lauantai 2. toukokuuta 2015

Hämmentynyt pöllö ja Badass Bunny

Kolmas pöllökello on melkein valmis. Enää pitää hioa muutamia yksityiskohtia, lakata ja tietysti laittaa koneisto ja viisarit paikoilleen. Tämä pöllö on melko hämmentyneen näköinen, minkä vuoksi omistan sen etenkin kaikille niille, jotka tarvitsevat aamuisin kupin kahvia lähteäkseen käyntiin.
Ennen ja jälkeen aamukahvin. Tuli vähän värittömiä kuvia valaistuksesta johtuen.
Kuten varmasti 99 % lukijoista tietää, kello on menossa Joensuun Mahdollisuuksien torille Animalian arvonnan päävoitoksi. Muiden arpajaisvoittojen kanssa meinasi tulla kiire, mutta onneksi monet riensivät apuun ja lahjoittivat meille käsitöitään. Kiitos paljon! Rupesin itsekin väsäämään vielä muutamaa palkintoa lisää. Tein muun muassa pienen söpöksi tarkoitetun pupu-avaimenperän, josta kuitenkin tuli melko ärtsyn näköinen...

Badass Bunny (äännettävä texasilaisittain). 
...Pupun pidätyskuva liittyy selvästi siihen, että olen käyttänyt viimeiset kaksi viikkoa 12-sivuisen kriminologian esseeni kirjoittamiseen. Toisin sanoen aihepiiri jäi vähän päälle. Kriminologia on kyllä sen verran mielenkiintoinen tiede, että suosittelen lämpimästi muutaman kurssin ottamista siitä, mikäli vain on mahdollisuus.
Tässä on vissiin pidätystilanne (lapsi on terve kun se leikkii...).
Vappupäivä meni kokonaan markkinoihin valmistautumisessa. Kellon ja badass-pupun lisäksi väsäilin vielä muutamia koruja lisää.
Viime postauksessa olikin jo kuvia näistä koruista.
Ehdottomasti suurin osa ajasta kului kuitenkin Facebook-tapahtuman kuvan tekemiseen. Sen tekeminen ei siis todellakaan ollut mikään pakollinen homma (olisin ihan hyvin voinut käyttää jotain valmista kuvaa), mutta halusin koittaa millaisen taideteoksen saisin aikaan Paintin, Picmonkeyn ja Wordin kuvamuokkaustyökalujen yhteistyöllä. Oli ihanaa välillä tehdä vain jotain pilipalihommaa koko päivän. Pakko kyllä myöntää, että minulla on melkoisen paljon petrattavaa digitaalisen taiteen kanssa. Luulisin, että tämä kuva saattaa kuitenkin vedota lapsiperheisiin.
Facebook-tapahtuman kansikuva (samaistun tuohon pöydän takana seisovaan kettuun)

5 kommenttia:

  1. Niko sanoi että se ostaa arvan, jos tuo kuva on palkintona. :) Mustakin se on tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ostamaan! :D Kiitos paljon. Olen kriiseillyt koko päivän tuon kellon kanssa siitä, onko se tarpeeksi hyvä. Nyt helpotti ;)

      Poista
    2. Vai tarkoititko Facebook-tapahtuman kuvaa? :D

      Poista
    3. Nimenomaan toi Facebook-tapahtuman kuva. Se on niin söpö :) Mutta pöllökellokin on ihana, turhaan kriiseilet ^__^

      Poista
    4. Aivan! Sitä mulla ei valitettavasti ole kuin sähköisessä muodossa ja juuri tuon kokoisena kuin se näytössä näkyy. Mutta tulostaahan sen saa ihan vapaasti ;D

      Poista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!