lauantai 17. syyskuuta 2016

Vauhdikas kesä ja laimeahko (?) alkusyksy

Tein aivan valtavasti töitä kesän aikana, vaikka itse sanonkin: jaoin Synesteettisen Siveltimen mainoslehtisiä postilaatikoihin, päivitin aktiivisesti sometilejäni ja valmistin myyntituotteita erilaisiin tapahtumiin. Olin mukana muun muassa Mahdollisuuksien torilla, Sinkkolan Kulttuuripiha 2016 -tapahtumassa, Kulttuurikahvila Laiturin Osuuskuntarockissa, Sinkkola POP:issa sekä Ruskajuhlassa. Tein rutkasti taiteeseen liittyviä ja liittymättömiä vapaaehtoistöitä, valmistin hyväntekeväisyystuotteita, sekä loin ihan älyttömästi maalauksia ja piirroksia. Lomaakin ehdin onneksi pitämään, sillä olin kaasona ystäväni häissä, ja kalenterista oli varattava ainakin viikko, jotta polttarit ja muut asiaan kuuluvat jutut saatiin hoidettua rauhassa.

Tilauksia saapui oikein mukavasti aina elokuun loppuun saakka, vaikka aiempina vuosina kesät ovat olleet hiljaisinta aikaa. Nyt alkusyksyn myötä on sen sijaan ollut vaisumpaa, vaikka yleensä tämä on ollut se kaikista kiireisin kausi.
Touko-kesäkuun arvontavoittajalle valmistetut lyijykynätyöt Mocca- ja Ii-koirista.
Eilen tulivat muuten valtakunnallisten taiteilija-apurahojen päätökset. Olen odottanut niitä kuin kuuta nousevaa viimeiset puoli vuotta, joten tässä vaiheessa tuntui jo siltä, että ihan sama kumpi päätös sieltä tulee, kunhan ei tarvitsisi enää elää epätietoisuudessa. Päätös oli kielteinen. Ensi vuonna järjestettävästä taidenäyttelystäni tulee ymmärrettävästi paljon pienimuotoisempi kuin mitä siitä olisi apurahojen tuella tullut, mutta onneksi se on kuitenkin toteutettavissa. Näyttelyni tulee pohjautumaan eläinteologiaan, tarkemmin sanottuna kristinuskon ja eläinetiikan suhteeseen. Valmiina on jo viisi työtä, joita en ole kaikkia julkaissut netissä. Tarkoituksenani on luoda yhteensä vähintään kymmenen maalausta.

Olin viime viikonloppuna "hakemassa inspiraatiota" näyttelytöiden ideoimiseen eläinteologia-aiheisessa konferenssissa Ison-Britannian Cambridgessa.  Kaikkien oli pakko kertoa itsestään jotain, joten minä kerroin sitten tuosta tulevasta näyttelystäni. Siitä oltiin todella kiinnostuneita, ihmiset halusivat nähdä töitäni ja näytettyäni muutaman he pyysivät, että järjestäisin näyttelyn myös Britteihin. En sitten tiedä, olivatko kommentit vain sitä kuuluisaa brittiläistä kohteliaisuutta, mutta ainakin ne saivat minut toiveikkaalle mielelle. Konferenssi oli suurempi tapahtuma kuin mitä alunperin arvelin sen olevan. Paikalla oli muun muassa kuuluisa eläinoikeusaktivisti ja kirjailija Carol J. Adams.
Vasemmalla: Muotokuva Tuulispään Unelma-ketusta, joka myydään eniten tarjoavalle FB-sivuillani 18.9.2016 mennessä (lähtöhinta 20 €!). Tuotto annetaan kokonaisuudessaan Eläinsuojelukeskus Tuulispäälle. Pitäisi yrittää ottaa parempi kuva Unelma-teoksesta, sillä se on oikeasti paljon parempi kuin miltä tuossa näyttää! 
Oikealla: Muotokuva tilaajan isän 60-vuotispäivän kunniaksi.
Kuten yllä olevan kuvan tekstistäkin voi päätellä, olen viime aikoina valmistanut taidetta ja tuotteita Eläinsuojelukeskus Tuulispään laidunkeräystä varten. Tuulispää kerää rahaa, jotta voisi ostaa isomman laitumen eläimilleen:
"Yksi merkittävimmistä lähitulevaisuuden tavoitteista Tuulispäässä on lisämaan osto. Lisämaa tarjoaisi enemmän tilaa nykyisille eläimille, mahdollistaisi uusien eläinten vastaanoton sekä antaisi mahdollisuuden laajentaa myös adoptio-ohjelmaamme.
Tuulispäähän tarjotaan jatkuvasti eläimiä, erityisesti hevosia. Toistaiseksi olemme joutuneet kieltäytymään uusista laiduntavista eläimistä. Ensisijainen tavoite on ostaa maata mahdollisimman läheltä."
Tuulispäälle valmistamiani hyväntekeväisyystuotteita.

Tuotteita voi tilata keräyksen hyväksi Facebookin lisäksi myös nettisivuiltani. Esimerkiksi kaikista joulukorteista lahjoitetaan tuotto hyväntekeväisyyteen! Vielä ei ole ollut kauheaa yleisöryntäystä ostamaan hyväntekeväisyystuotteita, eivätkä esimerkiksi Facebook-päivitykseni aiheesta ole näkyneet juuri kenellekään. Toivottavasti saisimme kuitenkin kasaan vaikka ihan pienen summan rahaa.

Tässäpä olivat hieman töksähdellen esitetyt kuulumiset kesältä ja alkusyksyltä. Aiheeseen kuulumattomasti hihkaisen tähän loppuun muutaman sanan joulusta: joululahjatöiden luominen on aloitettu, ja niitä voi tilata nettisivuiltani 15.10.2016 saakka. Viimeistään nyt siis kannattaa ruveta etsimään hyviä valokuvia maalattavaksi tai piirrettäväksi.