perjantai 10. helmikuuta 2017

Painajaisöitä

Siitä asti kun ryhdyin aktiivisesti toimimaan Animaliassa ja muuttamaan ruokailutottumuksiani vegaanisiksi, en ole juuri kärsinyt suuresta ahdistuksesta eläinten puolesta. En yleensä katso videoita teurastamoilta, ja mahdollisuuksien mukaan välttelen myös kuvia, joilla näkyy kuolemaa tai kärsimystä. Toki niihinkin vahingossa törmää joskus esimerkiksi Facebookin puolella. Olen oikeuttanut asian itselleni ajattelemalla, että koska teen eläinten puolesta niin paljon kuin vain jaksan ja pystyn, ei minun tarvitse olla täysin tietoinen kaikista eläintuotannon kauhuista. Nykyinen tietämykseni ajaa minua jo eteenpäin ja motivoi suuresti, joten luultavasti kärsimyksen laajuuden käsittäminen vain lannistaisi minut.

Tänä vuonna painajaiset ovat kuitenkin alkaneet. Olen joutunut etsimään tietoa esimerkiksi tipujen silppuamisesta ja härkätaisteluista muutamaa teosta varten, ja tieto on seurannut uniin. Päiväsaikaan en niinkään ole tuntenut ahdistusta, mutta öisin heräilen haukkomaan henkeä. Viime viikolla törmäsin brittiläisessä Facebook-ryhmässä videoon, joka päättyi kuvauksen vastaisesti lehmän teurastamiseen. Lisäksi jaoin itse yksityiselle aikajanalleni Puoli seitsemän -ohjelman julkaiseman pätkän siitä, kuinka tipu päätyy kasvattamosta lopulta kaupan hyllylle. En kylläkään itse katsonut pätkää, mutta kommenteissa oli niin paljon hämmennystä broilerien "tavallista" kohtelua kohtaan, että ajattelin jakamisen ehkä saavan jonkun FB-kaverini vähentämään eläintuotteiden kulutusta.

Painajaiset eivät koske ainoastaan eläinten kärsimystä, vaan myös tulevaa Armoa!-näyttelyäni. Yhtenä yönä näin unta, jossa kävin varmuuden vuoksi katsomassa kaikki maalaukseni peilin kautta läpi (esimerkiksi muotokuvat kannattaa käyttää peilin edessä. Peilikuvasta erottaa, jos on sokeutunut omalle työlleen ja mittasuhteet ovatkin pielessä). Kaikki teokset näyttivät peilin edessä vääristyneiltä ja kun käänsin ne takaisin itseeni päin, ne olivat muuttuneet tekniikaltaan todella kömpelöiksi tauluiksi, joissa ei ollut mitään sanomaa.

Muutama päivä sitten kamelin selkä katkesi, kun sain tietää, että 6-vuotias pikkusiskoni on joutunut sairaalaan ulkomailla ollessaan ja saanut matkustuskiellon. En tiedä johtuiko se alitajuisesta ahdistuksesta (jota selvästikin on jonkin verran), mutta aloin heti kehitellä mielessäni kauhuskenaarioita tilanteesta. Sitten itkin pari päivää putkeen sekä pikkusiskoni vuoksi että nautojen, tipujen, broilerien ja sikojen puolesta. Ja itkuun mahtui mukaan myös ilmastonmuutos ja meressä olevan muovin määrä.

Pikkusisko pääsi jo pois sairaalasta, ja olen rauhoittunut. Päätin silti pitää parin viikon tauon näyttelyn valmistelusta ja tehdä tauluja vähän kevyemmistä aiheista. Olen ikuistanut muun muassa YleX:n juontajat Jenni Poikeluksen ja Alma Hätösen, ja paraikaa luon muotokuvaa Viltsu-hauvasta. Laitan näistä kuvia tuleviin postauksiin, koska en halua yhdistää niitä tällaisiin vakavampiin aiheisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!