perjantai 8. heinäkuuta 2016

Puudelit, 2016


Tässäpä tilaustyö, jonka aloitin jo viime vuoden puolella. Minua pyydettiin maalaamaan muotokuva kahdesta puudelista, isosta ja pikkuisesta. Työ oli varmaankin haastavin tilaus tähän mennessä. Ensinnäkin minulla oli hieman käytännön pulmia, sillä F8-kokoiset possuttomat maalauspohjat tuntuivat loppuneen Suomesta juuri, kun niille olisi ollut tarvetta. Lopulta sopiva maalauspohja kuitenkin löytyi, vaikka sitä piti etsiä kissojen ja koirien kanssa. Toiseksi, jouduin juuri teoksen olleessa inspiroivimmillaan muuttamaan Lappeenrantaan seurakuntaharjoitteluun. Otin työn mukaan tarkoituksenani jatkaa sitä uudella paikkakunnalla, mutta ei maalaamisesta sitten tullutkaan mitään.

Teknisiä ongelmia puolestaan tuottivat mallikuvat. Molemmat koirat oli kuvattu eri kuvakulmista (iso ylhäältä päin ja pieni vähän alakulmasta), joten ne oli hankalaa saada järkevästi samaan maalaukseen. Lopulta päädyin laittamana pienen puudelin nojailemaan maalauksen kulmaan. Kokoeroa oli myös hankalaa havaita, sillä koirista ei ollut yhteiskuvaa, josta olisin sen nähnyt. Onneksi tilaaja auttoi minua hahmottamaan sitä. Kolmas  ongelma oli valaistus. Pieni koira oli kuvattu ulkona, iso taas sisällä. Niinpä isoon puudeliin kohdistuva valaistus oli kellertävää ja ylhäältä päin tulevaa, pieneen koiraan taas valkoista ja sivulta paistavaa.

Kovan väkertämisen ja ähinän saattelemana sain kuitenkin puudelit samaan kuvaan ilman, että ne näyttäisivät aivan päällekäin liimatuilta. Iso kiitos tyytyväiselle asiakkaalleni, joka jaksoi odottaa maalauksen valmistumista arvioitua pidemmän ajan!

3 kommenttia:

  1. Juu on kyllä mahtava taideteos. Kyllä vain oli sitten sattumuksia matkan varrella. Iso kiitos onneksi valmiin työn äärellä. =)

    VastaaPoista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!