lauantai 1. elokuuta 2015

Muotokuva Bastista, 2015

Poistin viime viikkoisen kysymyspostauksen, sillä se oli melkoinen floppi: vain yksi kysymys, joka sekin tuli eräältä tutulta, joka toki tiesi vastauksen! Noh, nyt voin leikkiä, että olen ollut niin mahdottoman selkeä blogissani, ettei kysyttävää enää ole. Kuvitellaan siis kaikki, ettei kyseistä postausta koskaan ollutkaan, ja siirrytään seuraavaan aiheeseen:


Tässä oli eräs todella haasteellinen ja antoisa tilaustyö. Haasteellinen se oli siksi, että mallikuva oli otettu salamalla ja rajattu kuonosta alaspäin vaakasuorasti. Lisäksi tilaaja halusi teokseen vaalean taustan, vaikka kuvassa tausta oli musta. Antoisa työ kuitenkin oli siksi, että mallikuva oli erittäin tarkka ja haluttu koko suuri.

Salaman takia koiralle tuli mielestäni hauskan näköinen väritys. Koska mallikuva oli lisäksi rajattu kuonosta alaspäin, minun piti improvisoida hauvelin rinta. Silti sekin onnistui mielestäni yllättävän hyvin. Oli rentouttavaa saada tehdä pitkästä aikaa näin yksityiskohtaista työtä: koiran otsaa, silmiä ja kuonoa maalasin erityisen keskittyneesti.

Tämä työ oli varmaan ensimmäinen ikinä, jonka aikana en kertaakaan kokenut epätoivoa (yleensä minun pitää kokea vähintään yksi "tää ei ikinä tai mitenkään voi tulla onnistumaan" -parkuminen). Tilaaja oli tyytyväinen teokseen ja tilasi heti perään uuden teoksen. Sekin on suuri muotokuva koirista, mahtavaa!

3 kommenttia:

  1. Heips! Sie sait juuri minulta Liebster Award -haasteen. Löydät sen täältä :)

    VastaaPoista
  2. Tuo koira on kyllä kaunis! Jokin siinä vetää kovasti puoleensa ^u^ Onko sinulla näyttää toista muotokuvaa? Kiinnostaisi kovasti nähdä sekin!

    Aloin lukemaan blogiasi. Käy katsomassa myö omaa blogiani jos on yhtään innostusta tai kiinnostusta.

    http://kauniitaajatuksia.blogspot.fi/

    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! En ole vielä saanut aloitettua toista muotokuvaa, sillä keskustelemme vielä tilaajan kanssa maalauksen koosta ja muista yksityiskohdista :) Julkaisen sen kyllä heti, kunhan teos valmistuu.

      Kiitos ihanista kehuista! Kurkkaanpa blogisi heti.

      Poista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!