maanantai 6. tammikuuta 2014

Otetaan loppuvuosi kiinni!

Aah, ihanaa olla takaisin koneen ääressä! Vasta nyt huomaan alkavan blogiriippuvuuteni. Sen verran mukavalta tuntuu näpytellä tässä.


Laitevika selvitetty

Jotkut saattoivat ihmetellä "laitevikaa", josta viimepostauksessa kirjoitin. Joululomalla kävi sillä lailla, että lähdimme sukuloimaan eri osoitteisiin. Poikaystäväni otti mukaan paremman koneemme ja minä taas huonomman ja vanhan koneen, jonka piti hitaudestaan huolimatta kuitenkin toimia. Perillä huomasin, ettei vanha kone toiminut enää kauhean hyvin: sillä nimittäin pystyi kirjoittamaan suht nopeasti, mutta nettisivujen lataamisessa meni tunteja. Kun tulin Synteettiseen Siveltimeen aikeenani jatkaa joulukalenteria ja painon "Uusi teksti" -nappia, tuli näyttöön lukemaan "ladataan". Ja sehän muuten latasi ja latasi ja latasi. Odotin pari tuntia, eikä lataaminen oikein edennyt. Kone ei vain jostain syystä saanut kirjoituslootaa auki. Niinpä laitoin lopulta poikaystävälleni viestin, että hän menisi paremmalla koneellamme blogiini kirjoittamaan jonkinlaisen lyhyen selvityksen tilanteesta, ja siitä miksei joulukalenteri jatku.
Kännykällä pääsin kuitenkin vastailemaan blogin kommentteihin.

Mutta nyt on viimeinkin selitykset selitetty ja laitan tähän loput kaksi jouluksi tekemääni työtä, joita en aiemmin ehtinyt julkaista:


Tyttö ja hevonen, 2013

Tyttö ja hevonen, 2013

Tyttö ja hevonen tilattiin minulta joululahjaksi. Se onnistui hyvin, koska minulla on aika vähän kokemusta hevosista ja silti onnistuin mielestäni saamaan hevosen karvan näyttämään oikealta. Pidän erityisesti varjostuksista. Aluksi ajattelin, että työ olisi minulle haastava valokuvan perspektiivin vuoksi - pelkäsin, että tyttö tulisi kuvassa näyttämään hevosen pään kokoiselta tai jotain. Onneksi niin ei käynyt.


Bella, 2013

Bella, 2013

Työ on kuvassa hieman keskeneräinen, enkä ole vielä kumittanut ympärillä olevia lyijyjälkiä tai viimeistellyt tassuja, nenää ja häntää. Alkuperäinen tarkoitus oli ottaa kuva myös valmiista työstä, mutta joulu ilmestyi kuin tyhjästä ja piirros oli pikaisesti saatava pakettiin. Piirsin kuvan siskolleni, koska hän pyysi sitä minulta joululahjaksi. Bella on hänen suomenlapinkoiransa. Tein piirroksen tosi nopeasti, koska joululoma ilmestyi ihan puun takaa, kuten varmaan edeltäkin kävi ilmi. Piirros oli haastava, koska koira on niin musta että siitä on mielestäni aika vaikea erottaa sävyeroja, enkä halunnut tietenkään antaa siskolleni lahjaa, jossa olisi vain musta pallo ja silmät. Tykkään kuitenkin työstä, koska Bella näyttää ihan itseltään ja siskollekin piirros tuntui olevan mieluinen. Erityisen ylpeä olen Bellan silmistä.

Siinä olivatkin jouluksi tekemäni työt. En ole ehtinyt piirtämään tai maalaamaan ollenkaan joululoman aikana, mutta inspiraatio tuntuu kyllä korvissa asti tällä hetkellä. Nyt loppiaisen kunniaksi pitäisi blogin ulkoasukin vaihtaa pois jouluisasta, mutta saa nähdä ehdinkö vielä tänään tehdä sitä.


Paras teos 2013

Viimevuonna pistin pystyyn äänestyksen vuoden parhaasta työstä. Tänä vuonna teen saman. Äänestysloota ilmestyy blogin oikealle puolelle tämän päivän aikana, ja olisi mahtavaa jos mahdollisimman moni äänestäisi suosikkiaan! :)

2 kommenttia:

  1. vautsi vau, oot kyllä todella taitava!! Ja tuo tyttö ja hevonen teos on mun silmään aivan mahtava! Vielä kerran vau!:)

    VastaaPoista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!