Lehtijuttu ja kosinta

Aika usein kuulen kysyttävän siitä, mitä kevytyrittäminen oikeastaan tarkoittaa ja kuinka se eroaa "oikeasta" yrittämisestä. Sen innoittamana otin yhteyttä paikalliseen Sanomalehti Karjalaiseen ja ehdotin, että heidän pitäisi kirjoittaa artikkeli aiheesta. Muutaman päivän kuluttua Karjalaisesta soitettiin ja kysyttiin, voisivatko he tulla tekemään pienen haastattelun lehteen. Juttuun olisi nimittäin hyvä saada joku kevytyrittäjä esimerkiksi. Jännitti kyllä ihan älyttömästi, mutta uteliaisuuttani (sekä ilmaisen mainonnan innoittamana) suostuin.

Haastattelija ja lehtikuvaaja tulivat maanantaina. Minua ei ole ennen haastateltu lehteen, joten pienet ennakkoluulot kitisivät päässäni. Onneksi ne osoittautuivat turhiksi, sillä sekä kuvaaja että haastattelija olivat oikein hauskoja ja huumorintajuisia tyyppejä. Jännityksestä en valitettavasti päässyt eroon koko aikana, vaan oli ihan supervaikeaa muodostaa järkeviä lauseita ja peittää käsienitärinä. Etenkin kun kuvaaja pyysi  maalaamaan lehtikuvaa varten, vapina vain voimistui.

Kun haastattelija ja kuvaaja lähtivät, jatkoin maalaamista vielä jokusen tunnin. Käsien tärinän  avulla sain nimittäin aika hienoa jälkeä tuohon kuvassa näkyvään dodotyöhön.

Olin yllättynyt, että minusta otettu kuva oli noin iso (ja vielä keskiaukeamalla). Odotin sellaista kärpäsenkakkaa jonkin random sivun alanurkassa.

Vasemmalla jännittynyt Limppu. Oikealla Sanomalehti Karjalaisen keskiaukeman artikkeli 18.12.2015.

Toinen yllättävä asia tapahtui viime viikon perjantaina, päivää ennen minun ja Korpun seitsemättä vuosipäivää. Olin parhaillaan piirtämässä uutta näyttelytyötä, joka on kenties haasteellisin työ mitä olen ikinä tehnyt. Kuvakulmista, asennoista tai valaistuksesta ei ole minkäänlaisia valmiita malleja, joten työ vaatii paljon keskittymistä. Olin niin uppoutunut piirtämiseen, etten melkein edes kuullut Korpun tulevan töistä. Hyppelin kuitenkin häntä vastaan eteiseen ja näin hänen rapisuttavan jotain selkänsä takana. Oletin kyseessä olevan sipsejä, vihiksiä tai muuta mässyä. Kuola valuen ojensin käteni, mutta sainkin vastaani ruusukimpun. Yhtäkkiä Korppu polvistui ja kysyi, tulenko hänen vaimokseen. "Pienen" shokin alta vastasin tietysti myöntävästi.

Shokki ei siis johtunut siitä, että olisin ollut pettynyt mässyttömyyteen, vaan siitä etten todellakaan odottanut kosintaa (haimme tosin illalla sipsejä kihlautumisen kunniaksi). 

Kun olin saanut vastattua, huomasin vain seisovani siinä rämävaatteissani, reikä sukassa ja tukka takkuisena. Seuraavan tunnin - tai 24 tuntia, en ole ihan varma - toistelin sanoja: "Ai häh?", "Ai oikeesti?" ja "Ai ihan oikeesti?".

Hassua, että olen jo vuosia suunnitellut julkistavani kihlauksen jollain todella kauniilla piirroksella, mutta lopputulos näkyykin yllä. Keskittymiskykyni on ollut ihan nollassa tuon kosinnan jälkeen, mutta ehkäpä toivun tästä vielä.

EDIT: Vielä pitää vähän hehkuttaa kuvan muodossa ♥