perjantai 11. lokakuuta 2013

Haluathan tulla oikeaksi naiseksi?, 2013



Luen sivuaineenani sosiologiaa, jossa kerran tuli vastaan sen niminen kirja kuin "Haluathan tulla oikeaksi naiseksi?". Kirja siis kertoo naisihanteista eri vuosikymmeniltä, ja sieltä löytyi kaikkea jännää.
Mm. tällaisia ohjeita kirjoitettiin naisille 1900-luvun alussa:

- jos tytölle ei kerro, että hänellä on sukupuolielimet, hän ei niitä huomaa, eikä tunne seksuaalisia tunteita 
- edelliseen: tämän takia kaikki, mikä saa naisen ajattelemaan sukuelimiään, on vaarallista, koska se uhkaa naisen viattomuutta. Mm. kihomadot 
- hien haju muuttuu happamaksi kuukautisten aikana, ja aiheuttaa mm. maidon, oluen ja hedelmien happanemista 
- mies ajattelee aivoillaan, nainen kohdullaan 
- ed. mainittu ajatteleva kohtu surkastuu jos nainen alkaa ajatella aivoillaan, joten naisille hitaampi koulunkäynti on suotavaa 
- naisen seksuaalivietti (eli ”siitinkyky”) herää vasta avioliitossa, miehen sitä hellästi herätellessä
- tytöllä/naisella on vastuu poikien ja miesten moraalisuudesta, koska miehet eivät voi hillitä seksuaaliviettiään. Tämän takia on AINA naisen viettelyn vika, jos mies ”lankeaa” 
- jos nainen menee yhdessä vessaan toisen naisen kanssa, saattaa hänen luontainen viattomuutensa kadota (koska puhe voi siirtyä sukuelimiin) 
- huono seisoma- tai istuma-asento voi siirtää naisen sisäelimiä paikoiltaan pysyvästi (voi vaikuttaa raskaaksi tulemiseen) 
- sukuelimien koskeminen, ”itsesaastutus”, johtaa tytöillä vakaviin hermostollisiin häiriöihin, jotka ilmenevät ulospäin mm. tytön haluna syödä sinappia, pippuria tai hiiltä, kalpeina poskina ja kuoppaisina silminä. Joskus syntyy myös märkäpäitä kynsien juuriin 
- naisille ja tytöille sopivaa liikuntaa ovat mm. kävelylenkit ja naruhyppely. Polkupyöräily sopii vain terveimmille naisille, mutta sitäkään ei voi harjoittaa kuukautisten aikana 
- kuukautiskivut johtuvat useimmiten tyttöjen omasta tyhmyydestä (esim. liikunnan harjoittamisesta tai huonosta ruokavaliosta), ja ne parantaa esim. tiskaaminen, sillä lämmin vesi siirtää kipeän veren käsiin 
- kuukautisveri on luultavimmin kohdusta poistuvaa sikiön ravintoa, jota ei tarvita ellei nainen ole raskaana


Joka tapauksessa, vaikka naisten olot ovat Suomessa aivan mahtavat, on tämän kuvan tarkoitus kiinnittää huomiota kuitenkin naisiin kohdistuviin, hupsuihin oletuksiin, joita yhä löytyy jonkin verran. Symboliikkaa en lähde avaamaan, koska olen aika varma, että tajuat suurimman osan itsekin, jos sen pohtiminen vain kiinnostaa tarpeeksi ;)

4 kommenttia:

  1. Aika hassuja nykynäkökulmasta nuo näkemykset naisista.
    Tosin tuo moraaliin liittyvä kohta pitää osittain paikkansa; eikö se ole aina naisen viettelyn vika, jos mies lankeaa? Miehillähän on todennetusti paljon naisia voimakkaampi libido.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehillä ja naisilla on aivan yhtä suuri libido ja itsehillintä, miehillä on vain pienempi motivaatio hillitä itseään juurikin tuo kulttuuriin elämään jääneen myytin vuoksi, jonka juuri kirjoitit : )
      Eli ei pidä paikkaansa.

      Poista
  2. Voi hyvänen aika tuota tiskaus-kohtaa! :D

    VastaaPoista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!