamatta sanaan. Niinpä sitä ikään kuin vahingossa kuluja katsoessassaan ajattelee, että alustavia taidevarauksia on sen verran paljon, että voin laittaa rahaa ainakin vielä tähän ja tähän ja tähän. Ja sitten kun tilauksia ei kuulukaan tai niitä perutaan, on niin sanotusti kusessa. Koska tilauksia on peruttu, en ole voinut mainostaa yhtä paljon kuin ennen, mikä taas on tiennyt asiakkaiden vähenemistä. Jos joulukuussa tienasin melkein 500 euroa, niin koko vuoden 2017 aikana verojen jälkeen on tililleni on tullut alle satanen. Yrityssuunitelmassani en ole ottanut huomioon myöskään sitä, että jatkuva maalaaminen tietää paljon suurempia kuluja kuin harrasteleminen. Siinä missä ennen täydensin maalivalikoimaani kaksi kertaa vuodessa, niin nyt niitä pitää ostaa melkein parin viikon välein lisää. Lisäksi vegaaniset maalauspohjat maksavat vähän extraa, eli niidenkin suunnalta menot ovat nousseet. Noh, joskus ne oppivelat on maksettava.

Ajankäytöstä vielä, että yrityksen pyörittämiseen menee ainakin itselläni helposti 12 tuntia päivässä. Tämän lisäksi teen noin 2 tuntia päivässä vapaaehtoistyötä arkena ja viikonloppunakin, mikä on pois yöunista. Tein kuitenkin lupauksen, että valmistelen maaliskuun jälkeen ihan kunnollisen ajankäyttösuunnitelman, niin pitäisi ehtiä paremmin nukkuakin. Olen ihan liian huono kieltäytymään ”ylimääräisistä” tehtävistä ja otan helposti muiden töitä kontilleni, jos joku toinen sanoo olevansa kiireinen.

Tähän mennessä olen elänyt lähinnä mieheni "sijoituksilla" (his words not mine) sekä säästöilläni, mutta nyt jälkimmäiset rupeavat loppumaan. En ymmärtänyt aiemmin ihmisiä, jotka valittavat rahasta, mutta kyllä aihe alkaa vähitellen omaakin selkäpiirtäni karmimaan. Olen aina ollut onneksi pieniruokainen tyyppi, enkä tuhlaile turhiin asioihin. Silti, kun on pitänyt kieltäytyä ystävien polttareista, kun ei ollut varaa antaa siskolle syntymäpäivälahjaa tai kun jouduin ojentamaan mieheni maksettavaksi hammaslääkärilaskun, on sydänalasta kouraissut oikein vahva häpeän tunne. Rahattomuus aiheuttaa myös kärsimättömyyttä ja äkkipikaisuutta. Kun erittäin lahjakas lyijykynäpiirtäjä myy netissä töitään hintaan 20–60 euroa, niin jyskyttää päässäni tolkuton ärtymys. Tuolla summalla saa juuri ja juuri verot maksettua, eikä tuntipalkoille todellakaan pääse. Oma tuntipalkkani on noin 5-6 euroa silloin, kun saan tilauksen, ja yksinkertaisin piirros maksaa 210 e. Huvittavaahan tässä on se, että suutahdan ilmiöstä, vaikkei siitä ole kauaakaan, kun itse pyysin juuri samanlaisia summia. Silloin luin näitä tällaisia tekstejä muljautellen silmiäni – ajattelin, että kai sitä jokainen saa pyytää sen verran kuin haluaa ja mukavaahan se on kun vähävaraisempikin voi teetättää kuvistaan piirroksia? On melkein pelottavaa, miten niinkin ”turha” asia kuin raha, saa minussa esiin todella inhottavia puolia. Toinen ärtymyksen aihe ovat olleet Facebook-kaverini, jotka kadulla vastaan tullessaan kysyvät, mitä nykyään teen työkseni. Tuntuu, että mainostan bisnestäni vähän liikaakin (kun en muusta puhukaan), mutta silti tieto ei ole saavuttanut edes kaikkia lähipiiristäni. 

Toisaalta, olen pyrkinyt ottamaan huomioon myös positiiviset asiat: olen äkkipikaisuudestani huolimatta onnellisempi kuin vuosiin ja minusta tuntuu, että työlläni on merkitystä. Lisäksi tarkkailemalla itseäni ja minussa herääviä reaktioita, olen oppinut paljon paremmin ymmärtämään rahahuolista kärsivien ihmisten tunteita. Siitä on varmasti hyötyä, jos joskus ryhdyn papiksi. Hassua, miten voi samaan aikaan tuntea kokonaisvaltaisesti tekevänsä työtä, jolla on merkitys ja sitten hävetä, ettei ole ”hyödyksi yhteiskunnalle.”

Lupasin aiemmin, että keskittyisin taidehommiin päätoimisesti siihen asti, että saisin näyttelyn valmiiksi, mutta katsotaan nyt. Saatan alkaa etsimään muita töitä tässä lähiaikoina. Toisaalta olisi aika hankalaa pyörittää kevytyritystä ja tehdä samaan aikaan muuta. Mutta katsotaan nyt. 

Jos haluat lukea näyttelystä lisää, niin infoa löytyy esimerkiksi täältä.