lauantai 18. tammikuuta 2014

Keskeneräisten töiden näyttely

Inspiraatio on vähän niin kuin kuukautiskierto, mutta kierron pituus ja vaiheet ovat vaikeammin ennustettavia. Ainakin minulla inspiraatio ilmenee seuraavasti:

Inspiraatiskierto
Tällä hetkellä on selvästi menossa laskuvaihe. Tai sitten nousuvaihe. Oireet vastaavat laskuvaihetta, mutta toisaalta tuntuu niin kuin päivä päivältä innostus piirustella kasvaisi. Minulla on tosin tällä hetkellä opinnoissani niin paljon kirittävää, etten mitenkään edes ehtisi kaivaa siveltimiä tai lyikkäreitä kunnolla esille. Sen vuoksi myös postailutahti on hidastunut viimeaikoina.

Koska en odotuksista huolimatta ole siis saanut tänävuonna juuri mitään aikaan, ajattelin tehdä postauksen keskeneräisistä töistäni. Olkaatte hyvät:

1. Veikko Ennala - mies, joka eli ja kuoli

Tämä työ ei onneksi ole niin sanotusti "ikikeskeneräinen". En ole vain yksinkertaisesti ehtinyt rustailla sitä kovinkaan paljoa viimeaikoina. Teen tätä netti"tuttavilleni" Röpelö-nimiseen keskustelufoorumiin. Vähän pimeää meininkiä siellä välillä on, mutta olet  tervetullut tutustumaan, jos haluat :D
Veikko Ennala oli myös oikea vastaus Arvaa kuka julkisuuden henkilö -joulukalenteripostaukseeni.


2. Vappukeinumassa



Vappukeinumisen olen esitellyt joskus ennenkin Synteettisessä Siveltimessä. Maalaus on selvästi yksi ikikeskeneräisistä töistäni. Se ei johdu siitä, ettenkö pitäisi työstä, sillä tykkään tosi paljon aikaan saamistani valaistuksesta ja takeista. Silti kasvot, kädet, jalat ja viereinen keinu ovat kyllä auttamattomasti kesken, eikä minulla jostain syystä ole kuitenkaan kauheasti jaksamista korjata niitä. En tiedä mistä se johtuu.


3. Leivänheitto

Päätin joskus vuonna papu kuvata leivänheittoa yhteen jännän muotoiseen maalauspohjaani, mutta keskenhän sekin jäi.

4. Kesäinen maalauspäivä

Tämän työn aloitin jo vuonna 2011. Se on itseasiassa ensimmäinen akryylimaalaukseni ikinä. Työtä olen jatkanut aina silloin tällöin, mutta jostain syystä minua ei kiinnosta kauheasti tehdä sitä, vaikka oikea puoli näyttää vallan mainiolta. Suorien viivojen maalaaminen on muka liian keskittymistä vaativaa minulle, haha :D

5. Siili, majava ja sateenvarjo

Yksi päivä en keksinyt mitään maalattavaa, vaikka teki hirveästi mieli, joten pyysin poikaystävääni nimeämään kaksi eläintä. Hän nimesi siilin ja majavan, ja tämä siitä sitten tuli. Ehkä joskus saa työn valmiiksi, onhan se ihan söpö.

6. Sadepäivä

Tämän maalauksen aion ehdottomasti tehdä loppuun! Tennarit+sade+sateenkaari -yhdistelmä on sen verran ihana. Ikävä kyllä maalasin tämän maalauspohjaan, johon olen sitä ennen aloittanut kaksi maalausta, eikä kolmas maalikerros ei tarttunut enää kovin hyvin. Niinpä tämä työ tulee viemään aikaa, mutta toivottavasti onnistuu hyvin.


7.Pienin sisko (taas...)

Aloitin tämän työn joululomalla. Kuvassa siis pienin siskoni. Ikävä kyllä taidan taas joutua aloittamaan alusta, sillä hänen kasvonpiirteensä ovat jotenkin vaikeat piirrettävät.

2 kommenttia:

  1. En ny tiiä asiallisest kielenkäytöstä mutku toi leivänheitto on vaan perkeleenupeamahtavahelvatanhieno!!! en tajua miten sä saat vedestä noin elävän... Koskas kerrot mikä työsi vuodelta 2013 oli suosituin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos! :D Vettä on jostain syystä ihan parasta maalata. Julkistan sen helmikuun eka päivä kun äänestys loppuu :)

      Poista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!