torstai 13. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän aaton kuulumisia

Facebookiin saapui nopeasti paljon seuraajia: parissa päivässä 64 henkilöä! Se oli aika mukava yllätys.

Tänään valmistui taas pari tilaustyötä, jotka tosin julkaisen vasta maaliskuun puolella. On aina ihana tunne saada yksi työ valmiiksi niin, että siihen on itsekin tyytyväinen! Siitä tulee hirveän vapautunut fiilis. Olen vasta näinä bloginpitämisvuosinani alkanut saamaan töitä oikeasti valmiiksi asti. Ennen sitä aloitin joka päivä uuden piirroksen, mutta jätin sen aina puolitiehen.

Seuraavaksi alan taas maalaamaan muutamaa tilattua taulua, muttei vielä niistä sen enempää. Olen tässä opiskelujen lomassa jatkanut taiteilun lisäksi myös esimerkiksi kutomisharrastustani, ja päätinkin tehdä poikaystävälleni ystävänpäivälahjaksi villapaidan. Hihat ja kaulus puuttuvat kokonaan, joten se on vielä aika hassun näköinen. Paidan myöhästyminen kuitenkaan tuskin haittaa, sillä ainakaan täällä päin Suomea ei ole edes ollut pakkasta nyt pariin päivään. Paidasta pitäisi tulla suunnilleen tämän näköinen (linkki), mutta saa nähdä mihin taitoni riittävät...

Keskeneräinen villapaita

En ymmärrä mikä kamerallani on tänään ollut vikana. Kaikki kuvat ovat jotenkin kauhean epäselvän näköisiä. Tai sitten itse kärsin kofeiinimyrkytyksestä ja kädet tutisevat. Yritän muistaa laittaa tähän postaukseen paremmat kuvat kun saan käteni ja kamerani aisoihin.

Postcrossing-harrastustanikin jatkoin viimein. En ole tosin saanut enää kauheasti inspiraatiota maalata kortteja, koska tosi monilla on lukenut tiedoissaan, etteivät he missään nimessä halua käsintehtyjä kortteja :(
Se on ollut hieman ikävää, mutta sainpahan sen ansiosta aikaan teettää joistakin maalauksistani postikortteja. Hyväksi onnekseni viimeisin postcrossaaja kertoi haluavansa juuri keiju-aiheisia kortteja ja lähetinkin hänelle kuvan kortin.

Kokkolan Venetsialaisista teetettyjä kortteja

Huomenna tavoitteenani on ihan ystävänpäivän kunniakis jatkaa The Lööv Storyn kirjoittamista ;) Palaillaan siis silloin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!