maanantai 13. helmikuuta 2017

pH-arvot, 2017


Kuten viimeisimmässä postauksessa taisin mainita, tarvitsin jotain kevyempää piirrettävää toissa viikon perjantaina. Niinpä aloitin kuvassa näkyvän työn rustaamisen. Piirroksessa komeilevat YleX:n juontajat Alma Hätönen ja Jenni Poikelus, joiden jutuille tuppaan pärskähtelemään maalatessani. PH-arvot on heidän parodiabändinsä.


Fanikuvaa piirtäessä oli upeaa huomata, kuinka paljon olen kehittynyt kasvojen ja etenkin hiusten piirtämisessä. Toisaalta oli suorastaan koomista, kuinka kauan kirjainten tekemiseen meni aikaa:
  • Alman kasvot: 1,30 h
  • Jennin kasvot: 1,30 h
  • Alman hiukset: 1,30 h
  • Jennin hiukset: 1,30 h
  • Vartalo+kädet+juomat: 1 h
  • Kirjaimet: 5 h

(En kylläkään katsonut kelloa kuin alussa ja lopussa, joten ehkä kirjainten piirtäminen vain tuntui viideltä tunnilta...)

Lähetin piirroksen YleX:ään viime viikon torstaina 1.luokassa ja kirjeen kera. Kuulostan nyt todella pinnalliselta, mutta elättelen toivoa, että se huomioidaan jotenkin lähetyksessä (iik!). Jos piirros ei mahdu kässäriin, niin toivottavasti saan jotain muuta kautta tietää, onko se päässyt perille. En tiedä olenko maininnut tästä aiemmin, mutta aina lähettäessäni teoksen tai muun tilauksen, hermoilen ihan älyttömästi meneekö se sinne minne pitääkin.

Olisin kiitollinen, jos vinkkaisitte, mikäli piirroksesta puhutaan jotain jossain. Valitettavasti juuri tälle viikolle tuli menoja, joiden vuoksi kuuntelen radiota tavallista huonommin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!