perjantai 30. elokuuta 2013

Limppu goes anime

Muistan kun "pahin" animefanitus iski minuun ollessani 14-15 vuoden ikäinen. Silloin ei tullut juurikaan piirrettyä minkään muun tyylisiä kuvia. Nykyään tämä innostus on laantunut paljon - oikeastaan sitä ei enää ole.

Eilen näin kuitenkin South Parkin jakson nimeltään "Good Times With Weapons" (Kausi: 8, jakso: 1), jossa anime-teema on valloillaan. Tästä ispiroituneena yritin pitkästä aikaa piirtää itseni ja poikaystäväni animehahmoina.

Lopputulos näkyy alla, hahaha :D


Kuva on väritetty vesiväreillä. Olen käyttänyt niitä viimeksi lapsena, joten pahoittelen etenkin jalkojen huonoa jälkeä.

torstai 29. elokuuta 2013

Heppa ja hauva, 2013









Tilaustöinä tehdyt hauva ja heppa. Koiran kuvaan meni yllättävän paljon aikaa: en ole ikinä ennen tehnyt valkoista koiraa ja jotenkin koin sen vaikeana. Heppaan taas meni vain päivä.
Nämä olivat ensimmäiset A3-kokoiset piirrokset mitkä olen tehnyt. Tyytyväinen olen (:

Tunturit, 2013

Tunturit oli varmasti haasteellisin maalaukseni tähän mennessä. Se oli tilaustyö, kooltaan F8. Haasteellisen työstä tekivät kiireellinen aikataulu ja se, että maalausta varten piti yhdistää kolmea eri valokuvaa, jotka oli kaikki otettu eri kuvakulmista ja niissä kaikissa oli erilainen valaistus. Yhdessä olivat tunturit, yhdessä koira ja yhdessä mies. Koiraan piti lisäksi käyttää paitsi alkuperäistä valokuvaa, myös netistä löydettyjä kuvia. Onneksi miehen ympärillä oli myös tunturimaisemaa, joten sitä pystyi käytää hyväkseen perspektiiviä pohtiessa.



Työ oli kuitenkin mukava toteuttaa. Erityisesti pidän koiran varjostuksesta, sekä koirasta ja miehestä lähtevistä varjoista. Myös värit ovat mielestäni onnistuineita ja maan muoto tulee hyvin esiin. Maalaukseen oli myös mukava piilottaa pieniä yksityiskohtia, esimerkiksi puussa istuva kuukkeli:


maanantai 26. elokuuta 2013

Suudelma koulun pihalla, 2013




Tämä työ tilattiin minulta syntymäpäivälahjaksi tyttöystävälle. Se on iso, F8 (45x38 cm).
Mielestäni työ onnistui pitkälle yli odotusten - henkilöt ovat tunnistettavissa, värit ovat kohdallaan niin että punainen pääsee esiin ja tunnelma on säilynyt alkuperäisestä kuvasta.

Suudelma-aiheisia teoksia on mielestäni muutenkin mukava tehdä ja nähdä : )

torstai 22. elokuuta 2013

Taiteilun ärsyttävimmät tilanteet TOP10

Leikkimielinen lista ärsyttävistä tilanteista maalaamisen tai piirtämisen parissa:



1. Juuri kun vaikea kohta on täydellinen, huomaan hetken kuluttua pyyhkäisseeni sen yli jollakin, minkä johdosta maali on levinnyt


2. Huomaan, että valmiin maalauksen päälle on tippunut jostain kumman syystä valkoisia maaliläiskiä


3. Vaikka maalaus näyttää kaikin puolin valmiilta, päätän hifistellä ja alkaa "parantelemaan" jotain pientä kohtaa. Lopputulos on alkuperäistä huomattavasti huonompi.

4. Maailman tavallisin lyijykynämoka: kämmenselkä pyyhkii huomaamatta lyijyn sottaiseksi

5. Päätän muuttaa jonkun kohdan lyijykynäpiirroksessa täysin päinvastaiseksi, mutta kumittaessa huomaan painaneeni kynällä niin kovaa että paperiin on tullut uria - urat erottuisivat läpi vaikka piirtäisinkin niiden päälle

6. Äsken mainittu tilanne, paitsi maalamisen kanssa. Tässä tilanteessa ei tosin ole syntynyt uria vaan kohoumia

7. Huomaan hiuksen tai siveltimen karvan joutuneen mukaan maalaukseen

8. Maalauksessa/piirroksessa on suklaaläikkiä... tämä käy minulle usein : D

9. Joku kohta ei vain _MILLÄÄN_ onnistu, eikä minulla ole mitään hajua missä vika piilee

10. Omalle työlleen sokaistuminen: nukutun yön jälkeen huomaa että maalaus/piirrustus on vääristynyt kuin mikä!



En sitten tiedä olenko vain tavallista kömpelömpi harrastelijataiteilija, mutta kaikki edellämainitut tilanteet ovat sen verran tuttuja, etten niistä näköjään koskaan opi :D

tiistai 20. elokuuta 2013

Super Mario on täällä taas!



Pikkuveljeni täyttää seitsemän vuotta ja hänelle lahjaksi valmistui - kukapa muukaan kuin - Super Mario. Yritin kutoa siitä muka n. 20 cm pitkän, mutta hieman isompi siitä tulikin...
Tarkoitus olisi vielä valmistaa Mariolle sieni kaveriksi, mutta saa nyt nähdä ehdinkö. Tilaustöitä on enemmän kuin koskaan.
Pieniä muutoksia mietin vielä, esimerkiksi että miten estän Marion lipan "rullautumisen". 





Maanantaina julkaisen yhden parhaista maalauksistani tänävuonna. Se on valmistunut jo kesällä, mutta sen ollessa syntymäpäivälahja eräälle henkilölle, voin näyttää teoksen vasta hänen itsensä vastaanotettua sen.

lauantai 17. elokuuta 2013

Kutomuksia

Osa pitää kutomista taiteena, osa ei. Toisaalta siinä luodaan uutta, mutta toisaalta se voi olla myös vain mekaanista ohjeiden seuraamista. Siitä huolimatta, että tämä on maalaus- ja piirustusblogi, on vuorossa kutomispostaus. Onhan blogissani eksytty sivuraiteille jo muutaman kerran aiemminkin.

Lelujen kutominen on oikeastaan toinen pääharrastuksistani ja ajattelinkin sen johdosta esitellä muutamia aikaansaannoksiani:










Olen kohta pitänyt kutomisesta puolen vuoden tauon, mutta muutama päivä sitten aloitin taas uuden lelun tekemisen. Kuka arvaa mikä tunnettu hahmo alla olevassa kuvassa on syntymässä? ;)