perjantai 23. kesäkuuta 2017

Oudoimmat yhteydenotot

Ajattelin tässä juhannuksen ratoksi viihdyttää itseäni ja toivottavasti myös teitä lukijoita kertomalla hupsuimmista sekä oudoimmista yhteydenotoista, joita minulle on vuosien varrella tullut.

1. Passikuvamies


Tämä puhelu tuli minulle joitain vuosia sitten. Linja rätisi ja oli hankala saada selvää:

Minä: "Limppu puhelimessa."
Tilaaja: *kssszzz* "-- ksia?"
Minä: "Anteeksi, nyt kuuluu vähän huonosti, toistaisitteko?"
Tilaaja: *kszzzzzz* -tkö sinä niitä maalauksia?"
Minä: "Niin että teenkö maalauksia? Kyllä vain."
Tilaaja: "jaa" *kszzz*
Minä: "Olisiko teillä kiinnostusta tilata sellainen?"
Tilaaja: "Joo."
*hetken hiljaisuus*
Minä: "Niin minkälaista saisi olla?"
Tilaaja: "Haluaisin tyttöystävälleni muotokuvan itsestäni. *kszzz*-aisitko sä selvää passikuvasta? Sotilaspassista?"
Minä: "Passikuva saattaa olla aika pieni, mutta riippuu tietysti maalauksen koosta."
Tilaaja: "Maalaus A3-kokoa."
Minä: "Njoo, on se passikuva vähän turhan pieni malliksi."
Tilaaja: "Kszzz..k".
*puhelu sulkeutuu*

2. Sexiwau

Erittäin epäselvä puhelu, jossa linja rätisi taas kerran koko ajan, enkä ymmärtänyt heti mistä oli kyse. Äärettömän monen "anteeksi, en oikein saanut selvää" -lauseen jälkeen selvisi, että pariskunta olisi halunnut minut Helsinkiin valokuvaamaan rakastelusessiotaan livenä ja sitten piirtämään/maalaamaan siitä taulun seinälle. Maksoi mitä maksoi. Valitettavasti ei tullut kauppoja.

3. Epäselvät ermelit

Epäselviä ermeleitä tulee vastaan tasaisin väliajoin. Tässä eräs sähköpostikeskustelu hieman muunneltuna:

Tilaaja: "Hei! Haluaisin että piirtäisit koirastani A4-kokoisen maalauksen niin, että lopullinen teos mahtuu olohuoneeni seinälle. Onko mahdollista ja paljonko maksaa?"
Minä: "Hei! On mahdollista. Olisitko siis kiinnostunut tilaamaan maalauksen vai piirroksen? Hinta riippuu työn koosta sekä tekniikasta. Esimerkiksi A4-kokoinen lyijykynämuotokuva maksaa x määrän ja lähes saman kokoinen maalaus x määrän."
Tilaaja: "Kuulostaa hyvältä, laitetaan tilaukseen siis!"
Minä: "Hei! Minulle jäi vähän epäselväksi, olisiko kyseessä piirros vai maalaus? Lisäksi tarvitsisin mallin, että voin aloittaa."
Tilaaja: *lähettää viikon kuluttua kuvan koirasta*

Kysyin vielä kerran onko kyse piirroksesta vai maalauksesta. Viestiini ei vastattu, mutta puolen vuoden kuluttua saapui kysymys, että onko jo valmista.

4. Hoppuheput

Kuten epäselviä ermeleitä, hoppuheppujakin on liikenteessä usein. Pitäisi saada iso muotokuvapiirros pariskunnasta/koirasta/lapsista valmiiksi ja perille Seinäjoelle seuraavan päivän sisällä, koska hääpäivä on tulossa. Vastatessani, että piirtäminen vie vähintäänkin pari viikkoa ja postittaminen pari päivää, ihmetellään kovaan ääneen, ettei yhden teoksen raapustaminen nyt voi montaa tuntia viedä ja lyödään luuri korvaan.

5. Hintahait

Hintahait tilaavat teoksen hinnastoa vilkaisematta ja tilausvahvistuksen saatuaan pöyristyvät siitä: halvemmallahan saisi teetettyä vaikka julisteen, kun Ifolorilta tilaa! Tätä tapahtui jo silloin kun pyysin A4-kokoisesta piirroksesta 20 € ja tapahtuu edelleen. Siksi epäilen, josko hintahait edes oikeasti välittävät summasta.

6. Moralisoijat

Näitä tyyppejä ärsyttää jostain syystä se, että yritän mahdollisuuksien mukaan pyrkiä toiminnassani eettisyyteen ja ekologisuuteen. He eivät halua minulta taidetta, vaan ainoastaan saada minut kiinni jostain epäekologisesta. Tässä eräs Facebookissa käyty keskustelu:

Yhteydenottaja: "Kirjoitit nettisivuillasi, että lähetät tilaukset asiakkaille kansioissa. Mistä materiaalista valmistat kansiot?"
Minä: "Moi ja kiitos mielenkiinnosta! Pyrin mahdollisuuksien mukaan ostamaan pahvisia tai kierrätysmuovista valmistettuja kansioita."
Yhteydenottaja: "Se siitä ekologisuudesta."
Minä: "Mitä tarkoitatte?"
Yhteydenottaja: "Kartonki ei hajoa ja se saastuttaa. Mikromuovi"
Minä: "Kyllä pahvi hajoaa luonnossa, mutta toivon, että se tietysti kierrätetään käytön jälkeen."
Yhteydenottaja: "Oletko itse ollut näkemässä, että roska-autot vievät kierrätyspahvit pahvinkeräykseen? En minäkään."
Minä: "Luotan kyllä, että kierrätetty pahvi menee uusiokäyttöön."
Yhteydenottaja: "Mutta postitat silti ja postiautot menevät pitkiä matkoja. Se saastuttaa."

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Tytti, 2017


Järjestin viime maaliskuussa arvonnan, jonka voittajalle valmistin lyijykynäpiirroksen hänen valitsemastaan eläimestä. Malliksi valikoitui Tytti-niminen veikeä corgi, jota oli ilo piirtää!

torstai 8. kesäkuuta 2017

Faro, 2017

Sain mallikseni aivan ihanan Faro-nimisen kaverin, mutta silti tämä oli varmasti vaikein piirros, mitä olen tähän mennessä tehnyt. Kuvan varjot tuottivat haasteita. Valo tuli takaa päin muodostaen Farolle "sädekehän" ja sen kasvoille ja rinnalle syvät varjot. Lisäksi mallikuva ei ollut ihan tarpeeksi terävä, joten varjoisat kohdat jäivät vaikeiksi hahmottaa. Aloitin piirtämisen neljä kertaa uudelleen, mutta joko valkoinen turkki näytti liian tummalta tai sitten liioitellun vaalealta ja hentoiselta.  Yhteensä aikaa kului noin 60 tuntia, kun minulla normaalisti menee muotokuviin aikaa noin 24 tuntia. Tulevaisuudessa pitää kyllä harjoitella tällaisia haasteita enemmänkin.

Tuotto piirroksesta meni KKY:lle, eli Kodittomien Koirien Ystävät ry:lle. Suosittelen tutustumaan heidän toimintaansa nettisivujen tai Facebookin kautta.
Faro, 2017

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Deco ja Turbo, 2017

Aika monet tilaustöitä tekevät kertovat luovansa muotokuvia vain tarpeeksi isojen ja selkeiden kuvien pohjalta. Myös omilta nettisivuiltani löytyy ohjeet siitä, millainen on hyvä mallikuva: kuva on sen verran tarkka, että esimerkiksi koirilla karvojen kasvusuunta erottuu selkeästi. Sitä ei ole otettu salamalla, mikään kohta ei ole ylivaloittunut, eikä valo saa tulla mallin takaa (koska kasvot jäävät varjoon ja takaa tulevaa valoa on vaikea ikuistaa valkoiselle paperille). Ohjeet on luotu kahdesta syystä: ensinnäkin lopputulos harvoin muistuttaa mallia, jos jokin ehdoista ei täyty. Taiteilijan on hankala päätellä epätarkasta kuvasta, minkä näköinen malli oikeasti on. Esimerkiksi koiranomistajan voi olla hankala ymmärtää tätä, koska hänen aivonsa täydentävät automaattisesti kuvasta puuttuvat yksityiskohdat. Toiseksi taiteilijalle tuottaa ylimääräistä vaivaa pähkäillä, kuinka varjojen, valojen, heijastumien ja muiden yksityiskohtien kanssa tulisi menetellä. Täytyy etsiä todella monia kuvia samannäköisistä koirista eri kulmista kuvattuna ja hahmotella pitkän aikaa, miltä mallikuvien koira saattaisi niiden pohjalta näyttää.

Mutta kuinka sitten toimia, jos tilaaja kertoo haluavansa esimerkiksi lemmikistään muotokuvan, eikä hänellä ole lähettää ainuttakaan ehtoihin sopivaa kuvaa? Rakas perheenjäsen on saattanut menehtyä vastikään, jolloin tilanne on ymmärrettävästi herkkä, eikä uusia kuvia mahdollista ottaa.

Tätä olen pohtinyt viime aikoina melkoisesti. Olen päätynyt siihen lopputulokseen, että parasta on olla asiakkaalle rehellinen ja kertoa, ettei näillä kuvilla pääse parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja kysyä sitten uudelleen, haluaako asiakas kuitenkin tilata työn.


Tässä työssä ongelma oli edelläkuvatun kaltainen. Asiakas oli todella ymmärtäväinen, joten tartuin tuumasta toimeen. Ja onneksi tartuin, koska lopputulos onnistui paremmin kuin alun perin olisin luullut.


Silmät olivat toisessa kuvassa aika ylivaloittuneet, joten etsin samaa rotua olevien kuvia googlettamalla. Kun samanmuotoinen silmä löytyi, otin siitä mallia iiriksen ja pupillin kuvitukseen. Kuonoissa oli jonkin verran haastetta, sillä Turbon kuono näytti melkein kokonaan vaalealta salaman vuoksi, kun taas Decolla se ei heijastanut juuri ollenkaan ja oli siis kokonaan musta. Oli pakko tehdä siis kompromisseja kummankin kaverin suhteen, jotta ne näyttäisivät samaan kuvaan kuuluvilta.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Askartelukaupantäti

Sain pidettyä kesäloman viime viikolla. Matkustin aluksi puolisoni kanssa Ouluun, jossa oli jokin optiikka-konferenssi. Puoliso kiersi kuuntelemassa puhujia ja itse tutustuin Oulun keskustaan. Oulussa oli todella lämmin ja sain melkein ostettua kesän ensimmäisen tötteröjäätelön kiskalta (yritys keskeytyi puolison soitellessa syömään kesken jonottamisen). Siitä matka jatkui Rovaniemelle, jossa kävin moikkaamassa perhettäni. Jo 16,5-vuotias Viltsu-hauva tunnisti minut yhä ja toivotti tervetulleeksi häntäänsä heiluttaen. Rovaniemellä oli melko hyytävä sää, mutta siitä huolimatta pompimme urheasti pikkusisarusteni kanssa trampoliinilla räntäsateessa.

Kuten taannoin kirjoitin, sain töitä (!) paikallisesta askarteluliikkeestä, ja tänään on ensimmäinen työpäiväni. Tapani mukaisesti jännitän jo pelkkää perehdytystä niin paljon, että on vaikea syödä. Vaikeus saattaa tosin johtua siitäkin, että kello on vasta yhdeksän aamulla. Ruokailua oli siirrettävä aikaisemmaksi, koska vuoroni sattui vähän hassuun vaiheeseen, eikä minulla lyhyen päivän vuoksi ole ruokatuntia. Ensimmäiset viikot menee varmaan totutellessa uuteen rytmiin. Esimerkiksi tänään heräsin seitsemältä aamulla piirtämään, menen kymmenen jälkeen liikkeeseen töihin ja jatkan piirtämistä, kun tulen kotiin. Mutta nyt pitää jo rientää!

ps. Uusia postauksia piirroksista on tulossa toivottavasti lähiaikoina, kun ehdin muokata niistä blogi-kuntoisia ja kirjoittaa eri vaiheiden etenemisestä. Töitä voi katsoa jo etukäteen esimerkiksi Facebook-sivultani tai Instagramin puolelta.

torstai 11. toukokuuta 2017

Itseinho x10

Olen työstänyt viimeisen kuukauden ajan ahkerasti neljää pastellipiirrosta, joiden ääressä tuli vietettyä niin vappu kuin viikonloputkin. Tänään oli enää vuorossa käsitellä työt fiksatiivilla, ettei liitumainen pastelliväri pääsisi leviämään. Purkissa luvattiin, ettei fiksatiivi muuttaisi värien sävyjä, ja kyseisen merkin korostettiin sopivan erityisesti pastellitöille. Sen kummempia testailematta rupesin sitten suihkuttelemaan ainetta töille, mutta kuinkas kävikään: kuivumisen alettua pastellitöiden keltaiset kohdat rupesivat "vetäytymään" toisiaan vasten ja muuttumaan läpikuultaviksi. Keltaista oli käytetty töihin paljon. Vaivalla tehdyt tasaiset pinnat näyttivät siltä kuin sumeaa kuvaa olisi terävöity liikaa. Ajattelin muutoksen olevan väliaikainen, mutta toisin kävi - pinta karhentui ja tummui pysyvästi. Yritin korjata karheutta piirtämällä päälle uudelleen pastellilla. Se näyttäisi auttavan jonkin verran, mutta tulos ei ole läheskään yhtä kirkas kuin aluksi.

Harmittaa ja ärsyttää. Minulla on huomisaamuun asti aikaa yrittää korjata piirrosten pintaa, ennen kuin tilaaja hakee ne. Samanlaista yksityiskohtaisuutta en saa niihin kuitenkaan takaisin. Jälkiviisaudet kaikuvat päässä: olisi pitänyt testata fiksatiivia eri väreille etukäteen. Olisi pitänyt ottaa paremmat kuvat töistä ennen fiksausta. Miten sitä voi olla niin typerä, että tekee tällaisia virheitä?

Aina välillä sitä kuvittelee osaavansa olla armollinen itselleen "nyt vihdoin aikuisena", mutta itsesyytökset ja tilaajan mahdollisen pettymyksen johdosta koettu musertavan huono omatunto painavat maahan.

Toivottavasti tämänkin osaa jonain päivänä nähdä oppimiskokemuksena.

--

Lisäys seuraavalta aamulta: Hyvin nukutun yön jälkeen kaikki näyttää taas paljon valoisammalta. Rakeinen pinta imi väriä yllättävän hyvin, eikä suurta eroa huomaa. Oppimiskokemuskin on tavoitettu ja se kuuluu näin: nuku yön yli, ennen kuin alat panikoida :D No panikointi ei nyt muutenkaan kannata, mutta ei varsinkaan iltaisin, jolloin muutenkin väsyttää ja minulla on taipumusta ruveta käymään ylikierroksilla.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Saavutuksia: Vuokraosuus maksettu!

Uskomatonta, mutta totta: saan tässä kuussa ensimmäistä kertaa vuoteen maksettua oman osuuteni asuntomme vuokrasta (tai siis ainakin, jos tilaajat maksavat teoksensa eräpäivään mennessä). Ja vieläpä ihan täysin itse itseni työllistäneenä! Minulla on todella onnistunut fiilis, vaikka kyseessä on "vain" vuokran maksu. Muutama kuukausi sitten en olisi uskonut tämän voivan tapahtua, mutta tässä sitä silti ollaan. Uurastus palkittiin, jee! Korppu toi juhlan kunniaksi kotiin pullaa ja suklaalevyn. 

Tässä kuussa töitä on riittänyt niin paljon, etten ole edes vilkaissut näyttelyteoksiin päin. Ensi kuun palkka tulee jäämään vähäiseksi, koska en ehdi ottaa enempää tilauksia vastaan ennen lokakuuta (no okei, poikkeustapaukset sallitaan). Tämä johtuu siitä, että näyttelyn kanssa alkaa jo tulla kiire. Vielä en siis elä taiteella. Pieni huolestumisen aalto lävisti mieleni, kun järjestelmäkameraani tuli kosketushäiriö, minkä jälkeen se ei enää toiminut. Onneksi Korppu on näppärä käsistään ja sanoi voivansa korjata sen. Hyvä homma, koska varaosat maksavat huomattavasti vähemmän kuin uusi järkkäri. Osia ei ole kuitenkaan kuulunut, koska tavarantoimittajalla oli jokin este, enkä siis saa  hetkeen ladattua hyviä kuvia teoksistani.

Koin pienen valaistuksen rahaongelmiini asioidessani eräässä askartelu- ja taidetarvikekaupassa maaliskuussa. Tajusin, että lähes kaikki paikassa myytävät välineet ovat minulle tuttuja - tiedän miten niitä käytetään ja mitkä ovat ekologisesti tai eettisesti parhaita vaihtoehtoja. Lisäksi osaan suositella tuotteita eri-ikäisille käyttäjille varsin vaivatta, sekä valmistaa näytekappaleita myymälään. Hetken mielijohteesta päätin hakea paikkaan töihin, vaikka mitään työpaikkaa ei siis ollut ilmoitettu avoimeksi. Viime viikolla minulle soitettiin ja sain kutsun työhaastatteluun. Ja tänään varmistui, että saan paikan. Töitä on noin pari kertaa viikossa, ja kuukausipalkka juuri ja juuri vuokraosuuteni verran, eli ainakin vähän enemmän pitäisi jäädä käteen kuin nykyään. Soppari kirjoitetaan näillä näkymin kesäksi, mutta sitä voitanee jatkaa syksyllä.

Nyt pitää vain ottaa selvää, että miten menetellä verokorttien kanssa. Sivutuloverokortin voi kuulemma saada myös pieniprosenttisena, elleivät tienatut summat ole suuria. Ei muuta kuin tutkimaan asiaa.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kevättä aivoissa

Pääsiäisloma, kellojen siirto, lisääntyvä valo, väsyttävien allergialääkkeiden käyttöönotto ja monen uuden projektin aloitus sattuivat tänä vuonna melko samalle ajankohdalle. On pitänyt ottaa vähän takapakkia ja kummastella koomiseen sävyyn, että mitäs täällä nyt oikein tapahtuu. Onnistuin muun muassa tuossa yksi päivä postittamaan tilauksen Postin uuden Numerolla-nimisen pakettipalvelun kautta ilman asiakkaan puhelinnumeroa. Jostain syystä saapumisilmoitus ei koskaan päätynyt perille... mutta näitä sattuu aina välillä ja asiakas oli onneksi ymmärtäväinen.

Tällä hetkellä teen samanaikaisesti kolmea eri projektia kolmella eri tekniikalla: akryylimaalein, lyijykynin ja pastelliliiduin. Hassua, miten aivot tuppaavat virittymään aina kerrallaan yhden tekniikan taajudelle. Kun esimerkiksi rupean työstämään lyijykynäpiirrosta suoraan maalauksen jälkeen, pitää paperia tuijottaa tovin ajan - miten tätä kynää taas oikein käytettiinkään?

Tästä hämmentyneestä/homssuisesta/hidasjuoksuisesta olostani huolimatta olen huippuinnostunut kaikesta. Ihanaa kun on töitä, linnut laulavat ja päivät pidentyvät!

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kiitosta ja kritiikkiä kirkolle

Harlow'n äidillisen rakkauden ja isällisen armon kirkko, 2017
Armoa!-näyttelystä oli alun perin tarkoitus tulla ainoastaan rohkaiseva, lohduttava ja toivoa herättävä taidenäyttely. Olen pohjattoman kyllästynyt kantaa ottaviin kuviin, jotka ovat vuosien varrella muuttuneet toistavan kliseisiksi ja tuntuvat jakavan ihmiset hyviksiin ja pahiksiin, väärin- ja hyväntekijöihin. Ainakin allekirjoittaneessa ne aiheuttavat vain lamaannuttavan olon. Vuonna 2014 pohdin aihetta tässä blogissa. Silloin en vielä itse ollut mukana eläinoikeustoiminnassa:
"- Jos minulle sanoo sanan "Atria", posahtaa ensimmäisenä mieleeni jokin iso tila, jossa muutama possu tuijottelee ympärilleen tai nukkuu. Jos minulle sanoo "Oikeutta eläimille", posahtaa mieleen kuva kituvasta eläimestä. Loogisesti jälkimmäisestä tulee negatiivinen reaktio. Oikeutta eläimille = kituva kana. Tämä mielleyhtymä ei ole hyvä juttu, sillä kituva kana ei ole järjestön tavoite, vaan ihan päinvastainen asia. -
-- herääkin kysymys: jos taiteella tai tiedonlevityksellä haluaa vaikuttaa eläinten hyvinvointiin, miten ihmeessä se pitäisi tehdä? Jos maalaan possun, joka katsoo kyynelsilmin ihmistä, herättää se negatiivisen olon niin eläinoikeustoimijoita kuin kasvissyöntiä tai lihan vähentämistä kohtaan. Jos taas maalaan iloisen possun, on kuin hätää ei olisikaan. Voiko taiteella - tai mainonnalla ja tiedon levittämisellä ylipäätään - ottaa kantaa eläinten oikeuksiin, aiheen vahvan tunnepitoisuuden vuoksi? Varmasti voi, mutta se vaatii luovuutta ja uusia keinoja."
Aihe nousi uudelleen pohdinnan kohteeksi, kun järjestimme Animalia Joensuun uusien iltaa viime viikolla. Tuolloin monet ihmiset sanoivat, että tulisivat mielellään mukaan toimintaamme, mutta he pelkäsivät, että katsoisimme vain päivät pitkät videoita kärsivistä eläimistä, emmekä oikeastaan tekisi mitään asioiden parantamiseksi. Tuollainen suhtautuminen aiheutti aluksi minussa hämmennystä, pientä närkästystäkin (vain kerran aikaisemmin olemme ylipäätään katsoneet videota porukalla, ja sekin oli kaikille avoin leffailta). Sitten kuitenkin muistin, että olin itsekin ajatellut asian juuri noin ennen kuin liityin mukaan. Eläinten oikeuksien edistämiseen yhdistetään niin usein ahdistus, maailman pahuus ja jollain tavalla rajoittunut elämä.

Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa eläinten asemaan, eikä se tee kenenkään elämästä rajoitettua tai vaikeampaa. Tiedon etsiminen, eläinkokeettomien tuotteiden löytäminen tai kasvisruokien kehitteleminen kaiken maailman avokado-punajuuri-limetti-vihreä tee-auringonkukansiemen -paistos-reseptien keskeltä voi olla aluksi hankalaa, mutta onnistumisen kokemukset korvaavat kyllä vaivan. Lisäksi erilaisissa Facebook-ryhmissä voi helposti kysyä kokemuksia erilaisista shampoista tai resepteistä, eli kaikkea ei tarvitse selvittää itse. Asioihin voi myös totutella vähitellen. Itselläni siirtyminen semi-kasvissyöjästä vegaaniksi kesti yli kuusi vuotta. En koe luopuneeni mistään tai päässeeni jotenkin ylemmälle tasolle elämässäni. Pikemminkin ajattelen, että olen aina ottanut elämääni jotain uutta, kun olen ollut siihen valmis. Minulla on ihan uusia lempiruokia, uusi perspektiivi elämään, koen itseni paljon vahvemmaksi ja vaikutusvaltaiseksi kuin aikaisemmin. Koen, että pystyn vaikuttamaan asioihin ja uskallan paljon enemmän.

Muun muassa näiden syiden takia otin näyttelyn päällimmäiseksi tavoitteeksi luoda toivoa ilman vastakkainasettelua. Jatkuvien ikävien eläin- ja ihmisoikeus-uutisten jälkeen alkoi näyttelyn sanoma tuntua kuitenkin feikiltä. Varmasti jokaisella ihmisellä on kausia, jolloin toiveekkuus hupenee. Minulla se kausi oli ehdottomasti tämän vuoden helmi-huhtikuussa, ja tunteet heijastuvat taiteeseenkin. Joskus vain tuntuu, että vaikka laittaa koko sydämensä peliin eläinten oikeuksien vuoksi, kukaan ei ole valmis tekemään edes pientä muutosta arjessaan.

Olen kokenut tämän raskaaksi kirkon toiminnassa ollessani. Kirkko on minulle rakas paikka, jossa huolehditaan kaikista. Ollessani kesätöissä tai työharjoittelussa, olen jatkuvalla syötöllä ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon kirkon työntekijät tekevät ja kuinka suurella sydämellä. Missään muualla en ole törmännyt moiseen. Vaikka etukäteen oli tiedossa, että työpäivä tulisi olemaan yli 12-tuntinen, lounastauon kauppareissulla jäätiin auttamaan humalaista housunsa kastellutta miestä ja kyyditettiin tämä kotiin. Lounas syötiin sitten bussissa matkalla ristiäisiin. Erityisen rankan sielunhoidollisen keskustelun jälkeen suunnattiin vihkitilaisuuteen, jossa oltiin aiemmasta keskustelusta huolimatta täysillä mukana vihkiparin onnessa. Kirkko on niin vahvasti mukana muun muassa vähävaraisten, nuorten, opiskelijoiden, pakolaisten, perheiden ja vanhusten elämässä, että sitä on vaikea tajuta ennen kuin on ollut täyspäiväisesti mukana toiminnassa.

Minua harmittaa kovasti, että kaikesta siitä avuliaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta huolimatta eläimet jätetään usein kristillisen moraalisen kehän ulkopuolelle. Kirkossa saarnataan kärsimyksen ehkäisemisestä, mutta leiritulen ääressä syödään silti sitä halvinta marketista saatavaa makkaraa. Leiriskeskuksiin ostetaan mahdollisesti eläinkokein testattua shampoota. Yhteisessä esirukouksessa muistetaan vain harvoin eläimiä, sen sijaan painotetaan ihmisiin liittyviä sanoja: "Siunaa jokaista ihmistä", "Auta jokaista kärsivää ihmistä", "Auta meitä käyttämään voimavaramme ihmisten hyväksi". Luulen, että syy edellä mainittuihin asioihin löytyy ihan tottumuksesta sekä tiedon ja ajan puutteesta, eikä niinkään ihmisten ylikorostamisesta. Toisin kuin usein luullaan, kristilliseen traditioon kuitenkin kuuluisi eläinten puolesta rukoileminen ja niiden huomioiminen. Basileios Suuri nimitti eläimiä rukouksissa veljikseen. Johannes Khrysostomos ajatteli, että pyhät ihmiset ymmärtävät ihmisten ja eläinten olevan samaa alkuperää ja ovat siksi rakastavia näitä kaikkia kohtaan. Iisak Niniveläinen taas päätteli, ettei Jumalan tunteva voi kestää minkään luodun kärsimyksen näkemistä. Hän myös ajatteli, että ihminen, jonka sydän on liittynyt Jumalaan, rukoilee eläinten puolesta. Kuuluisa tohtori Andrew Linzey, joka on tutkinut eläimiin liittyviä kristillisiä käytäntöjä, on todennut, että edellä mainittujen henkilöiden lisäksi eläinten oikeuksia ajavia pyhimyksiä ovat olleet muun muassa Martin de Porres, Pyhän Columba, Katariina Sienalainen ja Franciscus Assisilainen.

Silti eläinten oikeuksien edistämistä ei nähdä kirkon tai kristittyjen velvollisuutena tai edes tehtävänä. Monet kristityt Suomessa vetoavat siihen, että he toki haluaisivat paremmat olot eläimille, mutta minkäs teet. Toimenpiteisiin ei oikeastaan ryhdytä. Esimerkiksi Britanniassa anglikaanikirkon 41 piispaa al­lekirjoittivat jo vuonna 1992 vetoomuksen, jossa sitouduttiin olemaan käyttämättä tai ostamatta turkiksia moraalisiin ja teologisiin syihin vedoten. En tiedä, uskaltaisivatko piispat Suomessa ottaa kantaa tällaiseen asiaan. Toisaalta, ehkä kirkkoa ja sen vaikutusvaltaa vähätellään aika monessakin suhteessa muun muassa eläinoikeustoimijoiden suunnalta, eikä piispoja edes pyydettäisi allekirjoittamaan moista vetoomusta.

Näistä tunteista ja ajatuksista sai sitten alkunsa uusin maalaukseni. Se on synkempi ja vääristyneempi kuin aikaisemmat työni, mutta koin että tällainenkin lähestymistapa on tarpeellinen näyttelyn aitoutta ajatellen. Maalaus on nimeltään "Harlow'n äidillisen rakkauden ja isällisen armon kirkko". Se viittaa Harry Harlowin 1990-luvun alussa tekemiin tutkimuksiin reesusapinoiden poikasilla. Harlow huomasi, että pienet äidistään erotetut poikaset pitivät lattioille asetetuista pyyhkeistä, ja tarrautuivat niihin aina mahdollisuuden saatuaan. Apinoille tuotti selkeästi suurta tuskaa, jos pyyhkeet otti pois. Harlow keksi, että pyyhkeisiin tarraaminen johtui ikävästä äitiin. Hän loi kankaasta valmistetun punasilmäisen keinoäidin apinavauvoille ja huomasi, että ne valitsivat pyyhkeet jopa mieluummin kuin ruoan. Makakit hakeutuivat halaamaan pyyhettä silloinkin, että "äitiin" oli asennettu piikkejä, jotka työntyivät esiin ja vahingoittivat poikasta aina varoittamatta juuri tämän nukahdettua "äidin" syliin. Ennen tutkimusta oltiin oltu varmoja, etteivät eläin- tai ihmislapset välitä äidistään kuin vain äidinmaidon vuoksi - läheisyyden tai sylissä pitämisen ajateltiin olevan lapselle jopa haitaksi. Tutkimus kumosi tämän ajatuksen, ja saatuja tuloksia pidettiin hätkähdyttävinä.
Harlow teki myös paljon muita julmia kokeita apinoilla. Jos Harlow kiinnostaa, niin professori Lea Rojolan erittäin mielenkiintoinen luento aiheesta löytyy muun muassa Animalia Joensuun Youtube-kanavalta, kohdasta 11.20 alkaen (video alla). Itse en ollut edes kuullut aiheesta ennen Rojolan esitelmää. Suosittelen katsomaan luennon, se ei sisällä videomateriaalia Harlowin kokeista.

Maalausta en avaa enempää. Uskon, että jokainen voi tehdä omat tulkintansa sen sisällöstä.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kettu, 2017 [työnimi]

Kettu [työnimi], 2017, 50 x 40 cm.

Jes. 58: 5-7:
"Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi?
Toisenlaista paastoa minä odotan:
että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat
ja vapautat sorretut,
että murskaat kaikki ikeet,

murrat leipää nälkäiselle,

avaat kotisi kodittomalle,
vaatetat alastoman, kun hänet näet,
etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.
Toisenlaista paastoa minä odotan:

että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat
ja vapautat sorretut,
että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle,
avaat kotisi kodittomalle,
vaatetat alastoman, kun hänet näet,
etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi."
Näyttelytöiden tekeminen jatkuu hyvään malliin. Näillä näkymin maalauksia valmistuukin 15 alkuperäisen kahdentoista sijaan. Mutta se ei onneksi haittaa mitään.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Valitusta ja kukkaronnyörien kiristystä

Ensi kuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun aloitin päätoimisen taiteilun. Vuosi kulunut tajuttoman nopeasti ja ollut mitä upein. Olen iloinen, että ryhdyin tähän. Olen saanut monilta ihmisiltä paljon rohkaisun sanoja sekä selkään taputtelua taidenäyttelyn suhteen. Se on ollut yksi pääsyy siihen, että olen jaksanut ahkerasti jatkaa näyttelyn parissa työskentelyä, eli KIITOS.

Vuosi 2017 ei kuitenkaan alkanut niin ruusuisesti kuin olisin kuvitellut. Pääosin syinä ovat olleet omat mokani. Tässäpä siis on muutama vinkki, jos mielit ruveta elättämään itseäsi taiteella:
  • 1. Älä luota mihinkään tai kehenkään, ennen kuin on nimi paperissa.
  • 2. Pidä huolta kirjanpidosta ja yrityssuunnitelmasta.
  • 3. Tee ajankäyttösuunnitelma. 
Kaikki kohdat kuulostavat suhteellisen helpoilta, mutta ovat olleet ainakin minulle tajuttoman vaikeita sisäistää. Niin monet ihmiset lupaavat silmää räpäyttämättä ja silmiin katsoen, että ”ensi vuoden alussa tilaan sinulta tätä ja tätä ja tätä”, ja minun on vaikeaa olla luottamatta sanaan. Niinpä sitä ikään kuin vahingossa kuluja katsoessassaan ajattelee, että alustavia taidevarauksia on sen verran paljon, että voin laittaa rahaa ainakin vielä tähän ja tähän ja tähän. Ja sitten kun tilauksia ei kuulukaan tai niitä perutaan, on niin sanotusti kusessa. Koska tilauksia on peruttu, en ole voinut mainostaa yhtä paljon kuin ennen, mikä taas on tiennyt asiakkaiden vähenemistä. Jos joulukuussa tienasin melkein 500 euroa, niin koko vuoden 2017 aikana verojen jälkeen on tililleni on tullut alle satanen. Yrityssuunitelmassani en ole ottanut huomioon myöskään sitä, että jatkuva maalaaminen tietää paljon suurempia kuluja kuin harrasteleminen. Siinä missä ennen täydensin maalivalikoimaani kaksi kertaa vuodessa, niin nyt niitä pitää ostaa melkein parin viikon välein lisää. Lisäksi vegaaniset maalauspohjat maksavat vähän extraa, eli niidenkin suunnalta menot ovat nousseet. Noh, joskus ne oppivelat on maksettava.

Ajankäytöstä vielä, että yrityksen pyörittämiseen menee ainakin itselläni helposti 12 tuntia päivässä. Tämän lisäksi teen noin 2 tuntia päivässä vapaaehtoistyötä arkena ja viikonloppunakin, mikä on pois yöunista. Tein kuitenkin lupauksen, että valmistelen maaliskuun jälkeen ihan kunnollisen ajankäyttösuunnitelman, niin pitäisi ehtiä paremmin nukkuakin. Olen ihan liian huono kieltäytymään ”ylimääräisistä” tehtävistä ja otan helposti muiden töitä kontilleni, jos joku toinen sanoo olevansa kiireinen.

Tähän mennessä olen elänyt lähinnä mieheni "sijoituksilla" (his words not mine) sekä säästöilläni, mutta nyt jälkimmäiset rupeavat loppumaan. En ymmärtänyt aiemmin ihmisiä, jotka valittavat rahasta, mutta kyllä aihe alkaa vähitellen omaakin selkäpiirtäni karmimaan. Olen aina ollut onneksi pieniruokainen tyyppi, enkä tuhlaile turhiin asioihin. Silti, kun on pitänyt kieltäytyä ystävien polttareista, kun ei ollut varaa antaa siskolle syntymäpäivälahjaa tai kun jouduin ojentamaan mieheni maksettavaksi hammaslääkärilaskun, on sydänalasta kouraissut oikein vahva häpeän tunne. Rahattomuus aiheuttaa myös kärsimättömyyttä ja äkkipikaisuutta. Kun erittäin lahjakas lyijykynäpiirtäjä myy netissä töitään hintaan 20–60 euroa, niin jyskyttää päässäni tolkuton ärtymys. Tuolla summalla saa juuri ja juuri verot maksettua, eikä tuntipalkoille todellakaan pääse. Oma tuntipalkkani on noin 5-6 euroa silloin, kun saan tilauksen, ja yksinkertaisin piirros maksaa 210 e. Huvittavaahan tässä on se, että suutahdan ilmiöstä, vaikkei siitä ole kauaakaan, kun itse pyysin juuri samanlaisia summia. Silloin luin näitä tällaisia tekstejä muljautellen silmiäni – ajattelin, että kai sitä jokainen saa pyytää sen verran kuin haluaa ja mukavaahan se on kun vähävaraisempikin voi teetättää kuvistaan piirroksia? On melkein pelottavaa, miten niinkin ”turha” asia kuin raha, saa minussa esiin todella inhottavia puolia. Toinen ärtymyksen aihe ovat olleet Facebook-kaverini, jotka kadulla vastaan tullessaan kysyvät, mitä nykyään teen työkseni. Tuntuu, että mainostan bisnestäni vähän liikaakin (kun en muusta puhukaan), mutta silti tieto ei ole saavuttanut edes kaikkia lähipiiristäni. 

Toisaalta, olen pyrkinyt ottamaan huomioon myös positiiviset asiat: olen äkkipikaisuudestani huolimatta onnellisempi kuin vuosiin ja minusta tuntuu, että työlläni on merkitystä. Lisäksi tarkkailemalla itseäni ja minussa herääviä reaktioita, olen oppinut paljon paremmin ymmärtämään rahahuolista kärsivien ihmisten tunteita. Siitä on varmasti hyötyä, jos joskus ryhdyn papiksi. Hassua, miten voi samaan aikaan tuntea kokonaisvaltaisesti tekevänsä työtä, jolla on merkitys ja sitten hävetä, ettei ole ”hyödyksi yhteiskunnalle.”

Lupasin aiemmin, että keskittyisin taidehommiin päätoimisesti siihen asti, että saisin näyttelyn valmiiksi, mutta katsotaan nyt. Saatan alkaa etsimään muita töitä tässä lähiaikoina. Toisaalta olisi aika hankalaa pyörittää kevytyritystä ja tehdä samaan aikaan muuta. Mutta katsotaan nyt. 

Jos haluat lukea näyttelystä lisää, niin infoa löytyy esimerkiksi täältä.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Pyrstötiaiset vaihe vaiheelta

Kuten viime postauksessa mainitsinkin, tein viime viikolla työn pyrstötiaisista. Tässä postauksessa käyn hieman läpi työskentelyvaiheita.

1. Tausta
  • Aloitin työn ihan vain luonnostelemalla linnut lyijykynällä.
  • Sen jälkeen sekoitin punaisen, sinisen, keltaisen ja valkoisen akryylimaalin yhdistelmästä haluamani sinertävänharmaan sävyn. Maalasin tasaisen sinisen kerroksen kankaalle, ja odottelin, että kerros kuivuu vähän läpikuultavaksi.
  • Kun kerros oli vielä vähän kostea, otin esiin kuvassakin näkyvän sienen, ja rupesin sen avulla painelemaan valkoista väriä haluamaani kohtiin. Tämän jälkeen "reunustin" valkoisen kohdat  edelliseen vaiheeseen käyttämälläni sinisellä.
  • Halusin kuitenkin sinisen ja valkoisen reunoista vieläkin pehmeämmät. Kun toinen kerros oli melkein kuivunut, valutin kankaan päälle vettä niin, että se ihan lainehti. Pyörittelin siveltimen ja sienen avulla maalia irtoamaan pohjasta ja muodostamaan veteen pyörteitä.
  • Maalauspohjan kuivuttua täysin pirskottelin vaaleisiin kohtiin vettä. Annoin veden kuivua lähes täysin, minkä jälkeen maalasin päälle sinisellä maalilla. Maali tarttui kaikkeen muuhun paitsi niihin kohtiin, joihin vettä oli mennyt. Tuloksena on valkoisia läikkiä. Tein saman myös siniseen kohtaan maalaamalla päälle valkoista.

2. Linnut ja oksat

  • Annoin pohjan kuivua täysin. Sen jälkeen maalasin lintujen siluetit valkoisella, oksien taas ruskealla. Etummaisiin oksiin laitoin maalia paksummin, takimmaisiin taas käytin enemmän vettä. Annoin maalien kuivua.
  • Rupesin lisälemään yksityiskohtia kerros kerrokselta.
  • Oksien kohdalla loppui mielenkiinto, ne tuli hutaistua aika nopeasti. Toisaalta, se lisää kivasti kontrastia lintuihin, jotka tein paljon tarkemmin.
Työ on tehty melko pikaisesti, ja sen tarkoitus olikin lähinnä tekijänsä rentouttaminen. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Smiley corgi doge

Tänään on ollut ihan superhyvä päivä! Mitään erityistä syytä en osaa iloiselle mielialalleni sanoa, mutta jotenkin minulla on aamusta asti ollut extra-positiivinen olo. Mukavaa vaihtelua, koska olen yhä kärsinyt useina öinä painajaisista, ja esimerkiksi eilen olisin ollut valmis nukkumaan aamusta iltaan. Tänään olen viimeistellyt nettisivujeni ulkoasua (käykää kurkkaamassa, otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia ihan anonyymistikin) ja aloittanut blogin ulkoasun muokkaamisen. Viimeksi muokkasin tätä blogia muistaakseni vuonna 2014, joten ulkoasupäivitys todellakin voisi olla paikoillaan. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Tekisi mieli vaihtaa samalla blogin nimeäkin, mutta se jääköön harkintaan.


Tänään olen saanut tehdä muutakin kuin tietokonehommia. Olen viimeistellyt otsikossa mainitun corgi-piirroksen sekä jatkanut erästä pyrstötiaisiin liittyvää maalausta, jonka aloitin eilen. Maalaus ei liity näyttelyyn mitenkään, sillä päätin taas pitää taukoa koko näyttelyn ajattelemisesta, juurikin niiden painajaisten vuoksi. Tämä corgityö ei ollut tilaus, vaan mallia olen ottanut Google-haulla vastaan tulleesta kuvasta. Loin työn paitsi harjoitukseksi, myös markkinointia varten (kuulostaa kauhealta, tiedän...).

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Edistystä!

Nämä molemmat maalaukset on tehty Viltsusta. Vasemman puoleinen teos on luotu vuonna 2013 ja oikean puoleinen vuonna 2017. Eron kyllä huomaa, harjoittelu vissiin kannattaa.

torstai 23. helmikuuta 2017

Viltsu, 2017

Vili sai taas kerran toimia maalausmallina. Aikaa meni harvinaisen vähän, vain noin neljä päivää (yhteensä semmoiset 32 tuntia).
Olen maalaukseen todella tyytyväinen. Aloin tekemään sitä vaurioituneelle maalauspohjalle ja ihan luonnostelumielessä, mutta nyt tuntuu siltä, että tämä taitaakin ansaita paikkansa näyttelyssä. Onhan Viltsu alun perin inspiroinut minut itse aiheeseenkin.

maanantai 13. helmikuuta 2017

pH-arvot, 2017


Kuten viimeisimmässä postauksessa taisin mainita, tarvitsin jotain kevyempää piirrettävää toissa viikon perjantaina. Niinpä aloitin kuvassa näkyvän työn rustaamisen. Piirroksessa komeilevat YleX:n juontajat Alma Hätönen ja Jenni Poikelus, joiden jutuille tuppaan pärskähtelemään maalatessani. PH-arvot on heidän parodiabändinsä.


Fanikuvaa piirtäessä oli upeaa huomata, kuinka paljon olen kehittynyt kasvojen ja etenkin hiusten piirtämisessä. Toisaalta oli suorastaan koomista, kuinka kauan kirjainten tekemiseen meni aikaa:
  • Alman kasvot: 1,30 h
  • Jennin kasvot: 1,30 h
  • Alman hiukset: 1,30 h
  • Jennin hiukset: 1,30 h
  • Vartalo+kädet+juomat: 1 h
  • Kirjaimet: 5 h

(En kylläkään katsonut kelloa kuin alussa ja lopussa, joten ehkä kirjainten piirtäminen vain tuntui viideltä tunnilta...)

Lähetin piirroksen YleX:ään viime viikon torstaina 1.luokassa ja kirjeen kera. Kuulostan nyt todella pinnalliselta, mutta elättelen toivoa, että se huomioidaan jotenkin lähetyksessä (iik!). Jos piirros ei mahdu kässäriin, niin toivottavasti saan jotain muuta kautta tietää, onko se päässyt perille. En tiedä olenko maininnut tästä aiemmin, mutta aina lähettäessäni teoksen tai muun tilauksen, hermoilen ihan älyttömästi meneekö se sinne minne pitääkin.

Olisin kiitollinen, jos vinkkaisitte, mikäli piirroksesta puhutaan jotain jossain. Valitettavasti juuri tälle viikolle tuli menoja, joiden vuoksi kuuntelen radiota tavallista huonommin.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Painajaisöitä

Siitä asti kun ryhdyin aktiivisesti toimimaan Animaliassa ja muuttamaan ruokailutottumuksiani vegaanisiksi, en ole juuri kärsinyt suuresta ahdistuksesta eläinten puolesta. En yleensä katso videoita teurastamoilta, ja mahdollisuuksien mukaan välttelen myös kuvia, joilla näkyy kuolemaa tai kärsimystä. Toki niihinkin vahingossa törmää joskus esimerkiksi Facebookin puolella. Olen oikeuttanut asian itselleni ajattelemalla, että koska teen eläinten puolesta niin paljon kuin vain jaksan ja pystyn, ei minun tarvitse olla täysin tietoinen kaikista eläintuotannon kauhuista. Nykyinen tietämykseni ajaa minua jo eteenpäin ja motivoi suuresti, joten luultavasti kärsimyksen laajuuden käsittäminen vain lannistaisi minut.

Tänä vuonna painajaiset ovat kuitenkin alkaneet. Olen joutunut etsimään tietoa esimerkiksi tipujen silppuamisesta ja härkätaisteluista muutamaa teosta varten, ja tieto on seurannut uniin. Päiväsaikaan en niinkään ole tuntenut ahdistusta, mutta öisin heräilen haukkomaan henkeä. Viime viikolla törmäsin brittiläisessä Facebook-ryhmässä videoon, joka päättyi kuvauksen vastaisesti lehmän teurastamiseen. Lisäksi jaoin itse yksityiselle aikajanalleni Puoli seitsemän -ohjelman julkaiseman pätkän siitä, kuinka tipu päätyy kasvattamosta lopulta kaupan hyllylle. En kylläkään itse katsonut pätkää, mutta kommenteissa oli niin paljon hämmennystä broilerien "tavallista" kohtelua kohtaan, että ajattelin jakamisen ehkä saavan jonkun FB-kaverini vähentämään eläintuotteiden kulutusta.

Painajaiset eivät koske ainoastaan eläinten kärsimystä, vaan myös tulevaa Armoa!-näyttelyäni. Yhtenä yönä näin unta, jossa kävin varmuuden vuoksi katsomassa kaikki maalaukseni peilin kautta läpi (esimerkiksi muotokuvat kannattaa käyttää peilin edessä. Peilikuvasta erottaa, jos on sokeutunut omalle työlleen ja mittasuhteet ovatkin pielessä). Kaikki teokset näyttivät peilin edessä vääristyneiltä ja kun käänsin ne takaisin itseeni päin, ne olivat muuttuneet tekniikaltaan todella kömpelöiksi tauluiksi, joissa ei ollut mitään sanomaa.

Muutama päivä sitten kamelin selkä katkesi, kun sain tietää, että 6-vuotias pikkusiskoni on joutunut sairaalaan ulkomailla ollessaan ja saanut matkustuskiellon. En tiedä johtuiko se alitajuisesta ahdistuksesta (jota selvästikin on jonkin verran), mutta aloin heti kehitellä mielessäni kauhuskenaarioita tilanteesta. Sitten itkin pari päivää putkeen sekä pikkusiskoni vuoksi että nautojen, tipujen, broilerien ja sikojen puolesta. Ja itkuun mahtui mukaan myös ilmastonmuutos ja meressä olevan muovin määrä.

Pikkusisko pääsi jo pois sairaalasta, ja olen rauhoittunut. Päätin silti pitää parin viikon tauon näyttelyn valmistelusta ja tehdä tauluja vähän kevyemmistä aiheista. Olen ikuistanut muun muassa YleX:n juontajat Jenni Poikeluksen ja Alma Hätösen, ja paraikaa luon muotokuvaa Viltsu-hauvasta. Laitan näistä kuvia tuleviin postauksiin, koska en halua yhdistää niitä tällaisiin vakavampiin aiheisiin.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Rakkautta ilmassa

Otsikko ei tällä kertaa koske minua ja Korppua, vaikka toki meillä rakkautta riittää. Tai no ehkä voisinkin kertoa ihan muutaman sanan meistä, kun olen näköjään viimeksi postannut aiheesta yli vuosi sitten. Eli nyt ollaan oltu yli vuosi kihloissa, hääpäivä on vihdoin varmistunut, kirkko varattu, hääpaikka valmiina ja mekkokin hommattu. Mekosta pistin jo viime kesänä sneak peekin Instagramiin, sitä voi sieltä käydä kurkkimassa. Häät tulevat kuitenkin olemaan vasta kesällä 2018, eli varmaankin vuoden päästä blogin lukijat joutuvat kestämään häihin liittyvää askartelua, sähellystä ja muuta lällyilyä. Olen yrittänyt säästää teitä siltä pitämällä aiheen tiukasti taiteessa.

Ja sitten mennään takaisin aiheeseen, sillä tämä postaus ei vieläkään ole meidän välisestä rakkaudesta, vaan ystävien välisestä. Eli ystävänpäivästä. Tiedän, tiedän: ystävänpäivä on hieman höntti juhla kaikessa kaupallisuudessaan. Ja vielä vähän höntimmän päivästä tekee, että siitä on alettu muuntaa jenkkityylistä Valentine's day:ta, jolla on ilmeisesti tarkoitus luoda ihan hirveät paineet sinkuille, ja saada ruusut sekä suklaa loppumaan kaupoista kesken.

Joulumarkkinoilta ylijääneitä nalleja, jotka on valmistettu akryylilangasta.
Silti ystävänpäivästä tulee minulle todella lämpimiä muistoja mieleen. Muistan, kun pujahdimme erään kaverini kanssa koulumatkalla pieninä ekaluokkalaisina kauppaan katsomaan ystävänpäiväkrääsää silmät ihastuksesta säkenöivinä. Koulumme vieressä sijaitsevassa kaupassa oli pinkki ja kimalteleva pino kaikkea mahdollista: nalleja, koristeruusuja ja sydäntyynyjä. Olimme molemmat sitä mieltä, että pyöreään lahjapakettiin pakattu ja vaaleanpunaiseen mekkoon puettu pieni piipittävä nallelelu (joka oli vielä tuolloin mielestämme hiiri) olisi upein lahja, minkä voisimme saada. Sen pystyi jopa laittaa roikkumaan imukupista ikkunaan! Jos me kumpikin saisimme sellaiset, voisimme leikkiä niiden olevan siskoksia. Päätimme yhdessä käydä molempien vanhempien luona kysymässä, voisimmeko saada rahaa ostaaksemme toisillemme ystävänpäivälahjaksi nuo hiiret - ja suureksi yllätykseksi saimme! Ystävänpäivälahjat taisivat jäädä tuohon kokemukseen, mutta lapsena oli silti vuosittain ihanaa tehdä ja vastaanottaa ystävänpäiväkortteja.

Vuosi vuodelta ystävänpäiväkorttien - kuten muidenkin korttien - lähettäminen on kuitenkin omalta taholtani vähentynyt. En oikein tykkää korttien väsäämisestä, mikä on tosin vain yksi syy, sillä voisihan niitä ostaa valmiinakin. Kai laiskuuteni asiaa kohtaan johtuu puhtaasti siitä, että älypuhelimen kautta on helppoa olla ystävien tavoitettavissa, asuivatpa he sitten missä päin maailmaa tahansa. Kortit siis tuntuvat vähän turhalta. Toooisaalta taas korttien vastaanottaminen tuntuu ihan erilaiselta kuin Whatsapp-viestin saaminen. 
Kierrätyspaperista valmistettuja ystävänpäivä-, kihla-, vuosipäivä- tai hääpäiväkortteja. 3 €/kpl.
En nyt oikein tiedä mitä hain tällä postauksella. Ehkä halusin vain purkaa tunnontuskiani, kun haluan samaan aikaan sekä myydä tuotteitani (esimerkiksi vetoamalla ystävänpäivään) sekä vastustaa kaupallisuutta? Siinäpä vasta ongelma. Toisaalta, yksikään sentti näistä korteista ei mene omaan taskuuni. Yhdestä kortista veroihin ja palvelumaksuihin menee yksi euro, painattaminen maksoi yhden euron, ja tuotto (1 €) jaetaan Unicefin sekä korttien suunnittelijan, eli pikkuveljeni, kesken. Jos satuit kiinnostumaan kuvien tuotteista, niin niitä voi tilata minulta sähköpostitse asiakaspalvelu (at) limppuwitick.fi tai nettisivuiltani www.limppuwitick.fi

tiistai 31. tammikuuta 2017

Vegaaniset taidetarvikkeet - mistä niitä saa?

Tammikuun vegaanihaasteen viimeistä päivää viedään, joten ajattelin kantaa korteni kekoon ja tehdä edes yhden postauksen, joka liittyy aiheeseen (Vegaanihaasteen voi toki ottaa vastaan vaikka joka kuukausi, ja esimerkiksi vegaanituutorin voi saada itselleen vuodenajasta riippumatta). Kuten osa lukijoista tietää, hankin taiteiluani varten vain vegaanisia tuotteita. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi eläinten karvoja, nahkaa, gelatiinia (liivatetta), kananmunaa, maitoa, mehiläisvahaa, luuhiiltä tai shellakkaa sisältävät tuotteet eivät pääse ostokoriini. Kyseisiin ainesosiin liittyy paljon eettisiä ongelmia, joita en lähde kuitenkaan tässä postauksessa erittelemään. Jos haluat kuulla aiheesta, voi siitä kysyä kommenteissa tai vaikkapa sähköpostitse.

Taiteilija Pekka Hokkanen on luonut vegaanisten taidetarvikkeiden listan kyselemällä valmistajilta ja maahantuojilta suoraan siitä, onko ainesosissa käytetty mitään eläinperäistä. Lista löytyy nettisivuiltani. Tässä postauksessa käsittelen sitä, mistä itse hankin käyttämäni taidetarvikkeet.

  • Maalit. Maalatessani käytän aina vain neljää väriä. Näitä ovat Winsor & Newtonin Galeria Acrylic -sarjan Titanium White, Cadmium Yellow Medium Hue, Cobalt Blue Hue sekä Cadmium Red Hue. Kaikkia maaleja saa hankittua Suomalaisesta Kirjakaupasta. Mikäli asuinseudullasi on taiteilijan taidetarvikekauppa, löytyy myös sieltä suurella todennäköisyydellä kyseisiä tuubeja (ja säästöhintaan, koska koot ovat luultavasti isompia). Kannattaa suosia pienyrityksiä maaliostoksissaan. Täältä Joensuustakin löytyy Taide&Kehys Mikart, jota suosittelen lämpimästi taideostoksiin. Itse en ole valitettavasti viime aikoina käynyt kyseisessä liikkeessä, koska pääsen käymään keskustassa usein vasta viiden jälkeen, ja putiikki on jo sulkeutunut siihen aikaan. Mikäli joku päivä saisin lähdettyä aikaisemmin liikenteeseen, kävisin kyllä heti siellä hamstraamassa maalauspöytäni täyteen tarvikkeita.
  • Maalauspohjat. Maalauspohjista vegaanisia ovat kaikki Daler Rowneyn maalauspohjat (lukuun ottamatta Saunders Waterford -maalauspohjat). Niitä saa ainakin Minoasta, joka on loistava taidetarvikeverkkokauppa. Jostain syystä Minoassa ei kuitenkaan enää myydä Daler Rowneyn pinkopohjia, vaan ainoastaan pahvipohjia. Pinkopohjissa ei ole merkkia ollenkaan, tai sitten siinä lukee vain "eurooppalainen maalauspohja". Tarvitsen näyttelyyni nimenomaan pinkopohjia, joten lähetin heille vuosi sitten kysymyksen, onko eurooppalaisissa maalauspohjissa käytetty mitään eläinperäisiä ainesosia. Vastauksena tuli, että kyseisiä pohjia voi käyttää huoletta, sillä ne ovat täysin vegaanisia. Olen nyt siis valmistanut näyttelyni noihin pohjiin, joskaan en voi olla pohtimatta, miksei niillä ole minkäänlaista tuotemerkkiä. Toisaalta, enpä ole itse asiasta edes kysynyt.
  • Siveltimet. Synteettiset siveltimeni olen hankkinut paikallisesta askartelukaupasta nimeltään Kätevä-Käsi, sekä ihan vaan Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Clas Ohlsonilta. Yhdessä vaiheessa synteettisiä siveltimiä tuli kaupoissa vastaan ihan ähkyksi asti, mutta nyt niiden määrä näyttää valitettavasti huventuneen. Siveltimiä pitäisi silti olla yhä saatavilla ihan kiitettävä määrä.
  • Paperit. Olen nyt ihastunut Canson-merkkisiin piirustuspapereihin, sillä ne ovat niin jämäköitä, ja "syövät" lyijyä juuri sopivasti. Ne eivät myöskään ole makuuni liian keltaisia tai valkoisia. Canson-paperia saa Suomalaisesta Kirjakaupasta.
  • Kynät. Faber-Castell -kynät ovat tietääkseni ainoat vegaaniset lyijykynät, joiden pehmeissä vahvuuksissa ei ole käytetty mehiläisvahaa tai eläinrasvaa. Niitä on ollut hankaa löytää, joten olen käyttänyt niiden sijaan Derwertin lyijykyniä vahvuuksilla B-H9. Vasta Britanniaan mennessäni löysin kuin löysinkin eräästä ihanasta taideputiikista Faber-Castellin kynälajitelman ja pääsin pitkästä aikaa käyttämään pehmeitä kyniä! Pekka Hokkanen kertoi minulle myöhemmin, että Faber-Castellin kyniä pitäisi löytää Verkkokauppa.comista. Ja siellähän niitä olikin, vieläpä samaan hintaan kuin Britanniassa.
  • Fiksatiivi. A. Wennström (Porvoon)-fiksatiivi ei sisällä eläinperäisiä ainesosia. Valitettavasti minulla on yhä käytössäni Daler Rowneyn fiksatiivi, jonka vegaanisuudesta en tiedä mitään, ja jonka aion käyttää loppuun ennen seuraavan ostamista. Niinpä en ole vielä päässyt oikein tutustumaan siihen, mistä tuota A. Wennstörmin fiksatiivia oikein löytyy. Pikkulinnut lauloivat, että se on Suomen suosituin fiksatiivi, joten sitä pitäisi olla valikoimissa melkeinpä joikaisessa taidetarvikkeita myyvässä puodissa.
No niin, toivottavasti tästä oli jotain apua vegaanitaiteilua aloittaville, vai mitäpä luulette? Vastaan tapani mukaan mielelläni kysymyksiin :) Tähän loppuun olen listannut vielä tutustumisen arvoisia taiteilijoita, joista luon toivottavasti jonain päivänä ihan oma postauksensa. Linkit vievät heidän Facebook-sivuilleen:
Aiheeseen liittyvä aiempi postaus: Taiteiletko tietämättäsi eläimellä? (9.8.2015)

perjantai 27. tammikuuta 2017

With credits, please

Vihdoinkin-niminen maalaukseni on levinnyt aika hyvään tahtiin, ja ensimmäinen erä siitä tehtyjä printtejä on jo myyty melkein loppuun. Yhtä lukuunottamatta kaikki julisteet ovat lähteneet ulkomaille: Italiaan, Amerikkaan ja Kanadaan. Pohdin tässä juuri, että tilaisinko niitä lisää jo etukäteen vai odotanko, että ne loppuvat varastosta. Ettei sitten käy niin, että printtejä kasaantuu pienen asuntomme nurkkaan ihan kauhean iso määrä.

On ollut ihanaa kuulla, että maalaus on koskettanut niin monia! Ihmiset ovat kokeneet sen voimaannuttavaksi ja lohduttavaksi, mikä oli tarkoituskin. Toki jokaisesta jaosta löytyy vähintään yksi pekoni-aiheinen kommentti (alkoipas tehdä mieli pekonia / teen juuri pekonia / herkullinen possu, siitä saisi hyvää pekonia), mutta sitä nyt osasin odottaakin. Harmittaa vain tämä Homer Simpsonin aiheuttama globaali mielikuvituksen puute. Kyllähän possuista nyt paljon muutakin kuin pekonia tehdään, joten olisi virkistävää saada vähän vaihtelua lihajalosteisiin, jos jollakulla on niitä tarve luetella.


Toinen itseäni harmittamaan jäänyt asia on, etten tajunnut pistää minkäänlaista vesileimaa kuvaan... nimikirjoituksestani kukaan ei takuulla saa mitään selvää. Maalaus lähti leviämään jaettuani sen Vegans UK -ryhmään (kun vielä olin Cambridgessa). Ihmiset kysyivät, saiko sitä jakaa ryhmän ulkopuolelle ja annoin tähän luvan sillä ehdolla, että nimi laitetaan kuvatekstiin. En ajatellut, että sen leviäminen lähtisi näin käsistä ja nimi putosi jossain vaiheessa kyydistä kokonaan. Onneksi vegaanipiirit ovat suhteellisen pienet, joten harva se päivä minulle tulee Instagramin kautta "ilmiantoja" siitä, jos joku postaa maalaukseni ilman mainintaa taiteilijasta. Huomautan asiasta kommentteihin, ja joskus käyttäjät lisäävät sen jälkeen nimeni kuvatekstiin. Useimmiten kuitenkaan eivät.

Sinänsä tällä ei ole mitään väliä. Kuva on tarkoitettu lohduksi, joten taiteilija ei ole pääosassa. Lisäksi kuva on niin pieni, että tuskin kukaan siitä rahallisesti hyötyy. Ihan periaatteesta olisi kuitenkin mukavaa, jos kiinnostuneet löytäisivät taiteilijan sen kautta. Toisaalta, jos ihmisiä oikeasti kiinnostaa, niin he kyllä löytävät: eräs amerikkalainen tilaaja kertoi, kuinka oli printtiä havitellessaan kysellyt kaikilta tietämiltään vegaaneilta taiteilijasta, ja vastausta löytämättä ottanut kuvakaappauksen Instagramiin jaetusta kuvasta, laittanut sen Googlen käänteiseen kuvahakuun, löytänyt tiensä Planet Manelin tekemään haastatteluun ja siten nettisivuilleni.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Hulinaa ja huiskettomuutta

Hurjan inspiraation johdattelemana aloin jo toissaviikolla luomaan pohjaväritystä viimeiseen omistamaani maalauspohjaan. Koko viime viikko kului sitten flow-tilassa minun maalatessani joka päivä niin kauan, että iltaan mennessä oli hankala saada kiedottua ajatuksiaan pois aiheesta. Sen ansiosta näyttelytyö valmistui viikossa, vaikka minulla kestää yleensä kuukauden verran saada yksi teos valmiiksi.
Vihdoinkin II, 2017. Omistan tälle työlle tulevaisuudessa vielä kokonaan oman postauksensa.
Tarkoituksenani oli ratsastaa innostuksen aallolla niin pitkään kuin mahdollista, ja aloittaa seuraava työ heti viikonlopun jälkeen. Tässä vaiheessa kuvioihin ilmestyi pieni ongelma, sillä tilaamiani maalauspohjia ei näkynyt vieläkään missään. Perjantai 13. päivä puhelimeni soi, ja tavarantoimittaja kertoi minun tehneen tilatessani virheen, minkä vuoksi pohjia ei voitu toimittaa. Tein tilauksen uudestaan, ja olen kuluttanut tämän viikon pelkästään odottamalla pakettia. Kuten minut tuntevat ihmiset tietävät, en siedä toimettomuutta juuri yhtään. Niinpä tämä viikko on ollut yhtä tuskaa. Eilinen päivä oli ehkä pahin, sillä lähetysseurannan sivuilla luki paketin päässeen Joensuuhun saakka klo 9.12, ja että se "odottaa lastausta noutopisteeseen." Olen päivittänyt sivua noin puolen tunnin välein, mutta yhä 24 tuntia myöhemmin paketti vain "odottaa lastausta noutopisteeseen." Lastatkaa se nyt jo! #kärsimätön (heti tämän kirjoitettuani tuli tekstiviesti, että lähetys on saapunut, jee!!).

Koska toimettomuus on pebasta, olen sitten treenannut, hoitanut Animalia Joensuun juttuja ja päivittänyt nettisivujani tämän viikon. Ja lisäksi kuurannut kämppämme lattiasta kattoon sekä leiponut omenapiirakan. Jos joku ihmettelee, miksen ole käyttänyt aikaani piirtämiseen, niin siihen on yksinkertainen syy: ajatukseni ovat niin vahvasti olleet seuraavassa maalauksessa, että olen kokenut suorastaan ahdistavaksi alkaa tekemään mitään muuta. Eilen tuo olo kuitenkin helpotti ja pääsin pitkästä aikaa jatkamaan pikkusiskolleni valmistuvaa työtä hänen koiristaan.
Kuvan suomenlapinkoiria Pipsaa ja Bellaa voi muuten seurata Instagramissa @bellapipsa

Toki on myönnettävä, etteivät kärsimättömyyteni ja hienoinen epätoivoni ole johtuneet ainoastaan tekemisen puutteesta. Viime viikon keskiviikkona pidettiin Joensuussa Vegaanihaasteilta, jossa oli vieraana kuvataiteilija Pekka Hokkanen. Tapahtuma oli oikein onnistunut ja super-mielenkiintoinen, mutta tapahtuman lopuksi Hokkanen myönsi, että taiteella on hyvin hankala elää Suomessa. Tiesinhän minä tuon jo etukäteen, mutta jotenkin oli hankala uskoa, että jopa Hokkasella - joka on äärettömän taitava ammattitaiteilija - on tällaisia ongelmia.

Oma tuottoni on noussut tasaisesti siitä asti, kun viime huhtikuussa aloitin taiteilun. Saisin jo melkein maksettua oman osuuteni vuokrasta kuukausittain, mikä on huikea ero kun vertaa edellisvuoden 300 euron vuosituloihin. Tilaustöistä saatavaan tuottoon luottaminen on kuitenkin hyvin epävarmaa, koska ihan yhtäkkiä saattaa tulla kausia, jolloin tilauksia joko a) ei vain tule, b) tulee niin paljon, etten ehdi toteuttaa niitä kaikkia haluttuun dead lineen mennessä, jolloin ihmiset yleensä siirtyvät toisen taiteilijan pakeille. Kuten olen varmaankin jo aiemmissa postauksissa kertonut, minulla on lokakuuhun asti aikaa saada homma kannattamaan, tai muuten luovutan ja siirryn muihin hommiin. Juurikin tuon oman suunnan ja muiden hommien pohtiminen sai mielialani hetkellisesti alhaiseksi, koska en ole keksinyt taiteen ja tilaustöiden tekemisen lisäksi mitään muuta "omaa juttua" (kuulostaapa snobilta). Myöhemmin, tai oikeastaan eilen, totesin, etten jaksa murehtia tällaisia juttuja vielä, vaan nautin taiteilu-ajoista niin kauan kuin sitä kestää ja elän päivän kerrallaan. Mistäpä sitä tietää, jos tällä välin tapahtuukin jotain isompaa tai pienempää, mikä näyttää uuden suunnan elämälle.
Taiteilija Pekka Hokkanen Vegaanihaasteen vieraana Kulttuurikahvila Laiturilla 11.1.2017.

Tulevasta näyttelystä olen yhä täpinöissäni. Valmiina on nyt seitsemän akryylimaalausta, ja näyttelyyn on tarkoitus valmistua yhteensä 12 teosta. Olen miettinyt näyttelyä ihan liikaa, ja huomasin sen viimeistään toissapäivänä, kun eräs toimittaja tuli haastattelemaan minua aiheesta lehteen (tästä lisää jutun ilmestyttyä). Hän kyseli ihan perusasioita, ja vakiovastaukseni kaikkeen oli "en tiiä". Aivoni löivät ihan tyhjää sellaisillekin kysymyksille kuin "Mistä näyttelysi kertoo?" tai "Mitä yrität saada näyttelylläsi aikaan?". Toimittajan lähdettyä minun piti itsekin ihan työllä ja vaivalla irtaantua aiheesta, tarkastella sitä ulkopuolisen silmin ja vastata kysymyksiin kirjoittamalla paperille:

  • Näyttelyn teema: "Armoa-taidenäyttelyssä pohditaan kristinuskon ja eläinoikeuksien suhdetta."
  • Näyttelyn väite: "Eläimet on vuosituhansien aikana pimitetty kristinuskosta ja ajettu moraalisen vastuun kentän ulkopuolelle, vaikkei tämä ollut kristinuskon alkuperäinen käsitys hyvästä eläinten kohtelusta. Ajatustapa heijastuu länsimaisen kulttuurin vaikutuksesta myös muiden kuin kristittyjen alitajuntaan."
  • Näyttelyn tarkoitus: "Näyttelyn tarkoitus on saada ihmiset näkemään eläimet moraalisen vastuun piiriin kuuluvina olentoina kristillistä symboliikkaa hyödyntäen. Sama uskis-termein ilmaistuna: Näyttelyn tarkoitus on saada ihmiset näkemään eläimet Jumalan luomina olentoina, joiden oikeuksista huolehtiminen on lähimmäisenrakkauden toteutumista ja kristillinen velvollisuus."

Pakko sanoa, että oli kyllä helpottavaa saada asiat yksinkertaistettuna ilmaistuksi. Ja onneksi toimittajakin otti myöhemmin vastaan selvennettyjä ajatuksiani. Tuntuu, että näyttelyn luominen on vähän sama kuin gradun kirjoittaminen. Eli ajatuksiinsa hukkuu, ellei niistä välillä astu ulos ja tarkastele niitä ulkopuolelta.

Lähimmäisenrakkaudesta puheen ollen, ystävänpäivä lähestyy, ja ystävänpäiväkortit ovat tulleet myyntiin! Rakkaudesta mentiin siis taas kaupallisuuteen... Ystävänpäiväkortit ovat tänä vuonna pikkuveljeni Jimin suunnittelemia, ja 1/3 tuotosta lahjoitetaan hänen toiveestaan Unicefille. Kortit on valmistettu 100 % kierrätetystä paperista.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kisuja jouluksi!

Ensi kuussa juhlitaan Synesteettisen Siveltimen 5-vuotissynttäreitä (!), ja vasta nyt sain ensimmäistä kertaa elämässäni kissa-aiheisen tilauksen. Tässä ovat lyijykynäpiirrokset Fanista ja Minsestä. Kumpikin työ tilattiin joululahjaksi. Malliksi sain skannatut valokuvat kisuista.
Minse, 2016

tiistai 3. tammikuuta 2017

Reilut joulumyyjäiset

Tadaa, olen palannut joululomilta!

Joulua edeltävä aika oli kyllä sen verran kiireistä, että yhä hirvittää. Tein 14-tuntista päivää pari viikkoa putkeen ilman mitään viikonloppulomia. Jäljelle jäävällä vapaa-ajallani valmistin kirjoneulevillasukkia (tai no oikeastaan ne olivat akryylilankasukkia), koska olin saanut päähäni tehdä sellaiset KAIKILLE joululahjoiksi. No, sain niitä valmiiksi 7 paria. Eivät ihan riittäneet kaikille.

Nuo pitkät työpäivät aiheutuivat joululahjatilausten lisäksi Reiluista joulumyyjäisistä. Sinne piti valmistaa tuotteita ja tapahtumaa piti tietysti markkinoida. Olin paikalla oman kevytyritykseni lisäksi myös Animalian edustajana, joten tein hommia ikään kuin kahden edestä. Mitään pakkopullaa työ ei onneksi ollut, vaan olin oikein onnellinen ja innoissani saadessani osallistua tapahtumaan.

Asiakkaita oli paljon liikkeellä. Suurin osa osti joulukortteja, mutta myös koruja, virkattuja leluja, kello sekä printti menivät kaupaksi. Tuottoon olin tyytyväinen, ja sitä tuli myös arvioitua enemmän. Yksi syy tähän taisi olla, että pöytäni luona pystyi maksaa myös pankkikortilla. Monet ottivat käyntikorttini tai mainokseni mukaan, joten toivon todella että tapahtuma poiki myös uusia asiakkaita.
Tässä vaiheessa pystytimme vielä pöytää, ja minä nautin aamukahviani.
Ensi vuodelle minun olisi hyvä saada jonkinlainen banderolli, että pöytäni erottuu muista. Monet luulivat tuotteideni olevan Animalian tai Maailmankaupan omaisuutta, ja he jättivätkin ostokset kesken kun saivat tietää ettei tuotto menisikään hyväntekeväisyysjärjestöille (Synesteettisen Siveltimen tekemästä hyväntekeväisyydestä saat muuten lisätietoa klikkaamalla tästä).

Jos olit paikalla, niin kuulisin mielelläni palautetta tapahtuman onnistumisesta!