Eräs kuvaamataiteenopettajani oli varsin kipakka tapaus.
Hän kuvaili sarjatöinä tehtyjä markettimaalauksia raiskatuiksi, ja taiteilijaa joka luo rahasta mitä vain, huoraksi.
Hän sanoi että maalauksessa pitää olla jokin idea ja sanoma, tai muuten teos on pelkkää tekniikkaa, ei taidetta. Monet, teknisesti erittäin lahjakkaat opiskelijat, hän tyrmäsi ideoiden puutteesta tai siitä että he teoksia luodessaan kopioivat sen vain kuvana, tuomatta esimerkiksi kuvattavan ihmisen persoonallisuutta oikeasti näkyville.
Opettajani sanat voi helposti ymmärtää väärin. Hän ei (ainakaan tietääkseni) tarkoittanut, ettei tilaustöitä saisi ottaa vastaan ja toteuttaa, vaan että jos niiden perimmäiset ideat sotivat taiteilijan omaa ajatusmaailmaa vastaan, hänen ei pitäisi väkisin luoda niitä. Saman maalauksen mekaanisessa monistamisessa taas ei voi olla kyse minkäänlaisesta "suuremmasta tunteesta", vaan ainoastaan kyseisen kuvan hyödystä.
Silmiä pullistavaa silmänruokaa
Kiinnitit varmaan yllä huomiota siihen, että teoksessa on oltava idea tai sanoma. Sanoma voi olla todellisuuden kuvaamista, taiteilijan mielestä upean maiseman ikuistamista tai vaikkapa symboliikkaa. Jos tietty maisema kuitenkin kuvataan vain siksi, että sen ikuistaminen saattaisi myydä, on taiteellinen arvo poissa ja teos on pelkkä tuote.
Eri taiteilijoilla on erilaiset tekniikat käytössään. Vertailukohteina
Albert Edelfelt (1854-1905) ja
Kalervo Palsa (1947-1987) ovat mitä mainioimmat: siinä missä Edelfeltin teokset ovat oikeaa silmänruokaa, on Palsan todellisuus yksinkertaistettu ja sarjakuvamainen. Silti molemmilla on ideaa töissään. Edelfeltin maalaus
Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä oli Suomessa aikanaan outo maalaus, sillä se kuvasi jotain muuta kuin kauneutta tai kunniaa, ts. arkisen maailman. Toinen Edelfeltin maalaus,
Lapsen ruumissaatto, kertoo todellisuuden karuudesta, jälleen kerran jättäen kauneuden ja kunnian pois. Molemmat maalaukset ovat kuvia tapahtumista jotka eivät ainakaan aikanaan olisi olleet "olohuone-kamaa".
 |
Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä (1887) |
 |
Lapsen ruumissaatto (1879) |
Palsa puolestaan sai töillään aikalaistensa silmät suorastaan pullistumaan päästä. Vaikkakin totuuden kuvaaminen oli Edelfeltin tapaan myös hänen intohimonsa, hän ei kuvannut kaikkien näkyvillä olevaa arkea, vaan päinvastoin tahtoi murtaa tabut, ja tuoda arjessa näkymättömän kielletyn todellisuuden näkyviin, esimerkkeinä mainittakoon sukupuolielimet ja ihmisen eritteet. Palsa esimerkiksi kuvasi ahdistusta seksuaalisuuteensa työllä, jossa mies hirttäytyy omaan penikseensä (omasta mielestäni suorastaan nerokasta symboliikkaa). Palsa kuvasikin taiteilijoita seuraavasti: "ei riitä, että maalaa kukkia, täytyy maalata hirttosilmukoitakin", tarkoittaen että oikea taiteilija ei maalaa vain myydäkseen teoksiaan.
(Kalervo Palsan töitä löydät esimerkiksi googlaamalla. Ovat aikalailla K18-materiaalia, sikseivät päässet blogiin mukaan.)
Tekotaiteellisuuden ongelma
Olen monta kertaa miettinyt mistä tunnistaa tekotaiteellisuuden. Mistä esimerkiksi tiedämme, ettei Palsa halunnut järkyttää ihmisiä vain julkisuutta saadakseen (kuten useat nykyään tekevät)? Tai ettei ainut syy, miksi joku maalasi suutelevan pariskunnan, ollut saada julkisuutta maalausta ihastelevien teinityttöjen avulla (kuten useat nykyään tekevät)? Tai että teoksesta on tahallaan tehty niin outo kuin mahdollista, ja merkitys sille keksitty vasta myöhemmin (kuten useat nykyään tekevät)?
Joku saattaisi kysyä että mitä väliä? No totta helkkarissa sillä on väliä! Taiteen vaikutusvalta ja sen ilmauksellisuus rapistuisivat jos tekotaide-kakkaa alettaisiin suosia esimerkiksi taidenäyttelyissä. Tärkein tekotaiteellisuuden tunnusmerkki onkin, että sen tekijä tavoittelee rikastumista taiteellaan, kaiken muun unohtuessa. Toisin sanoen emme voi välttämättä koskaan paljastaan tekotaiteilijoita. Opettajaani lainaten: vain pieni osa horatsuista hankkii toimiluvan, loput työskentelevät salassa.
Mitä mieltä sinä olet?
Kuinka paljon taiteessa on oltava ajatusta? Onko vain rahastusmielessä tehty taide taidetta, mikäli se kuitenkin katsojassa herättää jotain syvempää? Vai vaativatko etenkin nykyajan valokuvaus- ja kuvankäsittelymahdollisuudet taiteeseen jotain enemmän?
Oikeita vastauksia ei ole, ja tulen hyperiloiseksi jokaisesta joka viitsii kommenteissa liittyä pohdintaan mukaan :)