maanantai 18. helmikuuta 2013

Taiteen henki

Luulen, että kun valokuvaus aikoinaan yleistyi, taiteen arvon uskottiin laskevan - olivathan valokuvat oikeamman näköisiä kuin yksikään maalaus. Lisäksi valokuvaaminen ja itse kuvan kehittäminen oli huomattavasti nopeampaa kuin esimerkiksi muotokuvamaalaamista varten poseeraaminen.
Valokuvaus yleistyikin vauhdilla, ja yleistyy yhä: hienommat ja hienommat kamerat tulevat markkinoille ja vähintään yksi löytyy jokaisesta suomalaisesta taloudesta. Kameroita on sivutuotteina puhelimista, kertakäyttökameran saa kauposta melkeinpä suklaalevyn hinnalla ja Facebookiin ladataan päivittäin yli 300 miljoonaa kuvaa!

Miksi siis taidetta ja sen tekemistä, esimerkiksi maalaamista, arvostetaan edelleen? Noh, ainakin taide on valokuvaamisen vallankumouksen jälkeen muuttanut paljon muotoaan. Enää se ei ole pelkkää näköhavainnon ikuistamista, vaan siihen otetaan mukaan myös muut aistit, liikkeet, ajatukset ja ehkä jopa jotain enemmän. Myös valokuvaamisesta kehittyi oma sivuraiteensa, valokuvaustaide, joka otti huostaansa samat uudet elementit kuin muu taide. 






Impressio, AuringonnousuClaude Monet (1872)




-
Seuraavaksi voisikin kysyä miksi myös "tavallinen", näköhavaintoa jäljittelevä muotokuva- tai maisemamaalaaminen on pitänyt pintansa? Eikö jälleen kerran valokuva tai juliste olisi edullisempi ja upeampi vaihtoehto, täydellinen kopio mallistaan? Maalausta ei kuitenkaan pidetä vain kuvana, se on elämys. Mistä se johtuu, sitä on vaikeaa sanoa. Maalauksessa tieto siitä, että jokainen siveltimenveto on toisen ihmisen tekemä, luo sille arvoa ja elävyyttä, jonkinlaista henkeä. Aitoon maalaukseen on ikuistettu jotain syvempää.
Tai sitten vain arvostamme taiteilijan vaivaa; kuinka petymmekään  jos paljastuu että ostamamme kaunis maalaus onkin vain juliste, jonka päälle on roiskittu ohut kerros maalia, jotta se saisi maalausmaisen ulkonäön.

Maaria Lingon kirja Aitojen elämysten kaipuu. Yleisön kuvataiteelle, kirjallisuudelle ja museoille antamat merkitykset (Jyväskylä, 1998) on tutkimus jota suosittelen lämpimästi kaikille, joita taiteen henki kiinnostaa. Sanatarkalleen "taiteen hengestä" siinä ei puhuta, mutta yleisön antamat merkitykset taiteelle, ja heidän kokemansa elämykset ovat kuitenkin pääosassa. Aidoilla elämyksillä Linko ei tarkoita mitä tahansa kokemusta taiteesta, vaan pysäyttävää ja tunteisiin painottuvaa voimakasta olotilaa, jonka tietty teos tai tilanne aiheuttaa.
Elämys on vahva sana. Linko kertoo kirjassaan esimerkiksi eläkkeellä olevasta englanninopettajasta, joka palasi uudelleen ja uudelleen the Poet Reclining –nimisen teoksen luo lontoolaisessa galleriassa vierailtuaan. Hän kuvaili kokemustaan sanoin: ”olen kotona”. Englanninopettaja oli varttunut maatilalla, mikä osittain selittää hänen kokemaansa elämystä; maalauksen tunnelma saavutti hänet.
Taiteen luoma elämys onkin hyvin henkilökohtainen kokemus, sillä samat teokset eivät herätä katsojassaan samoja tunteita.

Mitä siis voisin sanoa tiivistelmäksi tästä pohdinnasta? Arvostamme taidetta sen ulkonäön vuoksi, mutta enemmän kuin luulemme, myös sen tarjoamien elämysten takia, ja siksi että joku on nähnyt vaivaa teoksen eteen. Ulkonäkö ei olekaan enää tärkeintä asialle, jota kuuluu katsella, vaan tärkeintä on tunne, jonka sen katselu aiheuttaa. Ehkäpä emme olekaan niin materialistisia kuin mitä nykyihmisen huhutaan olevan...

1 kommentti:

  1. Olipa kiva postaus:)

    Lukijasi, http://emmavilhelmiina.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!