torstai 31. tammikuuta 2013

Taidetarvikeliikkeet


Olen nyt kuukauden päivät etsinyt valkoista akryylimaalia Joensuun kaupungista, tuloksetta. Tiimarin, Suomalaisen kirjakaupan ja Clas Ohlsonin hyllyt ovat kaikki ammottaneet tyhjyyttään niiltä kohdin joissa titaaninvalkean maalin tulisi sijaita. Sitten muistin onneksi erään pienemmän kehystysliikkeen hieman syrjemmässä keskustassa ja ostin sieltä kerralla isomman maalipönikän, ja vieläpä halvemmalla kuin mitä olisin saanut edellämainituista ketjukaupoista!

Kyseisen kaupan ystävällisestä palvelusta innostuneena tein blogiini uuden sivun, nimeltään Taidetarvikeliikkeitä (linkki), jonne kerään kauppoja, jotka tarjoavat hyvät maalaustarvikevalikoimat. Auta siis kanssamaalaajiasi ja ilmianna kaupungisi taidetarvikeliike, niin kirjaan sen kaikkien näytille. Voit myös kertoa kokemuksiasi kyseisestä liikkeestä. Verkkokaupatkin käyvät, kunhan sinulla on kokemusta niistä.

7 kommenttia:

  1. Olen jo vuosikaudet käynyt shoppailemassa maalausvälineeni Kempeleen Biltemasta, siellä pohjat ovat monesti jopa puolta halvempia kuin muissa taidetarvikkeita myyvissä kaupoissa, ja valkoisen maalini käyn sieltä hakemassa 2,5 litran pöntöissä :D suosittelen erittäin lämpimästi jos niillä seuduilla asustelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, lisäsin Kempeleen Bilteman listaan :D Pitää vissiin lisätä muutkin Biltemat, niitä on aika monta.

      Poista
  2. Joensuussa Kirkkokatu 27:ssa on Askarteluliike Kätevä-Käsi. Sieltä löytyy kaikkea mahdollista maalaamista ja askartelua varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasit varmaan että se on jo listassa? : )

      Poista
    2. Olin juuri tulossa mainitsemaan kyseisen askarteluliikkeen. Ostin sieltä omat Amsterdam-akryylivärini.

      Kävin muuten joulun lopussa Joensuussa shoppailemassa, ja Clas Ohlsonilla oli valkoista pulloissa ja tuubeissa. Itse ostin tällaisen http://www.clasohlson.com/fi/Akryyliv%C3%A4ri-Liquitex/Pr311768010

      En muista, oliko niitä siellä viikko sitten, kun kävin Joensuussa.

      Poista
  3. http://www.maiart.com/new1.htm

    (Laitoin tämän kommentin ensin vahingossa väärään paikkaan, siksi poistettu kommentti.)

    Lappeenrannassa käydessä kävin eräässä taideliikkeessä. Siellä oli laaja valikoima taidetarvikkeita, mutta muistelen, että siellä myytiin myös taidetta. Googlettamisen perusteella kyseessä oli Mai-Art, koska muissa ostoskeskuksissa ei taideliikkeitä näyttäisi olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! : ) Kävin eilen viimeksi Clasulla kyselemässä, sanoivat et valkoisen maalin pitäisi palata takaisin myyntiin pian, maahantuoja viivyttelee. Käyn itsekin yleensä siellä.

      Poista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!