torstai 11. toukokuuta 2017

Itseinho x10

Olen työstänyt viimeisen kuukauden ajan ahkerasti neljää pastellipiirrosta, joiden ääressä tuli vietettyä niin vappu kuin viikonloputkin. Tänään oli enää vuorossa käsitellä työt fiksatiivilla, ettei liitumainen pastelliväri pääsisi leviämään. Purkissa luvattiin, ettei fiksatiivi muuttaisi värien sävyjä, ja kyseisen merkin korostettiin sopivan erityisesti pastellitöille. Sen kummempia testailematta rupesin sitten suihkuttelemaan ainetta töille, mutta kuinkas kävikään: kuivumisen alettua pastellitöiden keltaiset kohdat rupesivat "vetäytymään" toisiaan vasten ja muuttumaan läpikuultaviksi. Keltaista oli käytetty töihin paljon. Vaivalla tehdyt tasaiset pinnat näyttivät siltä kuin sumeaa kuvaa olisi terävöity liikaa. Ajattelin muutoksen olevan väliaikainen, mutta toisin kävi - pinta karhentui ja tummui pysyvästi. Yritin korjata karheutta piirtämällä päälle uudelleen pastellilla. Se näyttäisi auttavan jonkin verran, mutta tulos ei ole läheskään yhtä kirkas kuin aluksi.

Harmittaa ja ärsyttää. Minulla on huomisaamuun asti aikaa yrittää korjata piirrosten pintaa, ennen kuin tilaaja hakee ne. Samanlaista yksityiskohtaisuutta en saa niihin kuitenkaan takaisin. Jälkiviisaudet kaikuvat päässä: olisi pitänyt testata fiksatiivia eri väreille etukäteen. Olisi pitänyt ottaa paremmat kuvat töistä ennen fiksausta. Miten sitä voi olla niin typerä, että tekee tällaisia virheitä?

Aina välillä sitä kuvittelee osaavansa olla armollinen itselleen "nyt vihdoin aikuisena", mutta itsesyytökset ja tilaajan mahdollisen pettymyksen johdosta koettu musertavan huono omatunto painavat maahan.

Toivottavasti tämänkin osaa jonain päivänä nähdä oppimiskokemuksena.

--

Lisäys seuraavalta aamulta: Hyvin nukutun yön jälkeen kaikki näyttää taas paljon valoisammalta. Rakeinen pinta imi väriä yllättävän hyvin, eikä suurta eroa huomaa. Oppimiskokemuskin on tavoitettu ja se kuuluu näin: nuku yön yli, ennen kuin alat panikoida :D No panikointi ei nyt muutenkaan kannata, mutta ei varsinkaan iltaisin, jolloin muutenkin väsyttää ja minulla on taipumusta ruveta käymään ylikierroksilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!