maanantai 10. kesäkuuta 2013

"Ihminen luo Jumalan kanssa"

Blogin pitämisessä on ollut pitkähkö tauko, koska aloitin uuden kesätyön; olen nimittäin kesäteologina. Sen vuoksi viime viikko vierähtikin rippileirillä, eikä minulla oikein ollut aikaa piirrellä.


Riparilla ensimmäisen pitämäni oppitunnin aihe oli luominen. Annoin riparilaisille paperit ja luvan "luoda", eli tässä tapauksessa piirrustella, tunnin ajan. Piirroksia en keräisi pois. Kun olin opetettanut luomisesta ja piirrettyämme vielä luomiskertomuksen kaikki päivät kartongeille, otin tunnin lopussa esille sen, kuinka Jumala luo ihmisen kanssa. Pohdimme mikä on luomista, ja päädyimme jotakuinkin ratkaisuun "ei-vaistonvaraista toimintaa, jossa tehdään uutta". En sitten tiedä kuinka oikeaoppinen tuo määritelmä on, mutta teki tehtävänsä tähän tarkoitukseen.

Monet riparilaisista piirsivät, tekivät musiikkia tai loivat jollain muulla tavoin vapaa-ajallaan, joten pohdimme (kristillisessä viitekehyksessä) miksi me ylipäätään luomme.  Mitä järkeä on piirtää? Tehdä musiikkia? Edes kuunnella musiikkia? Miksi se meitä niin viehättää? Onko se siksi että olemme Jumalan kuvia ja Jumalakin luo jatkuvasti? Ikäänkuin matkimme Häntä. Tai ehkä vain todistamme Jumalan olemassaoloa sillä, että luomme ja osaamme luoda. Kysymyksiä on paljon ja kirjoitin niitä jo ehkä liikaakin, mutta lopullisia vastauksia tähän tuskin saadaan. Teorioita on kuitenkin kiva kuulla, joita tähän postaukseen olisi mukava saada niin uskonnollisia kuin tieteellisiäkin.

Nyt kun ripari on ohi niin ehdin ehkä jatkaa piirtämistäkin. Toista bokseria ei ole vielä edes aloitettu, mutta huomisen ollessa vapaapäiväni, aion keskittyä siihen : )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!