tiistai 4. lokakuuta 2016

Hyvää Eläinten päivää!

Eläinten päivän kunniaksi julkistan nyt uusimman näyttelytyöni, jolla ei valitettavasti ole vielä nimeä (myöhempi lisäys: maalaus on nimeltään Vihdoinkin). Maalaus on ollut  jo pidemmän aikaa suunnitteilla, mutta vasta nyt sain sen toteutettua.

Joskus kun maalausta suunnittelee liikaa, into sen tekemiseen lopahtaa jo alkumetreillä. Nyt ei onneksi käynyt niin, vaan sain tehdä tätä innokkaasti päivästä toiseen. Maalaus onnistui yli odotusteni, vaikka haasteita oli enemmän kuin alunperin kuvittelin.
Tykkäsin erityisesti maalata sialle kärsää ja korvia. Haasteita sen sijaan loivat kankaat sekä numerot ja kirjaimet. Meinasin aluksi maalata taustalle myös muita possuja, mutta lopulta päädyin korostamaan sian yksilöarvoa siten, että annan sille kaiken huomion. Tämä teos taitaa muuten olla yksi suurikokoisimmista, mitä olen tehnyt.
Teos on jo nyt herättänyt kummastusta etenkin vuokraisännässäni, joka halusi tulla katsomaan, mitä päivät pitkät tuijottelen huoneessani. Hän ei voi käsittää, miksi joku voisi haluta maalata possun. Mutta ihmetyksen aiheensa kullakin.

2 kommenttia:

  1. Hieno kyyneleet silmiin tuova työ. Todella koskettava.
    Hyvää eläinten päivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Samoin sinulle vielä uudelleen :)

      Poista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!