Postaussarjan edelliset osat:
Kun Armoa!-näyttely oli pystytetty ja avajaiset vietetty, tuntui kuin se olisi minun osaltani jo ohi. Siitäkin huolimatta, että sehän oikeasti vasta alkoi. En tiedä kuinka yleinen tuo tunne on, mutta minulle se aiheutti sen, ettei näyttelyn mainostamiseen riittänyt enää kunnolla tarmoa. Nyt myöhemmin ajateltuna näyttelyä kannattaisi kuitenkin mainostaa eniten juuri silloin, kun se on pystyssä. Mainostamiseen käytin julisteita, Facebookia ja Instagramia. Julisteiden perusteella kukaan ei kertonut löytäneensä paikalle, joten ensi kerralla tilaisin varmaan vähemmän niitä.
Suurin osa teoksistani oli myytävänä. Lopputulemana yksi teos ostettiin, ja toisesta taas oltiin kiinnostuneita. Odotin sen kanssa ostajaa, joka ei saapunut paikalle. Sellaisen vinkin haluaisin antaa, että kannattaa aina tehdä jonkinlainen sopimus, kun joku haluaa ostaa taulun. Itse käytän Suomen taiteilijaseuran sivuilta löytyviä valmiita sopimusmallipohjia. Sopimuksen teettäminen ei tarkoita sitä, ettenkö luottaisi ostajaan, vaan se varmistaa, että sekä ostaja että taiteilija ovat samoilla linjoilla siitä, mistä asioista nyt sovitaan. Sopparista näkyy siis veroton ja verollinen hinta, sisältyvätkö kuljetuskulut hintaan, miten ja milloin maksetaan ja voiko ostaja hyötyä kaupallisesti teoksesta (tekijänoikeudet säilyvät taiteilijalla, eli ostaja ei saa esimerkiksi teetättää maalauksesta julisteita ja myydä niitä omaksi hyödykseen). Eli oikeasti sisältö on ihan peruskauraa, mutta hyödyllistä kerrata.
Vieraskirjan tuominen paikalle oli hyvä idea. Omalla kohdallani sieltä löytyi kehuja, kehotusta uuden näyttelyn pitämiseen mahdollisimman pian, vinkkejä ja hyödyllistä kritiikkiä.
Kokonaisuudessaan näyttelyn pitämisestä jäi innostunut fiilis. Haluaisin jo nyt pitää uuden, vaikka tuskin ensimmäinenkään teos tulevasta Haluan suojella -projektista on valmiina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiallista kielenkäyttöä sitten : )
Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!