maanantai 27. huhtikuuta 2015

Mihin se kaikki aika katosi?

Kevätstressi vaivaa - paljon tekemistä on ollut, mutta paljon on onneksi saatu myös aikaan. Mahdollisuuksien toria varten olen valmistanut Animalialle pöllökellon, hernepussikettuja ja muutamat korut. Lisäksi olen ollut vastuuhenkilönä tapahtuman järjestämisesta, ja tulen olemaan myös paikan päällä myymässä. Piti ihan toppuutella itseäni tekemästä enempää tuotteita, sillä olisin halunnut valmistaa vielä lisäksi myyntiin dodo- ja pupuleluja, äitienpäiväkortteja, pieniä maalauksia ja bambutiskirättejä, vaikka minulla on ihan älyttömästi opiskelukiireitä. Siis ihan suakelisti. Lisätehtävät olisivatkin menneet yötöiksi, joten oli pakko vähän hellittää.

Arpajaisten päävoitto, pöllökello, näyttää vielä melkein ihan samalta kuin edellisessä postauksessa, sillä en ole ehtinyt sitä juurikaan tehdä. Ketut sen sijaan ovat valmiita, ja niillä on jo nimetkin: oranssi on Derpy, vaaleanruskea Kössi ja tummanruskea Espresso. Kössi muistuttaa mielestäni erehdyttävästi Kössi Kengurua, mistä se sai nimensäkin.
Hernepussikettuja ja myyntiin tulevia koruja.
Keskeneräiset korut (eli kuvassa nuo valkoiset) on vielä lakattava, maalattava ja koottava. Lisäksi kello on viimeisteltävä, arpajaiset valmisteltava ja opiskellakin pitäisi varmaan vielä. Aikatauluni onkin ollut melko yksipuolinen ja ennustettavissa viime päivät. Vähintään yhdeksästä neljään olen yrittänyt opiskella, ja sen jälkeen vaan valmistellut Mahdollisuuksien toria.

Aloitimme onneksi eilen Korpun kanssa trukkilavasohvan rakentamisen, josta haaveilin ensimmäisen kerran blogi puolella jo kaaauan sitten. Sitä tehdessä saa kiireetöntä näperrettävääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!