"- Jos minulle sanoo sanan "Atria", posahtaa ensimmäisenä mieleeni jokin iso tila, jossa muutama possu tuijottelee ympärilleen tai nukkuu. Jos minulle sanoo "Oikeutta eläimille", posahtaa mieleen kuva kituvasta eläimestä. Loogisesti jälkimmäisestä tulee negatiivinen reaktio. Oikeutta eläimille = kituva kana. Tämä mielleyhtymä ei ole hyvä juttu, sillä kituva kana ei ole järjestön tavoite, vaan ihan päinvastainen asia. -
-- herääkin kysymys: jos taiteella tai tiedonlevityksellä haluaa vaikuttaa eläinten hyvinvointiin, miten ihmeessä se pitäisi tehdä? Jos maalaan possun, joka katsoo kyynelsilmin ihmistä, herättää se negatiivisen olon niin eläinoikeustoimijoita kuin kasvissyöntiä tai lihan vähentämistä kohtaan. Jos taas maalaan iloisen possun, on kuin hätää ei olisikaan. Voiko taiteella - tai mainonnalla ja tiedon levittämisellä ylipäätään - ottaa kantaa eläinten oikeuksiin, aiheen vahvan tunnepitoisuuden vuoksi? Varmasti voi, mutta se vaatii luovuutta ja uusia keinoja."
Aihe nousi uudelleen pohdinnan kohteeksi, kun järjestimme Animalia Joensuun uusien iltaa viime viikolla. Tuolloin monet ihmiset sanoivat, että tulisivat mielellään mukaan toimintaamme, mutta he pelkäsivät, että katsoisimme vain päivät pitkät videoita kärsivistä eläimistä, emmekä oikeastaan tekisi mitään asioiden parantamiseksi. Tuollainen suhtautuminen aiheutti aluksi minussa hämmennystä, pientä närkästystäkin (vain kerran aikaisemmin olemme ylipäätään katsoneet videota porukalla, ja sekin oli kaikille avoin leffailta). Sitten kuitenkin muistin, että olin itsekin ajatellut asian juuri noin ennen kuin liityin mukaan. Eläinten oikeuksien edistämiseen yhdistetään niin usein ahdistus, maailman pahuus ja jollain tavalla rajoittunut elämä.
Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa eläinten asemaan, eikä se tee kenenkään elämästä rajoitettua tai vaikeampaa. Tiedon etsiminen, eläinkokeettomien tuotteiden löytäminen tai kasvisruokien kehitteleminen kaiken maailman avokado-punajuuri-limetti-vihreä tee-auringonkukansiemen -paistos-reseptien keskeltä voi olla aluksi hankalaa, mutta onnistumisen kokemukset korvaavat kyllä vaivan. Lisäksi erilaisissa Facebook-ryhmissä voi helposti kysyä kokemuksia erilaisista shampoista tai resepteistä, eli kaikkea ei tarvitse selvittää itse. Asioihin voi myös totutella vähitellen. Itselläni siirtyminen semi-kasvissyöjästä vegaaniksi kesti yli kuusi vuotta. En koe luopuneeni mistään tai päässeeni jotenkin ylemmälle tasolle elämässäni. Pikemminkin ajattelen, että olen aina ottanut elämääni jotain uutta, kun olen ollut siihen valmis. Minulla on ihan uusia lempiruokia, uusi perspektiivi elämään, koen itseni paljon vahvemmaksi ja vaikutusvaltaiseksi kuin aikaisemmin. Koen, että pystyn vaikuttamaan asioihin ja uskallan paljon enemmän.
Muun muassa näiden syiden takia otin näyttelyn päällimmäiseksi tavoitteeksi luoda toivoa ilman vastakkainasettelua. Jatkuvien ikävien eläin- ja ihmisoikeus-uutisten jälkeen alkoi näyttelyn sanoma tuntua kuitenkin feikiltä. Varmasti jokaisella ihmisellä on kausia, jolloin toiveekkuus hupenee. Minulla se kausi oli ehdottomasti tämän vuoden helmi-huhtikuussa, ja tunteet heijastuvat taiteeseenkin. Joskus vain tuntuu, että vaikka laittaa koko sydämensä peliin eläinten oikeuksien vuoksi, kukaan ei ole valmis tekemään edes pientä muutosta arjessaan.
Olen kokenut tämän raskaaksi kirkon toiminnassa ollessani. Kirkko on minulle rakas paikka, jossa huolehditaan kaikista. Ollessani kesätöissä tai työharjoittelussa, olen jatkuvalla syötöllä ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon kirkon työntekijät tekevät ja kuinka suurella sydämellä. Missään muualla en ole törmännyt moiseen. Vaikka etukäteen oli tiedossa, että työpäivä tulisi olemaan yli 12-tuntinen, lounastauon kauppareissulla jäätiin auttamaan humalaista housunsa kastellutta miestä ja kyyditettiin tämä kotiin. Lounas syötiin sitten bussissa matkalla ristiäisiin. Erityisen rankan sielunhoidollisen keskustelun jälkeen suunnattiin vihkitilaisuuteen, jossa oltiin aiemmasta keskustelusta huolimatta täysillä mukana vihkiparin onnessa. Kirkko on niin vahvasti mukana muun muassa vähävaraisten, nuorten, opiskelijoiden, pakolaisten, perheiden ja vanhusten elämässä, että sitä on vaikea tajuta ennen kuin on ollut täyspäiväisesti mukana toiminnassa.
Minua harmittaa kovasti, että kaikesta siitä avuliaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta huolimatta eläimet jätetään usein kristillisen moraalisen kehän ulkopuolelle. Kirkossa saarnataan kärsimyksen ehkäisemisestä, mutta leiritulen ääressä syödään silti sitä halvinta marketista saatavaa makkaraa. Leiriskeskuksiin ostetaan mahdollisesti eläinkokein testattua shampoota. Yhteisessä esirukouksessa muistetaan vain harvoin eläimiä, sen sijaan painotetaan ihmisiin liittyviä sanoja: "Siunaa jokaista
ihmistä", "Auta jokaista kärsivää
ihmistä", "Auta meitä käyttämään voimavaramme
ihmisten hyväksi". Luulen, että syy edellä mainittuihin asioihin löytyy ihan tottumuksesta sekä tiedon ja ajan puutteesta, eikä niinkään ihmisten ylikorostamisesta. Toisin kuin usein luullaan, kristilliseen traditioon kuitenkin kuuluisi
eläinten puolesta rukoileminen ja niiden huomioiminen. Basileios Suuri nimitti eläimiä rukouksissa veljikseen. Johannes Khrysostomos ajatteli, että pyhät ihmiset ymmärtävät ihmisten ja eläinten olevan samaa alkuperää ja ovat siksi rakastavia näitä kaikkia kohtaan. Iisak Niniveläinen taas päätteli, ettei Jumalan tunteva voi kestää minkään luodun kärsimyksen näkemistä. Hän myös ajatteli, että ihminen, jonka sydän on liittynyt Jumalaan, rukoilee eläinten puolesta. Kuuluisa tohtori Andrew Linzey, joka on tutkinut eläimiin liittyviä kristillisiä käytäntöjä, on todennut, että edellä mainittujen henkilöiden lisäksi eläinten oikeuksia ajavia pyhimyksiä ovat olleet muun muassa Martin de Porres, Pyhän Columba, Katariina Sienalainen ja Franciscus Assisilainen.
Silti eläinten oikeuksien edistämistä ei nähdä kirkon tai kristittyjen velvollisuutena tai edes tehtävänä. Monet kristityt Suomessa vetoavat siihen, että he toki haluaisivat paremmat olot eläimille, mutta minkäs teet. Toimenpiteisiin ei oikeastaan ryhdytä. Esimerkiksi Britanniassa anglikaanikirkon 41 piispaa allekirjoittivat jo vuonna 1992 vetoomuksen, jossa sitouduttiin olemaan käyttämättä tai ostamatta turkiksia moraalisiin ja teologisiin syihin vedoten. En tiedä, uskaltaisivatko piispat Suomessa ottaa kantaa tällaiseen asiaan. Toisaalta, ehkä kirkkoa ja sen vaikutusvaltaa vähätellään aika monessakin suhteessa muun muassa eläinoikeustoimijoiden suunnalta, eikä piispoja edes pyydettäisi allekirjoittamaan moista vetoomusta.
Näistä tunteista ja ajatuksista sai sitten alkunsa uusin maalaukseni. Se on synkempi ja vääristyneempi kuin aikaisemmat työni, mutta koin että tällainenkin lähestymistapa on tarpeellinen näyttelyn aitoutta ajatellen. Maalaus on nimeltään "
Harlow'n äidillisen rakkauden ja isällisen armon kirkko". Se viittaa Harry Harlowin 1990-luvun alussa tekemiin tutkimuksiin reesusapinoiden poikasilla. Harlow huomasi, että pienet äidistään erotetut poikaset pitivät lattioille asetetuista pyyhkeistä, ja tarrautuivat niihin aina mahdollisuuden saatuaan. Apinoille tuotti selkeästi suurta tuskaa, jos pyyhkeet otti pois. Harlow keksi, että pyyhkeisiin tarraaminen johtui ikävästä äitiin. Hän loi kankaasta valmistetun punasilmäisen keinoäidin apinavauvoille ja huomasi, että ne valitsivat pyyhkeet jopa mieluummin kuin ruoan. Makakit hakeutuivat halaamaan pyyhettä silloinkin, että "äitiin" oli asennettu piikkejä, jotka työntyivät esiin ja vahingoittivat poikasta aina varoittamatta juuri tämän nukahdettua "äidin" syliin. Ennen tutkimusta oltiin oltu varmoja, etteivät eläin- tai ihmislapset välitä äidistään kuin vain äidinmaidon vuoksi - läheisyyden tai sylissä pitämisen ajateltiin olevan lapselle jopa haitaksi. Tutkimus kumosi tämän ajatuksen, ja saatuja tuloksia pidettiin hätkähdyttävinä.
Harlow teki myös paljon muita julmia kokeita apinoilla. Jos Harlow kiinnostaa, niin professori Lea Rojolan erittäin mielenkiintoinen luento aiheesta löytyy muun muassa Animalia Joensuun Youtube-kanavalta, kohdasta 11.20 alkaen (video alla). Itse en ollut edes kuullut aiheesta ennen Rojolan esitelmää. Suosittelen katsomaan luennon, se ei sisällä videomateriaalia Harlowin kokeista.
Maalausta en avaa enempää. Uskon, että jokainen voi tehdä omat tulkintansa sen sisällöstä.
