Jälleen kerran olen palannut rippileiriltä, joka sattuikin olemaan kesän viimeinen. Tästä eteenpäin syntyvät blogitauot siis ovat innostuksen puutteen, tai mahdollisesti (mutta epätodennäköisesti) kiireen aiheuttamia.
Bloggaamiseen kuuluu ainakin jonkinlainen kuulumisten vaihto, etenkin silloin kun uusia maalauksia/piirroksia tai ajatuksia muuten ei ole syntynyt. Sen vuoksi jaan seuraavaksi hieman maalauksiin liittyvää arkea.
_Tähän blogimerkintään kuuluvat ehdottomasti huonoimmat väliotsikot ikinä_
Palkkapäivää odottaen
Maalaamisen kannalta menee erittäin hyvin. Sivellinsormet täristen odotan palkkapäivää ja sitä kun saan jälleen ostaa uusia maalauspohjia ja fiksatiivia.
Olen kesällä ollut erityisen innostunut kuvittamaan lauluja, mutta päätös siitä, minkä laulun kuvittaisi on vaikeaa tehdä. Niin monet biisit ovat inspiroivia ja kauniita. Onko muuten kukaan lukijoista ikinä kuvittanut kappaleita?
Uusia töitä ei ole syntynyt, koska olen keskittynyt värkkäämään lähinnä synttärikortteja pikkusiskoilleni, joista toinen täytti viimeviikolla kolme ja toinen täyttää tänään neljä. Isoja tyttöjä ovat jo ^^
Maalaukset lentävät pesästä :'(
Olen viimeviikkoina ylittänyt montakin tasoja maalaamisen kanssa: ensinnäkin, kehystin oman työni, Taivasikkunan. Sellaista en ole koskaan ennen tehnyt, sillä minun on jotenkin kauhean vaikea laittaa omia töitäni seinälle. Myöhemmin sain samasta työstä kehuja myös DeviantArtiin, mikä on myöskin minulle uutta.
Ja sen jälkeen ks. työstä tarjottiin minulle 200 euroa! En myynyt, koska taulu tuottaa niin mukavan ja rauhallisen olon minulle itselleni.
Pistin myyntiin myös Venetsialaiset ja Syyskävelyn. Ne varattiin jo, mutta ostaja haluaa nähdä ne ennen kauppoja livenä, mikä tietysti on ymmärrettävää. Maalaukseni siis itsenäistyvät ja aikuistuvat, lähtevät kotoa suureen maailmaan.
Monia sellaisia teoksia on valmistunut, joita en vielä voi julkaista, koska ne on tilattu esim. synttäriyllätyksinä eivätkä juhlat ole vielä ;)
Eipä tänne tämän ihmeellisimpiä maalaamiskuulumisia oikeastaan kuulukaan.
Live long and prosper!

