tiistai 3. tammikuuta 2017

Reilut joulumyyjäiset

Tadaa, olen palannut joululomilta!

Joulua edeltävä aika oli kyllä sen verran kiireistä, että yhä hirvittää. Tein 14-tuntista päivää pari viikkoa putkeen ilman mitään viikonloppulomia. Jäljelle jäävällä vapaa-ajallani valmistin kirjoneulevillasukkia (tai no oikeastaan ne olivat akryylilankasukkia), koska olin saanut päähäni tehdä sellaiset KAIKILLE joululahjoiksi. No, sain niitä valmiiksi 7 paria. Eivät ihan riittäneet kaikille.

Nuo pitkät työpäivät aiheutuivat joululahjatilausten lisäksi Reiluista joulumyyjäisistä. Sinne piti valmistaa tuotteita ja tapahtumaa piti tietysti markkinoida. Olin paikalla oman kevytyritykseni lisäksi myös Animalian edustajana, joten tein hommia ikään kuin kahden edestä. Mitään pakkopullaa työ ei onneksi ollut, vaan olin oikein onnellinen ja innoissani saadessani osallistua tapahtumaan.

Asiakkaita oli paljon liikkeellä. Suurin osa osti joulukortteja, mutta myös koruja, virkattuja leluja, kello sekä printti menivät kaupaksi. Tuottoon olin tyytyväinen, ja sitä tuli myös arvioitua enemmän. Yksi syy tähän taisi olla, että pöytäni luona pystyi maksaa myös pankkikortilla. Monet ottivat käyntikorttini tai mainokseni mukaan, joten toivon todella että tapahtuma poiki myös uusia asiakkaita.
Tässä vaiheessa pystytimme vielä pöytää, ja minä nautin aamukahviani.
Ensi vuodelle minun olisi hyvä saada jonkinlainen banderolli, että pöytäni erottuu muista. Monet luulivat tuotteideni olevan Animalian tai Maailmankaupan omaisuutta, ja he jättivätkin ostokset kesken kun saivat tietää ettei tuotto menisikään hyväntekeväisyysjärjestöille (Synesteettisen Siveltimen tekemästä hyväntekeväisyydestä saat muuten lisätietoa klikkaamalla tästä).

Jos olit paikalla, niin kuulisin mielelläni palautetta tapahtuman onnistumisesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!