torstai 1. toukokuuta 2014

Hyvää vappua!

Vappunalle!
Kuten osa teistä varmaankin huomasi, Nallepuoti avautui viikon alussa. Alun perin nimeksi olisi pitänyt tulla "Nalletupa & Nalleria", mutta nuo molemmat olivat olemassa olevien yritysten nimiä, joten nimi on nyt Limpun Nallepuoti. Puodin tarkoitus on, että asiakas saa itse suunnitella haluamansa nallen ja tilata sen.

Maalaus- ja muista kuulumisista sen verran, että tällä hetkellä tilaustöitä on ennätyksellisen paljon tekeillä. Olen niiden kanssa samanaikaisesti puurtanut ihan mielettömällä kiireellä yliopisto-hommien kanssa, jotta saisin teologian kandidaatin paperit ulos toukokuussa. Eilen minulle tosin kerrottiin, että olin suorittanut väärän sosiologian kurssin pakollisen kurssin sijaan, joten papereiden saaminen siirtyy syyskuulle. Yhdestä kurssista siis jäi kiinni, mutta eipä se mitään. Ainoa syy, miksi olisin jo toukokuussa halunnut valmistua, olisi ollut toukokuun todistustenjakotilausuuteen osallistuminen. Onneksi sellainen järjestetään syksyllä!

Joka tapauksessa, olen loppujen lopuksi ihan onnellinen kiireestä, sillä ainakin sitä tietää lähestyvänsä jotakin tavoitetta. Tänään ei kuitenkaan pidetä kiirettä, vaan otetaan rennosti ja nautitaan vapusta!




Ihanaa vappua kaikille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!