torstai 3. syyskuuta 2015

Pallokilppari ja epätoivoinen Wither

Kuten heinäkuussa vuodatin, salakavala virkkausinto valtasi minut kesällä. En ole koskaan aiemmin virkannut, mutta tuon innon saattelemana opettelin tekemään afrikankukkia ja isoäidinneliöitä. Afrikankukista syntyi tämä pallon muotoinen kilppari, jonka annan pikkusiskolleni joululahjaksi. Kunhan aikaa liikenee, teen myös toiselle pikkusiskolleni samanlaisen. Kilpparista tuli paljon pallomaisempi kuin minulla oli suunnitelmissa, mutta mitäs me pienistä.
Kuvissa kilpparin langat ovat vielä päättelemättä. Olen niin superlaiska viimeistelemään käsitöitä.

Isoäidinneliöistä puolestaan syntyi Minecraft-peleistä tuttu Wither, eli "Näivettäjä", jota 9 vuotta täyttänyt pikkuveljeni toivoi lahjaksi. Suuria vaikeuksia tuottivat Witherin ilmeet. Ilme oli aina joko virnuileva tai sitten epätoivoinen, vaikka peleissä se kuvataan ihan neutraalina. Pikkuveljen hoputtamana valitsin epätoivoisen ilmeen, sillä onhan Näivettäjä kuitenkin pelissä pahis (?).  Kortissa oleva iloinen olento saa sitten kompensoida pehmolelun ilmettä. Silmistä ja suista tuli aika kömpelön näköisiä, mutten yksinkertaisesti saanut niitä paremmiksi. Isoäidinneliöitä tein tähän yhteensä 60 kappaletta, ja valmiit kuutiot täytin vanhoista farkuista leikatuilla suikaleilla.